22.11.2022

Greetta lääkärissä

 Tästä blogistahan on tullut oikein lääketieteellinen julkaisu, kun päivitykset koskevat vain sairauksia, leikkauksia ja lääkärikäyntejä.

Koska Greetta on ollut niin omituinen ja sillä niitä jumejakin oli, päätin, että mennään lääkäriin. Koska shelteillä on runsain mitoin sappivaivoja (mukoseele)  ja moni on joulutunut leikkaukseen, jossa sappi poistetaan, päätin, että Greetan sappi ultrataan. Onneksi Kouvolassa on näitä ultrauksia tekevä ja asioista tietävä sisätautilääkäri Lotta Väyrynen, jolle sain ajan. Päätin, että koska koira on jo kahdeksanvuotias, otetaan saman tien laajat verikokeet. 

Eilen aamulla ei siis ruokaa tarjottu. Se oli Greetasta aivan hirveää, kun sillä on aina nälkä. Se kuljeskeli moittivasti  minua tuijottaen ja piipaten pitkän aikaa. Molly on ollut aamuisin huonosyömäinen leikkauksen jälkeen eikä se varsinkaan eilen voinut syödä, kun Greetakaan ei syönyt. Se ei kuitenkaan piipannut. 

Molly jäi kotiin kauluri kaulassa, kun lähdettiin Greetan kanssa kohti Aitovet-eläinlääkäriasemaa, jossa meillä oli aika 14.30. Greetta oli aivan järkyttynyt pihalla ja piippasi ja meni häntä alhaalla, kun käytiin metsän reunassa, jotta tyyppi tekisin pissat. Mentiin sisään odottelemaan ja kyllä se Greettakin siitä rauhoittui. Käytin koiran vaa'assa ja totesin, että se painaa ihan liikaa, vaikka syö kevytruokaa eikä meillä juurikaan muuten herkutella. Kun päästiin vastaanotolle, selostin Greetan oireet.Verikokeita otettiin monta putkiloa ja sitten oli sappiultran vuoro. Greetta makasi tosi nätisti. Ensi vähän jäykistyi, kun ultraus alkoi, mutta sitten rentoutui. Näin kuvaruudulle ja minulle näytettiin sappi, joka oli aivan musta. Eli siis lähes tyhjä eikä ollut pelkäämääni sakkaa kuin aavistuksen verran eikä sillä ole lääkärin mukaan merkitystä. Kaikki kunnossa siis siellä ja vieressä olevassa maksassa myös. Kun verikokeiden tulokset tulivat, siinäkin suhteessa kaikki oli ok. Aavistuksen koholla oleva urea ei ollut kuulemma mitenkään huolestuttava, koska kaikki muut munuaisarvot olivat ok.

"Auskultaatiossa sydän- ja hengitysäänet normaalit. Limakalvot vaaleanpunaiset ja kosteat. Vatsaontelo tunnustellen jännittynyt, ei aristava. Pinnalliset imusolmukkeet tunnustellen normaalit.
Ultraäänitutkimuksessa todetaan rakenteeltaan tasainen maksa. Sappirakko siisti, vähäinen määrä hyvin liikkuvaa sakkaa, seinämät rauhalliset. Greetalta otettiin verinäyte, josta tutkittiin täydellinen verenkuva, peruselinarvot sekä elektrolyytit. Munuaisarvoista urea hyvin lievästi yli viiterajan, kreatiniini ja muut arvot viiterajoissa."

Mikään näistä ei siis selitä Greetan aaltoilevaa tunne-elämää. Ostin lääkäristä Greetalle oikein kevyttä laihisruokaa ja vähennän vielä päivittäistä annosta. Monipuolista liikuntaa on lisättävä, joten varasin tälle viikolle Greetalle ajan koirauimalaan. Lisäksi varasin ajan fyssarille, jotta saadaan hyvät ohjeet selkäjumppaan. Mollyllekin on fyssari varattu.

Mollyn polvilaastari poistui hyvin suihkeen avulla. Alta paljastui melkoisen pitkä haava ja paljon enemmän tikkejä kuin aikaisemmissa operaatioissa. Neiti kinkkailee sujuvasti,mutta satunnaisesti jo varaa jalalle kuitenkin. Reipas ja iloinen potilas se on tälläkin kertaa.

Onneksi molemmilla koirilla on vakuutus. Niille oli käyttöä.

