2.3.2014

Vantaalla kisaamassa

Kolmen kuukauden kisatauon jälkeen tuli ilmoittauduttua Vantaalle kisaamaan, kun huomaisin JAUn sivuilta, että maksit aloittavat.  Eija ja eurasier Jymy lähtivät myös kimppakyytiin, joten matka sujui mennen tullen rattoisasti. Eija kävi mennessä yhden geokätkönkin bongaamassa. Kun pääkaupunkiseudulle suuntaa kisaamaan, tietää, että maksikoiria on paljon. Ja niin nytkin. Maksikolmoisia oli yli 85 ja Friida kisasi numerolla 83 eli aivan lopussa. Ei kiva tuollainen odottelu, mutta onneksi Vuokkoset Areena on semilämmin sisätila. Kisat alkoivat klo 8, joten herätyskello soi ennen viittä ja baanalle lähdettiin ennen kuutta. Saaga lähti mukaan turistiksi, koska oli tiedossa pitkä päivä.

Tuomarina oli Ritva Herrala ja hänen teemansa olivat kaikenlaiset takaakierrot. Friida otti erityisesti ensimmäisellä radalla teemakseen väärät päät putkea, joten hylky tuli. En viitsi jälkipolville laittaa edes videota tästä näkyviin, vaikka sellainen onkin olemassa.

Toisella radalla hylkyiltiin myös. Eka virhe tuli kepeiltä, kun Friidalla meni rytmi sekaisin ja otettiin kepit uudestaan. Hylky tuli, kun Friida hyppäsi takaisin päin yhden hypyn, vaikka yritinkin sitä pyörittää hypyn takaa. Sitten se loikkasi puomin alastulon, josta rauhoitin tilanteen ja mentiin oikeaan päähän putkea. Hyvällä säkällä olisi voinut olla nollaratakin.

Kolmannella radalla mentiin puhdasta rataa melkein loppuun. Yritin ehtiä perjättämään koiran putken jälkeen, mutta en ehtinyt, kun Friida syöksyi ohi ja väärään päähän putkea. Jälkiviisaana tietenkin tajusin, että olisi pitänyt vain jatkaa hypyn vasemmalta puolelta, kun se vei koiran aika kivasti väärän putken pään ohi. Mutta jälkiviisaus on turhaa. Hylky tuli, että hympsähti, mutta paikoin oli oikein hyvä ja vauhdikas rata joka tapauksessa. Takaakierrot kyllä Friidaa hidastavat selvästi. Ja sehän jo tiedettiin, että minä se vasta hidas olenkin.

Eli ei kauhean vakuuttava kisakorkkaus, mutta kivaa oli joka tapauksessa. Alla linkki kahteen viimeiseen rataaan asiasta kiinnostuneille.

FRIIDAN KAKSI RATAA

1 kommentti:

  1. Niin lähellä, niiiin lähellä oli nolla... Kepit meni tosi nätisti tuossa hyppyradalla. Onnea Lappeenrantaan!

    T. Hannele & buvvelauma

    VastaaPoista