Katariinassa ja muuta

 Kävimme menneellä viikolla Katariinan Meripuistossa pitkästä aikaa. Oli tosi kiva sää ja kun oli arkiaamupäivä, niin ei ollut hirveästi ihmisiä Greetan mielenrauhaa häiritsemässä. Alkulenkin se piti sitruunapantaa kaulassa. Ei muiden ihmisten takia vaan veden takia. Sille nousee kovin helposti joku tilanne päälle, kun kuuluu veden ääntä ja sitä alkaa laulattaa. Panta selkeästi rajoitti sen kierrosten nostoa. Jonkin aikaa kuljettuamme tilanne oli jo rauhallisempi ja otin pannan pois. On tuo Gee erittäin erikoinen yksilö. Tuo vesireaktiokin on lisääntynyt vuosien varrella. Pikku pää kerää kuormaa niin monesta asiasta.

                       Greetasta otettiin myös synttäriposeja. Mollysta myös piti ottaa omia kuvia.

                                                      Molly on kyllä niin hupaisan näköinen.

                  Tytöistä otettiin eri paikoissa yhteisposeja. On ne kuuliaisia valokuvamalleja.

                                                        Se oli kiva retki. Meistä kaikista.

Mollyn kanssa ollaan tehty jo vähän tokoa ja rallya. Sen jalat kulkevat ihan tasavahvan näköisesti. Vesijuoksumatolla se viimeksi tallusti yhtä soittoa koko ajan ihan tasatahtiin.  Irti en ole uskaltanut päästää juoksemaan. Eikä se pitkään aikaan tule pääsemäänkään. Nimittäin olen huomannut, että sen maahan meno on ollut vähän epämääräistä ja toko-treenin jälkeen minulle valkeni. Se eteen ja taaksepäin luksoiva lumpionpiru tuntuu inhottavalta maahan mennessä, kun polvi menee ääriasentoon silloin ja lumpio plumpsahtaa pois paikaltaan. Koira kompensoi menemällä jommalle kummalle lonkalle ja asettelee itseään jonkin aikaa. Vaikkei se kipeältä näytä, niin varmaan inhoittava tunne. Siksi päätin, että vaikka vakuutukset eivät operaatiota enää korvaakaan ( syystä että tämän maksukauden rahat on käytetty) niin polvi on korjattava tämän syksyn aikana. Ja varasin ajan operaatioon kahden viikon päähän torstaille. Niin korpeaa koko juttu, mutta koska pikkukaveri on ollut pelkästään reipas ja positiivinen koko pitkän ja rajoittavan sairaslomien jakson, ei minun auta valittaa. 

Keskiviikkona mennään fyssarille. Suvi saa kokeilla sen löytämänsä patin, että onko se vielä siellä ja miltä tuntuu.

Greetta täyttää tänään kahdeksan vuotta

 

Neiti Greetta on siis veteraani-iässä, jota ei uskoisi, kun painelee pallon perässä. Terveenä on tämä typykkä ollut koko ikänsä ja todella nopeasti oppivainen. Toivotaan samaa jatkossa.  Sadan gramman keijukaisesta kasvoi reipas koira, joka on järjestänyt emännälleen oikean koirakorkeakoulun koirien mielentilojen hallitsemisesta. Onnea rakas karvakuono. 💓

Jokipuistossa 19.10.

 Kyllä alkaa valo nopeasti vähentyä ja ilta pimetä yhä aiemmin. Vielä on jonkin verran värejä luonnossa, mutta sävyt muuttuvat samanlaisiksi, erisävyisiksi ruskeiksi.

Käytiin kävelemässä Jokipuistossa eilen kera kameran. Ihan kaunistahan siellä on edelleen. Kyllä puutarhurit osaavat suunnitella kasvit niin, että lumiaikaa lukuunottamatta puistoissa on aina jotain katsottavaa. Ihailtava taito.

Puistossa ei ollut kuin muutama maassa olevia lehtiä puhalteleva työntekijä, joten rauhassa saatiin vaellella. 

