Greetan rata
Saagakin teki voittajaradan. Sen huono kuulo kyllä haittaa ohjaamista oikealla, mutta minkä rouva taidoissa menettää, niin intoa tulee sitäkin enemmän.
Keskiviikkoaamuna kävi hurja juttu. Minä annan aina aamulla Saagalle lääkkeet juustosiivuun käärittynä ja Greetta saa myös oman siivunsa. Vien sen Saagalle sänkyyn, jossa se aina pötköttelee odottelemassa. Greetta saa omansa sen jälkeen. Mutta kun se siinä keittiössä hyöri ja pyöri, annoin sen oman juuston jo siellä. Ja tajusin heti, että nyt meni Saagan rulla Greetan kitaan. En saanut kiinni, kun koira nielaisi nopeasti. Tein heti suolapallon ja laitoin Greetan kurkkuun, jotta se oksentaisi, mutta ei tullut mitään.
Sitten vimmattu googlettaminen alkoi. Kolmeprosenttista vetysuperoksidia 2 millilitraa per painokilo pitäisi ruiskuttaa koiran suuhun, jotta taatusti oksu tulisi. No, eipä ollut sitä ainetta, joten kiireesti syöksyin autoon ja apteekkiin, joka oli juuri auennut ja renkaat soikeina kotiin. Greetta sai aineen. Todella kiltisti sen ottikin. Ei tullut oksennus heti. Saagakin oli jo saanut lääkkeensä ja lähdettiin aamukävelylle. Talon päätyyn tuli oksennus ja toinenkin. Hyvin juuston värinen liemi. Tuli siinä kävellessä mieleen, että myrkytystapauksessa pitäis olla myös hiiltä. Ja taas auton nokka kääntyi kohti apteekkia. Ostin hiiliraetta. Oli iso pullo, pirun kallis, melkein 40 euroa, mutta kuulemma nopeavaikutteisin. Pulloon sekoitettiin vettä, pulloa vatkattiin ja taas koiran painon mukaan annettiin litran pullosta pikkuliru ruoan joukkoon. Nappulat ja raejuusto muuttuivat pikimustiksi ja ajattelin, ettei pikkutyyppi taatusti sitä syö, mutta söipä kuitenkin. Viimeiset hiilijämät sekoitin vielä lisäraejuustoon ja niin oli kuppi tyhjä. Koko ajan Greetta oli ihan oma itsensä. Ja se hiilipullo sitten vanheni kahdessa päivässä, joten aika arvokas annos, mutta kaiken arvoinen.
Illalla oli möllitoko-koe avo- ja evl-luokille Jylpyllä ja minä toimin liikkurina, joten otin koirat mukaan varmuuden vuoksi autoon odottamaan. Kolmisen tuntia homma kesti ja kun palasin lopussa autolle, niin joku oli tehnyt ison oksennuksen paksin patjalle. Molemmat istuivat toisessa laidassa sen näköisenä, että hyi hitto!
Yöllä Greetta teki muutamia pikkuoksennuksia vielä, mutta muuten oli ihan normaali koko ajan.
Koirille tuli torstaiaamuna lepopäivä aamulenkin jälkeen, sillä lähdin Kyllin kanssa Ikeaan. Kolmen tunnin tallaus vastasi hyvää kuntolenkkiä. Kun sitten vielä illalla oli toinen osa mölli-tokoa, voittaja ja avo, jotka kestivät yli kolme tuntia nekin, olivat koivet tosi kiukkuiset ja väsyneet nukkumaan mennessä. Greetan kanssa osallistuttiin testimielessä voittaja-luokkaan, vaikkei se ole mitenkään valmis. Tunnari ja kake ovat vasta alkuvaiheessa ja lyhyessä matkassa. Pieniä aivopieruja tuli koiralle muutenkin. Minä päätin olla oikein tyyni ja cool, enkä yhtään ala lässyttää. Greetta kyllä häröili, mutta ei tuntunut ottavan painetta, vaikka radan toiselta puolelta kuului hurjaa hakkausääntä. Sen häiröily oli liikkeisiin liittyvää enemmänkin. Hyvä harjoitus joka tapauksessa. Vettaä satoi alkupuoliskan ajan. Ei haitannut.
Meidän tähtäin on syksy. Josko omiin kokeisiin päästäisiin kisaamaan.
Greetan suorituksen jälkeen siirryin liikkuriksi ja alokasluokan tuomaroin. Eli melkoinen setti tokoa oli parin päivän aikana. Illalla kotona tajusin, etten ole syönyt ruokaa ollenkaan. En viitsinyt enää puoli yhdeltätoista alkaa perunoita keittelemään, joten tein pari lohivoileipää. Kateellinen yleisö oli paikalla katsomassa kaipaavasti. Ei herunut heille. Oman ruokansa olivat jo saaneet.
Tänään rupesin järjestelyhommiin. Tilasin Ikeasta vierassängyn, kun sellaista ei minulla ole. Työhuoneen seinustoilla on molemmilla ollut Lundia- hyllyä ja toinen hylly piti saada pois, että sängylle olisi tilaa. Ja koska kahteen ja puoleen metriin kirjahyllyä mahtuu tavaraa aivan älyttömästi, oli pakko alkaa karsia. Niinpä viimeiset koirien saamat pokaalit, myös Assin Maailmanvoittaja-pokaali ja Kouvolan BIS-2-pokaali, joutuivat pesuun, koska olivat erittäin pölyisiä. Sitten roudasin ne hallille match show-palkinnoiksi. Minulle jäivät vain noiden näyttelyjen ruusukkeet. Ainakin vähäksi aikaa.
Kuva olkoon muistona näistä viimeisistä.
On se hyvä, ettei noissa meidän lajeissa pokaaleja enää jaella.