18.11.2022

Mollyn polvioperaatio numero neljä

 Eilen Mollyn oikea polvi korjattiin. Meidät oli kutsuttu paikalle kymmeneltä, mutta jouduttiin 40 minuuttia odottamaan, kun edellinen leikkaus oli kesken. Olisivat ottaneet Mollyn sisään, mutta en halunnut sitä jättää, vaan halusin olla paikalla, kun se nukahtaa. Montakohan operaatiota päivässä se mies tekee. Mollyn jälkeen alkoi heti päivän kolmas leikkaus. 

Ennen yhtätoista mentiin sisään ja Molly sai saman tien pistoksen. Oltiin oman huoneen rauhassa ja tosi nopeasti pikkukoira kuukahti. Edellisellä kerralla se oli vielä vähän hereillä, kun se haettiin, mutta nyt ei. Olin päättänyt jäädä odottamaan parkkipaikalle. Lämpömittari oli nollassa, ja autoa piti välillä lämmittää, mutta onneksi olin pukenut paksusti päälle ja polvien päällä oli shaali. Mma Ramotswe-kirja oli seuranani ja ihan hyvinhän se aika meni. Kolmen tunnin kuluttua arvelin, että kohta Molly luovutetaan. Hetken odottelin aulassa ja sain kupin kahviakin, sillä Molly oli vielä heräämössä aika pöllyssä ja sitä siellä itketti. Liekö kuullut ääneni, kun kyselin Mollysta. Puoli neljän maissa päästiin lähtemään kotimatkalle.

Näin lausui Morelius toimenpiteestä. En voi muuta kuin toivoa hartaasti, että mainittu hyvä stabiliteetti saavutettiin ja vihdoin olisi polvihomma valmis.

Ai niin, kysyin siitä nestepahkurasta vasemmassa polvessa. Tohtori arveli sen johtuvan polvessa olevasta naulasta, eikä ollut huolissaan. Koska polvi on toiminut hyvin ja on ollut kivuton, ehkä se pahkura itsestään katoaa jossain vaiheessa. 

Laitoin Mollylle petin etupenkin lattialle. Siihen se köllähti shaalin alle. Aika liikuttava pieni potilas. 

Välillä se valitteli sekavaa päätään,mutta kipuja ei taatusti ollut. Sen verran tujut lääkkeet kyllä leikkauksessa annetaan. Kotiin tultua laitoin sen pörröpetiin makaamaan ja lähdin viemään Greettaa ulos. Sillä oli ollut pitkä päivä yksin kotona. Onneksi tiesin, että se pääsisi Marjutin kanssa treenaamaan agilitya ja sen jälkeen tekisi hyvän jäähdyttelylenkin, joten se saisi kunnon liikunnan siellä.

                                                            Ensin oltiin ihan pöllyssä.

 Sitten jos vähän alkoi elämä kirkastua. Maha murisi ja annoin sille pieniä juustonpaloja. Juusto kun on Mollyn suurta herkkua. Niitä se söikin useita.

                                                    Sylissä se veteli pitkät unet.

Sitten se olikin virkeämpi ja alkoi kinkkailla kolmella jalalla. Käytiin ulkona pissillä ja sekin onnistui.  Ruoka ei vielä illalla maistunut. 

Greetta pääsi agsaamaan ja oli ollut todella intona koko treenin, vaikka hallin toisella puolella oli muita ihmisiä ja koiria. Siinä varmaan auttoi tylsä pitkä päivä. 

Koska olin edellisen yön nukkunut aika katkonaisesti, niin käytiin nukkumaan jo kymmenen maissa. Molly nukkui vieressäni koko yön ja vaikkei sillä ollut kauluria, oli haavaside saanut olla rauhassa. Tuo ruskea puku sillä oli kyllä päällä ja se peittää aika hyvin polven. Nytkin Molly on ollut koko aamupäivän Greetan ulkoiluttamista lukuunottamatta ollut ilman kauluria. Onneks tuo side lähtee jo huomenna  ja onneksi minulla on liimasiteen irrotussuihketta, jolla saa nopeasti ja kivuttomasti siteen irti. Side on nimittäin aika isokokoinen.  Koira ja minä pääsemme helpommalla. 

Aamupala maistui potilaalle melko hyvin ja ulkona se kinkkaili reippaasti sen pienen kävelyn, minkä teimme. Nyt on jalassa pitkävartinen tossu ja taidan laittaa sen alle vielä vanhan nilkkasukan huomenna, että se suojaa haavan ihan kokonaan, kun sidos on pois.