Kyllä koiraneidit kiltisti poseeraavat ja välillä katsovat kameraankin. Alimmassa kuvassa koirien taakse pöheikköön pomppasi puusta orava, mutta onneksi koirat eivät huomanneet. Varsinkaan Molly. Se olisi lähtenyt ziljoonaa perään aivan varmasti. 

Puistosta suuntasimme Ahströmin polulle kävelemään vielä lisää. Lisäksi heitin molemmille koirille pudonneiden lehtien sekaan nameja. Nykyinen harrastuksemme on tämä. Kun on nameista kyse, Greetta jaksaa etsiä todella pitkään ja hiljaa ja varmistaa, ettei todellakaan mitään jäänyt. Nose workissahan hajun etsiminen toi sille paineita ja ääntä, mutta namit ovat toinen juttu. Saa palkan suuhun heti, kun on löytänyt. Molly on myös taitava nenänkäyttäjä. Se mennä tuhistaa menemään ja etsii nameja ihan yhtä sinnikkäästi kuin siskonsa. Olisi kiva päästä sen kanssa nose work-alkeiskurssille. Toki minäkin ehkä osaisin opettaa, mutta ulkopuolisen kouluttajan kanssa olisi hauskempaa. 

Tunnarikapulankin piilotin molemmille yksi kerrallaan. Greetalla nousivat kierrokset heti, kun se ei älynnyt katsoa, minne suuntaan kapulan vein. Se lähti väärään suuntaan ensin ja vähän kuului piipitystä, mutta jälleen se oli todella sinnikäs ja löysi kapulan. Mollylle tein aika helpon, mutta piilotin kapulan lehden alle. Löysi se sen varsin nopeasti. Otti suuhunsa ja tiputti. Ei sillä ole vielä yhtään tajua, mitä kapulalle pitää tehdä. 

Tänään Mollylla on taas vesijuoksua. Viime kerralla se jaksoi koko ajan pienen hengähdystauon kera painella ja maton nopeutta nostettiin kahdesti. Se ei ole hihnassa vaan se painaa menemään itsekseen  saaden silloin tällöin palkkanamin. Välillä se nousee reunaa vasten, mutta minä kiellän ja kun menee alas ja jatkaa kävelyä, minä palkkailen. Varaan vuoron kerrallaan, sillä juoksu voi tulla milloin vain. Saisi tulla sekin nopeasti.

Ei enää

 Lauantaina oli Greetan rally-toko-kisa. Se on harjoitellut ratoja jonkin verran ja vaikka ääntä tulee välillä, sen mielentila on ollut kohtuullinen ja rauhallisuutta on haettu koko ajan. Siksi ajattelin, että jos vaikka omassa hallissa pää kestäisi häiriöt ja olisi helpompi rauhallisemmin tehdä rata niin, että saataisiin viimeinen tulos ja koulutustunnus. 

Mestariluokka oli puolen päivän jälkeen. Käytiin Greetan kanssa aamupäivällä vähän palloleikkimässä ja purkamassa energiaa. Kisapaikalle mentiin hyvissä ajoin ja käytiin rauhallinen metsälenkki, jolla tein namietsintää  molemmille koirille. Mielentila oli varsin hyvä ja hiljainen, kun palasimme autolle. En vienyt koiraa etukäteen halliin tällä kertaa, sillä ajattelin, että se turhaan nostattaa sen tunnelmia. Olin laittanut Greetan lähtölistaan ensimmäiseksi, että päästään heti hommiin rataantutustumisen jälkeen ja ehdin viedä koirat kotiin, ennenkuin oma vastaava koetoimitsija-vuoroni alkoi. Hain koiran. Se kulki rauhallisesti ulkona ja hallissakin. Mentiin lähtöpaikalle. Koira oli hiljainen. Saman tien kun lähdettiin liikkeelle, ääni ja häröily alkoi. Jo ensimmäinen kyltti piti uusia. Ja kohta toinen. Koko rata oli pelkkää huutoa ja helpotkin tehtävät olivat vaikeita. Molemmilla kehän reunoilla oli tuomari ja sihteeri. Harjoitustuomari nimittäin oli paikalla omine sihteereineen. Eipä sitä muuta tarvittu, kun massiiivinen häiriötila oli valmis.  Tietenkään ei tulosta saatu.  Poistuin paikalta pakahduttavan pettyneenä sanomatta sanaakaan ja koirakin oli hipihiljaa. Teki mieli itkeä ääneen, kun niin harmitti ja suretti. Vein koirat kotiin ja palasin hommiin.Sekin oli rankkaa muista syistä, mutta eipä ehtinyt omaa suoritusta miettiä. 

