Käytiin viime viikon alussa Suvi-fyssarilla Mollyn kanssa, sillä vasemman polven operaatiosta oli sen verran aikaa, että oli syytä saada jumppaohjeita jalan vahvistamiseen. Jalkahan on kuntoutunut hyvin ja asento on suora. Molemmissa jaloissa asento on suora. Eli hyvältä näytti. Suvi käsitteli koiran ja löysi vasemman reisilihaksen yläosasta pikkusormen kokoisen pahkuran. Hän mietti, voisiko olla kyse imusolmukkeesta ja kehoitti konsultoimaan lääkäriä asiata. Saatiin me jumppaohjeitakin.
Kotiin tultua soitin Sipooseen ja sain lääkäriajan maanantaille. Sen verran kuitenkin huoletti, että päätin mennä Oiwalliseen verikokeeseen ja näyttämään pattia. Tämä tapahtui perjantaina. Marika-tohtori tutkaili pattia ja epäili, että se on injektiosta syntynyt. Kuulemma voi parin viikon kuluttua pistoksesta tulla ihon alle patti. Harmiton sellainen. Mollyllahan oli juuri siihen reiteen pistetty nukutusaineet ennen operaatiota. Ja oli harjoittelija, joka yritti ensin pistää, eikä onnistunut kunnolla, kun Molly ämpyili ja toinen hoitaja tuli tekemään homman loppuun. Pika-leukosyytti-verikokeen tulos oli ihan normaali eli ei tulehdusta. Pyysin myös Marikaa kuuntelemaan Mollyn sydäntä. Sehän kävi viime alkuvuonna Pätilän silmä-sydän-polvi-tarkissa, jossa kakkosen polvet löytyivät. Muut asiat olivat ok. Moreliuskin on kuunnellut ennen leikkauksia Mollyn sydäntä, mutta viimeisellä kerralla ennen leikkausta kuunneltuaan sydäntä hän kysyi, että ollaanko puhuttu sivuäänestä. Minä olin aivan järkyttynyt. Hän sanoi, että kuuluu hyvin pieni, ykkösen arvoinen sivuääni. Sekin vielä!!! Minä mietin, voisiko johtua vain siitä, että Mollya jännitti. Mutta pyysin Marika-tohtoriakin kuuntelemaan sydäntä. Hänkin kuuli äänen. Hyvin pienen. Mutta sivuäänen kuitenkin. Hän arveli, että jos menisimme sydänultraan, mitään ei löytyisi. Eli ei huolta. Toki tärkeä tietää, että voi aina, kun lääkärissä käydään, kuunteluttaa sydämen varan vuoksi. Mutta se, mikä oli kyllä ihan kurjista kurjin juttu, oli, että kun hän kokeili ekaksi leikattua polvea, hän totesi, että se luksoi edelleen. Se liikkui ennen leikkausta sivuttain. Nyt lumpio menee eteenpäin pois paikaltaan koukistaessa ja palaa jalkaa suoristaessa. Marika oli niin pahoillaan meidän puolesta ja totesi, että varsin usein näitä polvileikattuja polvia pitää korjausleikata. Kyllä itku pääsi kotona ja muutama kirosanakin kaupan päälle. Eli en siis perunut Moreliuksen aikaa, vaan mentiin maanantaina Sipooseen.
Morelius totesi, että kyllä polvi voidaan korjata. Joko niin, että telauraa syvennetään, tai niin, että kiristetään lumpiota taaksepäin ( tai jotain sellaista). Sanoin, että korjataan, mutta ei vielä. Me parantelemme vasemman jalan kuntoon ja koira saa sen jälkeen olla oma riehakas itsensä jonkin aikaa. Se on niin kiltisti ja reippaaana kestänyt kaikki vaiheet ja ollut maailman täyspäisin pikkupotilas.Nauttikoon edes joitain kuukausia ihan tavallisesta koiran elämästä. Lääkäri sanoi, että vuoden sisään pitää operoida, mutta voi siis pitää tauon. Joskus kevätpuolella sitten Mollyn polvi vielä kerran korjataan. Sitä en ymmärrä, miksi ei voi tehdä riittävän napakasti polvia kerralla oikein, kun kerran niitä usein joutuu korjaamaan. Kummassakaan polvessa ei telauraa ekalla kerralla syvennetty. Nyt se on korjauksessa tehty vasempaan polveen ja mahdollisesti myös oikeaan.
Kyllä harmittaa (ja monta muuta vahvempaa ilmaisua.).
Patinkin Morelius kokeili. Hänkin epäili, että on injektion aiheuttama joko tilapäinen ja häviää tai pysyvä arpi. Mutta että pattia kannattaa esim.fyssarin välillä kokeilla. Jos katoaa tai ei kasva, ei huolta. Mutta jos kasvaa, niin pitää sitten tutkia. Minä haluan uskoa, että siinä suhteessa ei ole huolta. Eiköhän näissä muissa huolissa ole enemmän kuin riittävästi.
Onneksi pikkukoira on ihan iloinen ja riehakas itsensä. Se on ruvennut suolistamaan leluja. Sillä on selvästi runsaasi patoutunutta energiaa. Pitää ruveta tekemään kotona toko-juttuja ja aivojumppaa muun jumpan lisäksi. Ulkona se viihdyttää itsenään hirveästi haistelemalla.
Ollaan aloiteltu varovasti rallya sekä Kyllin kanssa että kerran jo Okkimilla, jossa alkoi meidän sunnuntai-illan treeniporukan talvikausi. Greetta kävi agikisaamassa omassa hallissa Marjutin kanssa kolme rataa. Tuloksena kaksi vitosta ( 4. ja 5. sija) sekä hylky. Hyvä oli sillä vauhti kaikilla radoilla. Tulevana viikonloppuna on meidän seuran ihan ensimmäiset rally-kisat ja olen toinen vastaavista koetoimitsijoista. Mielenhäiriössä vissiin lupauduin. Paljon on työtä tämä kisa teettänyt. Greetan kanssa mennään kokeilemaan, josko saataisiin viimeinen mestari-tulos ja sen myötä koulutustunnus. Ei suuria odotuksia tästä, mutta hyvänä päivänä voi säkällä tulla. Saa nähdä.
Ihana ruska-aika on vielä hetken ilonamme, mutta ei varmaan kauan mene, kun lehdet ovat kaikki pudonneet ja pimeys valtaa tilaa. Siis vielä joitain ruskakuvia omaksi iloksi tänne.
Käytiin ystävieni Virven ja Jorman uudella mökillä Valkealassa viikonloppuna. Olipa mukavaa viettää rentoa aikaa eikä yhtään ajatella polvia ja sydämiä. Koiratytötkin viihtyivät. Molly toki ulkoili vain hihnassa. Mutta ei se sitä haitannut.
Takana mökki mäen päällä.
Voihan harmitus noita polvia! On kyllä haastava lapsuus, onneksi on pääkopassa hyvää materiaa kestää näitä tämmöisiä hetkiä ja aikoja!
VastaaPoistaItse saattaisin viedä kuitenkin sydänultraan, että näkisi miten se pumppaa. Aitovetissä on lähin ja olen ainakin itse tykännyt tosi paljon!
Juu, kyllä Molly vielä sydänultrataan, mutta koska sillä ei ole kiirettä, niin hoidetaan muut asiat ensin. Kiitos Aitovet-vinkistä.
VastaaPoista