Ihan hyvä alku toipumiselle.

7.11.2022

Kaikenlaista huolta Greetasta

 

Tällä kertaa Greetta on huolen aihe. Se on ruvennut taas agsatreeneissä jännittämään ja jumittamaan sen takia. Se aiemmin oli jo ihan rento treeneissä, vaikka hallin toisella puolella oli väkeä. Nyt on taas jännää eikä pysty kunnolla tekemään. Mannerissa kävi samoin toissa kerralla. Viime lauantaina olin mukana katsomassa ja niin kauan, kun hallissa oli ihmisiä, koira vain tuijotti heitä, mutta kun ei ollut kuin Mannerin Nina ja Marjut ( ja minä kuvaamassa parvella) niin sitten pikkuhiljaa alkoi sujua. 

Lisäsyy herkän sielunelämän lisäksi voi myös olla jumeissa. Tänään Saija hieroi Greetan kuukauden tauon jälkeen ja sen lavat ja selkä olivat aivan juntturassa. Mietittiin syytä. Palloleikkejä ollaan tehty vain muutaman kerran ja nyt nekin lopetetaan. Metsässä ollaan liikuttu liinan kanssa valjaissa, ja Greetta silloin pystyy paremmin ravaamaan eikä peitsaa, niinkuin lyhyessä hihnassa kävellessä. Metsässä se myös malttaa haistella enemmän, kun Molly näyttää mallia, mikä tekee hyvää mielentilalle. Agsaakin se on tehnyt varsin vähän eikä ole ollut kisoja pitkään aikaan. Liekö ikä yksi tekijä muiden muassa. Joka tapauksessa alan venytellä selkää kääntämällä sen etupuolta namin perässä taaksepäin eri suuntiin molemmilta puolelta  joka päivä.

Greetta saa kuitenkin mennä seuranmestaruuskisoihin ensi lauantaina. Katsotaan, miten pää kestää ja koira liikkuu. Saija tulee hieromaan koiran uudestaan heti maanantaina ja antaa palautetta kropasta.  Olisihan kiva, että Greetan agiura saisi jatkoa, mutta jos sen pää ei kestä eikä kroppakaan, niin sitten se laji loppuu. 

Molly kävi viime viikolla Suvi-fyssarin luona. Se pieni patti, joka oli ollut pikkusormen kokoinen, oli kutistunut nuppineulan pään kokoiseksi. Eli on häviämässä. Suvi huomasi, että Mollyn vasemman polven päällä on pieni nestemäinen patti. Sen viereistä ihoa kohti nivusen imusolmuketta alan nyt silitellä, että neste alkaisi siirtyä sinne. Jalat olivat nyt hyvissä voimissa, mutta tasapainottelua ja vasemman jalan kannattelua jatketaan. Käytiin myös viime viikolla vesijuoksumatolla. Molly jaksoi kävellä koko ripeää vauhtia.  Uuden sarjakortin matolle ostin kuitenkin, sillä olen varannut polvenkorjausoperaation 17.11.  ja sitten taas kuntoutetaan. 

Annoin yhtenä päivänä, kun olin vain Mollyn kanssa metsässä, sen juosta jonkin aikaa irti. Voi että seo li oli onnellinen ja teki spurtteja edestakaisin. Ei kuitenkaan homma lähtenyt lapasesta. Josko ensi vuonna voisi se vihdoin saada mennä niin lujaa kuin haluaa. Tämä vuosi kun on mennyt sillä operaatioista toipumisessa.

31.10.2022

Katariinassa ja muuta

 Kävimme menneellä viikolla Katariinan Meripuistossa pitkästä aikaa. Oli tosi kiva sää ja kun oli arkiaamupäivä, niin ei ollut hirveästi ihmisiä Greetan mielenrauhaa häiritsemässä. Alkulenkin se piti sitruunapantaa kaulassa. Ei muiden ihmisten takia vaan veden takia. Sille nousee kovin helposti joku tilanne päälle, kun kuuluu veden ääntä ja sitä alkaa laulattaa. Panta selkeästi rajoitti sen kierrosten nostoa. Jonkin aikaa kuljettuamme tilanne oli jo rauhallisempi ja otin pannan pois. On tuo Gee erittäin erikoinen yksilö. Tuo vesireaktiokin on lisääntynyt vuosien varrella. Pikku pää kerää kuormaa niin monesta asiasta.