Eli tämä oli tässä. Greetta ei enää kisaa. Ei tokoa eikä rallya. Agilityn vauhti on sen juttu, ja siellä se useimmiten nykyään pystyy sulkemaan ulkopuoliset häiriöt pois, kun saa painaa lujaa eikä ehdi ajatella.  Olen surullinen siksi, että Greetta on tosi taitava koira, tavattoman oppivainen ja fiksu. Olisi ollut kiva tehdä sen kanssa asioita, mutta kun pääkoppa on tuollainen, niin pitää osata luovuttaa. Harjoitellaan sen kanssa edelleen rauhallista ja kiihtymätöntä elämää kotona ja kodin ulkopuolella. Siinäkin työsarkaa on.

Onneksi on Molly, jonka kanssa voimme jatkaa tokoa ja rallya kuitenkin. 

Mollyn polvi osa kuinka mones.... ja vähän muuta

 Käytiin viime viikon alussa Suvi-fyssarilla Mollyn kanssa, sillä vasemman polven operaatiosta oli sen verran aikaa, että oli syytä saada jumppaohjeita jalan vahvistamiseen. Jalkahan on kuntoutunut hyvin ja asento on suora. Molemmissa jaloissa asento on suora. Eli hyvältä näytti. Suvi käsitteli koiran ja löysi vasemman reisilihaksen yläosasta pikkusormen kokoisen pahkuran. Hän mietti, voisiko olla kyse imusolmukkeesta ja kehoitti konsultoimaan lääkäriä asiata. Saatiin me jumppaohjeitakin. 

Kotiin tultua soitin Sipooseen ja sain lääkäriajan maanantaille. Sen verran kuitenkin huoletti, että päätin mennä Oiwalliseen verikokeeseen ja näyttämään pattia. Tämä tapahtui perjantaina. Marika-tohtori tutkaili pattia ja epäili, että se on injektiosta syntynyt. Kuulemma voi parin viikon kuluttua pistoksesta tulla ihon alle patti. Harmiton sellainen. Mollyllahan oli juuri siihen reiteen pistetty nukutusaineet ennen operaatiota. Ja oli harjoittelija, joka yritti ensin pistää, eikä onnistunut kunnolla, kun Molly ämpyili ja toinen hoitaja tuli tekemään homman loppuun. Pika-leukosyytti-verikokeen tulos oli ihan normaali eli ei tulehdusta.  Pyysin myös Marikaa kuuntelemaan Mollyn sydäntä. Sehän kävi viime alkuvuonna Pätilän silmä-sydän-polvi-tarkissa, jossa kakkosen polvet löytyivät. Muut asiat olivat ok. Moreliuskin on kuunnellut ennen leikkauksia Mollyn sydäntä, mutta viimeisellä kerralla ennen leikkausta kuunneltuaan sydäntä hän kysyi, että ollaanko puhuttu sivuäänestä. Minä olin aivan järkyttynyt. Hän sanoi, että kuuluu hyvin pieni, ykkösen arvoinen sivuääni. Sekin vielä!!! Minä mietin, voisiko johtua vain siitä, että Mollya jännitti. Mutta pyysin Marika-tohtoriakin kuuntelemaan sydäntä. Hänkin kuuli äänen. Hyvin pienen. Mutta sivuäänen kuitenkin. Hän arveli, että jos menisimme sydänultraan, mitään ei löytyisi. Eli ei huolta. Toki tärkeä tietää, että voi aina, kun lääkärissä käydään, kuunteluttaa sydämen varan vuoksi. Mutta se, mikä oli kyllä ihan kurjista kurjin juttu, oli, että kun hän kokeili ekaksi leikattua polvea, hän totesi, että se luksoi edelleen. Se liikkui ennen leikkausta sivuttain. Nyt lumpio menee eteenpäin pois paikaltaan koukistaessa ja palaa jalkaa suoristaessa. Marika oli niin pahoillaan meidän puolesta ja totesi, että varsin usein näitä polvileikattuja polvia pitää korjausleikata. Kyllä itku pääsi kotona ja muutama kirosanakin kaupan päälle. Eli en siis perunut Moreliuksen aikaa, vaan mentiin maanantaina Sipooseen. 

