Lauantaina oli Greetan rally-toko-kisa. Se on harjoitellut ratoja jonkin verran ja vaikka ääntä tulee välillä, sen mielentila on ollut kohtuullinen ja rauhallisuutta on haettu koko ajan. Siksi ajattelin, että jos vaikka omassa hallissa pää kestäisi häiriöt ja olisi helpompi rauhallisemmin tehdä rata niin, että saataisiin viimeinen tulos ja koulutustunnus.
Mestariluokka oli puolen päivän jälkeen. Käytiin Greetan kanssa aamupäivällä vähän palloleikkimässä ja purkamassa energiaa. Kisapaikalle mentiin hyvissä ajoin ja käytiin rauhallinen metsälenkki, jolla tein namietsintää molemmille koirille. Mielentila oli varsin hyvä ja hiljainen, kun palasimme autolle. En vienyt koiraa etukäteen halliin tällä kertaa, sillä ajattelin, että se turhaan nostattaa sen tunnelmia. Olin laittanut Greetan lähtölistaan ensimmäiseksi, että päästään heti hommiin rataantutustumisen jälkeen ja ehdin viedä koirat kotiin, ennenkuin oma vastaava koetoimitsija-vuoroni alkoi. Hain koiran. Se kulki rauhallisesti ulkona ja hallissakin. Mentiin lähtöpaikalle. Koira oli hiljainen. Saman tien kun lähdettiin liikkeelle, ääni ja häröily alkoi. Jo ensimmäinen kyltti piti uusia. Ja kohta toinen. Koko rata oli pelkkää huutoa ja helpotkin tehtävät olivat vaikeita. Molemmilla kehän reunoilla oli tuomari ja sihteeri. Harjoitustuomari nimittäin oli paikalla omine sihteereineen. Eipä sitä muuta tarvittu, kun massiiivinen häiriötila oli valmis. Tietenkään ei tulosta saatu. Poistuin paikalta pakahduttavan pettyneenä sanomatta sanaakaan ja koirakin oli hipihiljaa. Teki mieli itkeä ääneen, kun niin harmitti ja suretti. Vein koirat kotiin ja palasin hommiin.Sekin oli rankkaa muista syistä, mutta eipä ehtinyt omaa suoritusta miettiä.
Eli tämä oli tässä. Greetta ei enää kisaa. Ei tokoa eikä rallya. Agilityn vauhti on sen juttu, ja siellä se useimmiten nykyään pystyy sulkemaan ulkopuoliset häiriöt pois, kun saa painaa lujaa eikä ehdi ajatella. Olen surullinen siksi, että Greetta on tosi taitava koira, tavattoman oppivainen ja fiksu. Olisi ollut kiva tehdä sen kanssa asioita, mutta kun pääkoppa on tuollainen, niin pitää osata luovuttaa. Harjoitellaan sen kanssa edelleen rauhallista ja kiihtymätöntä elämää kotona ja kodin ulkopuolella. Siinäkin työsarkaa on.
Onneksi on Molly, jonka kanssa voimme jatkaa tokoa ja rallya kuitenkin.
Taavin kanssa lopetettiin toko ja rally myös ääntelyn takia. Vaikka treeneissä menis hyvin, niin kisaradoilla ääntä riitti. Ei kivaa kummallekaan. Onneksi on joka koiralle sopivia lajeja, joissa ei kiroiluta niin paljoa! Ymmärrän harmituksesi, koska teknisesti taitavan koiran kanssa olisi kiva kisata, mutta mielentilassa on jotain, jota emme osaa ratkaista... meillä suurimpana mun jännittäminen.
VastaaPoistaTotta puhut. Pääkoppaan on vaikea päästä ja sitä on tässäkin tapauksessa ollut mahdoton korjata, vaikka mitä olen yrittänyt. Nuorena Greetan ääntely oli vielä jonkinlaisissa raameissa, mutta kun tehtävät ovat vaikeutuneet, ääntä on tullut lisää ja se tuntuu kuormittuvan enenevässä määrin joka kisasta, kun ei osaa nollata itse enkä minä osaa auttaa. Mutta onneksi sillä on agsa ja voidaan me jossain vaiheessa palauttaa omaksi huviksi nose workiakin mieleen, mutta ei kisalajina vaan ihan omineen tehden. Taavillakin on onneksi omat spessulajinsa, joissa se on superhyvä.
VastaaPoista