                       Greetasta otettiin myös synttäriposeja. Mollysta myös piti ottaa omia kuvia.




                                                      Molly on kyllä niin hupaisan näköinen.


                  Tytöistä otettiin eri paikoissa yhteisposeja. On ne kuuliaisia valokuvamalleja.


                                                        Se oli kiva retki. Meistä kaikista.

Mollyn kanssa ollaan tehty jo vähän tokoa ja rallya. Sen jalat kulkevat ihan tasavahvan näköisesti. Vesijuoksumatolla se viimeksi tallusti yhtä soittoa koko ajan ihan tasatahtiin.  Irti en ole uskaltanut päästää juoksemaan. Eikä se pitkään aikaan tule pääsemäänkään. Nimittäin olen huomannut, että sen maahan meno on ollut vähän epämääräistä ja toko-treenin jälkeen minulle valkeni. Se eteen ja taaksepäin luksoiva lumpionpiru tuntuu inhottavalta maahan mennessä, kun polvi menee ääriasentoon silloin ja lumpio plumpsahtaa pois paikaltaan. Koira kompensoi menemällä jommalle kummalle lonkalle ja asettelee itseään jonkin aikaa. Vaikkei se kipeältä näytä, niin varmaan inhoittava tunne. Siksi päätin, että vaikka vakuutukset eivät operaatiota enää korvaakaan ( syystä että tämän maksukauden rahat on käytetty) niin polvi on korjattava tämän syksyn aikana. Ja varasin ajan operaatioon kahden viikon päähän torstaille. Niin korpeaa koko juttu, mutta koska pikkukaveri on ollut pelkästään reipas ja positiivinen koko pitkän ja rajoittavan sairaslomien jakson, ei minun auta valittaa. 

Keskiviikkona mennään fyssarille. Suvi saa kokeilla sen löytämänsä patin, että onko se vielä siellä ja miltä tuntuu.

26.10.2022

Greetta täyttää tänään kahdeksan vuotta

 

Neiti Greetta on siis veteraani-iässä, jota ei uskoisi, kun painelee pallon perässä. Terveenä on tämä typykkä ollut koko ikänsä ja todella nopeasti oppivainen. Toivotaan samaa jatkossa.  Sadan gramman keijukaisesta kasvoi reipas koira, joka on järjestänyt emännälleen oikean koirakorkeakoulun koirien mielentilojen hallitsemisesta. Onnea rakas karvakuono. 💓




20.10.2022

Jokipuistossa 19.10.

 Kyllä alkaa valo nopeasti vähentyä ja ilta pimetä yhä aiemmin. Vielä on jonkin verran värejä luonnossa, mutta sävyt muuttuvat samanlaisiksi, erisävyisiksi ruskeiksi.

Käytiin kävelemässä Jokipuistossa eilen kera kameran. Ihan kaunistahan siellä on edelleen. Kyllä puutarhurit osaavat suunnitella kasvit niin, että lumiaikaa lukuunottamatta puistoissa on aina jotain katsottavaa. Ihailtava taito.

Puistossa ei ollut kuin muutama maassa olevia lehtiä puhalteleva työntekijä, joten rauhassa saatiin vaellella. 






















Kyllä koiraneidit kiltisti poseeraavat ja välillä katsovat kameraankin. Alimmassa kuvassa koirien taakse pöheikköön pomppasi puusta orava, mutta onneksi koirat eivät huomanneet. Varsinkaan Molly. Se olisi lähtenyt ziljoonaa perään aivan varmasti. 

Puistosta suuntasimme Ahströmin polulle kävelemään vielä lisää. Lisäksi heitin molemmille koirille pudonneiden lehtien sekaan nameja. Nykyinen harrastuksemme on tämä. Kun on nameista kyse, Greetta jaksaa etsiä todella pitkään ja hiljaa ja varmistaa, ettei todellakaan mitään jäänyt. Nose workissahan hajun etsiminen toi sille paineita ja ääntä, mutta namit ovat toinen juttu. Saa palkan suuhun heti, kun on löytänyt. Molly on myös taitava nenänkäyttäjä. Se mennä tuhistaa menemään ja etsii nameja ihan yhtä sinnikkäästi kuin siskonsa. Olisi kiva päästä sen kanssa nose work-alkeiskurssille. Toki minäkin ehkä osaisin opettaa, mutta ulkopuolisen kouluttajan kanssa olisi hauskempaa. 

