Starttasimme Marjutin kanssa hänen autollaan aamulla hyvissä ajoin. Autoon oli pakattu kaikenlaista olennaista koirille ja ihmisten tavarat olivat vähäisemmät. Mutta koska meitä oli kaksi, hyvin saimme tavarat mahtumaan.
Matkalaiset Greetta, Molly ja Terra valmiina lähtöön.
Ensimmäinen pysähdys oli Vaajakoskella Naissaarella puolen päivän aikaan. Koirat jaloittelivat siellä ja me kävimme lounastamassa. Ajoituksellisesti se ruoka oli loistava juttu. Jaksettiin sillä maaliin asti. Ostettiin myös illaksi suolapiirakkaa matkaan mukaan. Toki heti kohta pysähdyttiin Vaajakosken Pandalla lakuvarastot täydentämässä.
Seuraava pysähdys tankkaamaan, koiria jaloittelemaan ja vessassa käymään oli Vaskikello- nimisessä paikassa Pyhäjärvellä. Siellä oli kelloa jos jonkin kokoista, suurta ja pientä, sisällä ja ulkona. Paluumatkalla pysähdyttiin samassa paikassa tankkaamassa ja sillon Marjut nappasi yhden kätkönkin.
Tämän jälkeen ajeltiin ja ajeltiin ja ajeltiin aina Rovaniemelle asti. Matkakaveritkoirat olivat erittäin rauhallisia ja ottivat rennosti. Marjut ajoi koko matkan, vaikka olin lupautunut apukuskiksi, jos hän ei enää jaksa. Hyvin jaksoi.
Meillä oli mökki varattuna Ounasvaaran juurella Kemijoen varrella. Mökkiin tulivat myös Ninni ja göötit Dodii ja Aro sekä Marianne parsoninsa Messin kanssa. Erittäin hvyin tulivat kaikki koirat juttuun keskenään, vaikkei mökki suuren suuri ollutkaan. Ja ihmisetkin. 😊
Oikea puolisko talosta oli meidän.
Oli muuten todella hyvä sänky nukkua.
Illalla piipahdus joen rannalla
Ansaittu iltapala kera punaviinin
Joko kohta saa käydä nukkumaan?
Ninni ja Mariannekin ehtivät hyvissä ajoin iltaa paikalle. Aamulla oli sitten aikainen herätys. Perjantai oli kisojen etkopäivä . Onneksi mökin hintaan kuului runsas aamiaisbuffet, joten joka aamu teimme hyvän tankkauksen ja sillä pärjäsi tosi pitkään.
Huomenta
Ounasvaaran hyppyrimäki oli aivan respan vieressä.
Kisailijat ja koiransa valmiina lähtöön.
Ninni oli tuonut mukaansa kaksi telttaa ja saatiin todella iso alue leiriämme varten. Säät vaihtelivat, mutta koirat ja ihmiset olivat suojassa sekä paahteelta että sadepisaroilta ja viileämmältä säältä.
Seurapaidat päällä piti ottaa poseeraus.
Messi otti rennosti. Takana gööttipojat.
Kisapaikalla toimi neljä rataa yhtä aikaa vieri vieressä. Greetan mielentila oli kaikilla radoilla oikein hyvä. Perjantaina se teki vitosen ja hylyn. Kenellekään ei tainnut tulla nollaa meidän porukasta.
Oltiin Mollyn kanssa yleisönä ja kun Terra kisasi, niin Greetta hengaili minun kanssani. Sillä ei ollut ongelmaa kisata, vaikka minä olinkin paikan päällä.
Illalla lähdimme katsomaan auringonlaskua - ja Marjut yritti löytää yhden kätkönkin, muttei löytynyt.
Kauniita taivaita
Nämä hurjat leidit kävivät illalla uimassa Kemijoessa. Minä en kyllä.