Morelius totesi, että kyllä polvi voidaan korjata. Joko niin, että telauraa syvennetään, tai niin, että kiristetään lumpiota taaksepäin ( tai jotain sellaista). Sanoin, että korjataan, mutta ei vielä. Me parantelemme vasemman jalan kuntoon ja koira saa sen jälkeen olla oma riehakas itsensä jonkin aikaa. Se on niin kiltisti ja reippaaana kestänyt kaikki vaiheet ja ollut maailman täyspäisin pikkupotilas.Nauttikoon edes joitain kuukausia ihan tavallisesta koiran elämästä. Lääkäri sanoi, että vuoden sisään pitää operoida, mutta voi siis pitää tauon.  Joskus kevätpuolella sitten Mollyn polvi vielä kerran korjataan. Sitä en ymmärrä, miksi ei voi tehdä riittävän napakasti polvia kerralla oikein, kun kerran niitä usein joutuu korjaamaan. Kummassakaan polvessa ei telauraa ekalla kerralla syvennetty. Nyt se on korjauksessa tehty vasempaan polveen ja mahdollisesti myös oikeaan. 

Kyllä harmittaa (ja monta muuta vahvempaa ilmaisua.).

Patinkin Morelius kokeili. Hänkin epäili, että on injektion aiheuttama joko tilapäinen ja häviää tai pysyvä arpi. Mutta että pattia kannattaa esim.fyssarin välillä kokeilla. Jos katoaa tai ei kasva, ei huolta. Mutta jos kasvaa, niin pitää sitten tutkia. Minä haluan uskoa, että siinä suhteessa ei ole huolta. Eiköhän näissä muissa huolissa ole enemmän kuin riittävästi.

Onneksi pikkukoira on ihan iloinen ja riehakas itsensä. Se on ruvennut suolistamaan leluja. Sillä on selvästi runsaasi patoutunutta energiaa. Pitää ruveta tekemään kotona toko-juttuja ja aivojumppaa muun jumpan lisäksi. Ulkona se viihdyttää itsenään hirveästi haistelemalla. 

Ollaan aloiteltu varovasti rallya sekä Kyllin kanssa että kerran jo Okkimilla, jossa alkoi meidän sunnuntai-illan treeniporukan talvikausi. Greetta kävi agikisaamassa omassa hallissa Marjutin kanssa kolme rataa. Tuloksena kaksi vitosta ( 4. ja 5. sija) sekä hylky. Hyvä oli sillä vauhti kaikilla radoilla. Tulevana viikonloppuna on meidän seuran ihan ensimmäiset rally-kisat ja olen toinen vastaavista koetoimitsijoista. Mielenhäiriössä vissiin lupauduin. Paljon on työtä tämä kisa teettänyt. Greetan kanssa mennään kokeilemaan, josko saataisiin viimeinen mestari-tulos ja sen myötä koulutustunnus. Ei suuria odotuksia tästä, mutta hyvänä päivänä voi säkällä tulla. Saa nähdä.

Ihana ruska-aika on vielä hetken ilonamme, mutta ei varmaan kauan mene, kun lehdet ovat kaikki pudonneet ja pimeys valtaa tilaa. Siis vielä joitain ruskakuvia omaksi iloksi tänne.

Käytiin ystävieni Virven ja Jorman uudella mökillä Valkealassa viikonloppuna. Olipa mukavaa viettää rentoa aikaa eikä yhtään ajatella polvia ja sydämiä. Koiratytötkin viihtyivät. Molly toki ulkoili vain hihnassa. Mutta ei se sitä haitannut.

                                                Takana mökki mäen päällä.