Tunnarikapulankin piilotin molemmille yksi kerrallaan. Greetalla nousivat kierrokset heti, kun se ei älynnyt katsoa, minne suuntaan kapulan vein. Se lähti väärään suuntaan ensin ja vähän kuului piipitystä, mutta jälleen se oli todella sinnikäs ja löysi kapulan. Mollylle tein aika helpon, mutta piilotin kapulan lehden alle. Löysi se sen varsin nopeasti. Otti suuhunsa ja tiputti. Ei sillä ole vielä yhtään tajua, mitä kapulalle pitää tehdä. 

Tänään Mollylla on taas vesijuoksua. Viime kerralla se jaksoi koko ajan pienen hengähdystauon kera painella ja maton nopeutta nostettiin kahdesti. Se ei ole hihnassa vaan se painaa menemään itsekseen  saaden silloin tällöin palkkanamin. Välillä se nousee reunaa vasten, mutta minä kiellän ja kun menee alas ja jatkaa kävelyä, minä palkkailen. Varaan vuoron kerrallaan, sillä juoksu voi tulla milloin vain. Saisi tulla sekin nopeasti.

17.10.2022

Ei enää

 Lauantaina oli Greetan rally-toko-kisa. Se on harjoitellut ratoja jonkin verran ja vaikka ääntä tulee välillä, sen mielentila on ollut kohtuullinen ja rauhallisuutta on haettu koko ajan. Siksi ajattelin, että jos vaikka omassa hallissa pää kestäisi häiriöt ja olisi helpompi rauhallisemmin tehdä rata niin, että saataisiin viimeinen tulos ja koulutustunnus. 

Mestariluokka oli puolen päivän jälkeen. Käytiin Greetan kanssa aamupäivällä vähän palloleikkimässä ja purkamassa energiaa. Kisapaikalle mentiin hyvissä ajoin ja käytiin rauhallinen metsälenkki, jolla tein namietsintää  molemmille koirille. Mielentila oli varsin hyvä ja hiljainen, kun palasimme autolle. En vienyt koiraa etukäteen halliin tällä kertaa, sillä ajattelin, että se turhaan nostattaa sen tunnelmia. Olin laittanut Greetan lähtölistaan ensimmäiseksi, että päästään heti hommiin rataantutustumisen jälkeen ja ehdin viedä koirat kotiin, ennenkuin oma vastaava koetoimitsija-vuoroni alkoi. Hain koiran. Se kulki rauhallisesti ulkona ja hallissakin. Mentiin lähtöpaikalle. Koira oli hiljainen. Saman tien kun lähdettiin liikkeelle, ääni ja häröily alkoi. Jo ensimmäinen kyltti piti uusia. Ja kohta toinen. Koko rata oli pelkkää huutoa ja helpotkin tehtävät olivat vaikeita. Molemmilla kehän reunoilla oli tuomari ja sihteeri. Harjoitustuomari nimittäin oli paikalla omine sihteereineen. Eipä sitä muuta tarvittu, kun massiiivinen häiriötila oli valmis.  Tietenkään ei tulosta saatu.  Poistuin paikalta pakahduttavan pettyneenä sanomatta sanaakaan ja koirakin oli hipihiljaa. Teki mieli itkeä ääneen, kun niin harmitti ja suretti. Vein koirat kotiin ja palasin hommiin.Sekin oli rankkaa muista syistä, mutta eipä ehtinyt omaa suoritusta miettiä. 

Eli tämä oli tässä. Greetta ei enää kisaa. Ei tokoa eikä rallya. Agilityn vauhti on sen juttu, ja siellä se useimmiten nykyään pystyy sulkemaan ulkopuoliset häiriöt pois, kun saa painaa lujaa eikä ehdi ajatella.  Olen surullinen siksi, että Greetta on tosi taitava koira, tavattoman oppivainen ja fiksu. Olisi ollut kiva tehdä sen kanssa asioita, mutta kun pääkoppa on tuollainen, niin pitää osata luovuttaa. Harjoitellaan sen kanssa edelleen rauhallista ja kiihtymätöntä elämää kotona ja kodin ulkopuolella. Siinäkin työsarkaa on.

Onneksi on Molly, jonka kanssa voimme jatkaa tokoa ja rallya kuitenkin.