Väsyneitä gööttipoikia
Varsinainen SM-yksilökisapäivä valkeni kauniina ja raikkaana. Kävimme taas tankkaamassa aamiaisbuffetissa.
Pieni ihminen, suuri sämpylä.
Vaaralla aamu-usvaa
Kentillä oli täysi tohina.
Greetta teki radallaan kieltovitosen. Muuten oli rata tosi hieno. Sitten meillä olikin jo kiire mittaukseen. Olin varannut Greetalle uusintamittauksen, niinkuin jo aiemmin taisin kertoakin blogissa. Nuorenahan se mitattiin miniksi, sitten pakollisessa mittauksessa mediksi ja mietin, että kun ikää on jo kohta kahdeksan, voisiko olla koira vähän painunut kasaan. Kyllikki auttoi paksun turkin karsimisessa niin, että selässä sään kohdalla oli karva tosi lyhyttä. Aika pitkään saatiin odottaa, mutta kolmen tuomarin luona käytiin mittauksessa ja kaikki tuomarit saivat Greetan alle 35 sentin korkuiseksi usealla eri mittauksella. Eli Greetasta tuli loppu-uransa ajaksi mini. Se ainoa huono puoli asiassa oli se, ettei Greetta voinut kisata medi-joukkueessa joukkuekisassa, mutta onneksi oli varakoira paikalla. Viimeisenä kisapäivänä se oli siis vain turistina Mollyn kanssa.
Greetan radat
Vaikkei suurta sukseeta ollutkaan kenelläkään,niin illalla nostettiin maljoja kuitenkin.
Mitäs me turistikoirat!
Leirin purkajaiset
Medijoukkue tuli neljänneksi. Joukkuekisojen jälkeen lähdettiin käymään Ounasvaaralla maisemia katsomassa. Marianne jäi vielä katselemaan joukkuekisoja.
Vaaralta näkyi alla oleva silta, jota ajelimme päivittäin kisapaikalle ja takaisin.
Olipa mukava nähdä vähän maisemiakin.
Viimeinen ilta ja viimeinen aamiainen. Maanantaina startattiin kotimatkalle.
Marjut kävi nappaamassa vielä yhden kätkön muistoksi.
Paluumatkalla olimme päättäneet pysähtyä vielä täällä, kun paikka oli varsin lähellä Rovaniemeä.
Eli Sukulanrakan hiidenkirnuilla.
Tuo Paholaisen liemikirnu on Suomen suurin kirnu. 8 metriä pitkä ja 15 metriä syvä. Pari muutakin isoa kirnua oli reitillä ja paljon pieniä, joita kaikkia emme edes nähneet.
Valmiina lähtöön
Tämä on se Paholaisen liemikirnu.
Se oli kallioiden juurella. Muihin piti lähteä kiipeämään kapeita portaita pitkin. Molly oli todella näppärä kiipeäjä, paljon näppärämpi kun emäntänsä. Onneksi Marjut otti myös Greetan talutettavakseen.
Piispa Hemmingin kirnu
Kiipeäminen jatkui yhä ylöspäin
Molly mulahti tähän kirnuun. Onneksi ei ollut syvä ja koiralla oli valjaat. Ei säikähtänyt.
Marjut lähti vielä etsimään kierroksen jälkeen yhtä kätköä, muttei löytänyt. Sitten aloitettiin kotimatka oikein kunnolla.
Meidän piti käydä katsomassa Suomen keskipiste paluumatkalla, mutta ajettiin ohi, kun ei sen kylttiä huomattu. Juustoportilla käytiin syömässä, Vaskikellossa taas tankattiin ja kävelytettiin koirat ja juuri pimeän laskeuduttua saavuttiin kotipihaan.
Oli se meikäläiselle rankka reissu, josta toipuminen kesti pari päivää, mutta kivaa oli. Koirat olivat loistavia matkakoiria. Kannatti lähteä. Kiitos Marjut ja Terra.💓
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti