Kyllä alkaa valo nopeasti vähentyä ja ilta pimetä yhä aiemmin. Vielä on jonkin verran värejä luonnossa, mutta sävyt muuttuvat samanlaisiksi, erisävyisiksi ruskeiksi.
Käytiin kävelemässä Jokipuistossa eilen kera kameran. Ihan kaunistahan siellä on edelleen. Kyllä puutarhurit osaavat suunnitella kasvit niin, että lumiaikaa lukuunottamatta puistoissa on aina jotain katsottavaa. Ihailtava taito.
Puistossa ei ollut kuin muutama maassa olevia lehtiä puhalteleva työntekijä, joten rauhassa saatiin vaellella.
Kyllä koiraneidit kiltisti poseeraavat ja välillä katsovat kameraankin. Alimmassa kuvassa koirien taakse pöheikköön pomppasi puusta orava, mutta onneksi koirat eivät huomanneet. Varsinkaan Molly. Se olisi lähtenyt ziljoonaa perään aivan varmasti.
Puistosta suuntasimme Ahströmin polulle kävelemään vielä lisää. Lisäksi heitin molemmille koirille pudonneiden lehtien sekaan nameja. Nykyinen harrastuksemme on tämä. Kun on nameista kyse, Greetta jaksaa etsiä todella pitkään ja hiljaa ja varmistaa, ettei todellakaan mitään jäänyt. Nose workissahan hajun etsiminen toi sille paineita ja ääntä, mutta namit ovat toinen juttu. Saa palkan suuhun heti, kun on löytänyt. Molly on myös taitava nenänkäyttäjä. Se mennä tuhistaa menemään ja etsii nameja ihan yhtä sinnikkäästi kuin siskonsa. Olisi kiva päästä sen kanssa nose work-alkeiskurssille. Toki minäkin ehkä osaisin opettaa, mutta ulkopuolisen kouluttajan kanssa olisi hauskempaa.
Tunnarikapulankin piilotin molemmille yksi kerrallaan. Greetalla nousivat kierrokset heti, kun se ei älynnyt katsoa, minne suuntaan kapulan vein. Se lähti väärään suuntaan ensin ja vähän kuului piipitystä, mutta jälleen se oli todella sinnikäs ja löysi kapulan. Mollylle tein aika helpon, mutta piilotin kapulan lehden alle. Löysi se sen varsin nopeasti. Otti suuhunsa ja tiputti. Ei sillä ole vielä yhtään tajua, mitä kapulalle pitää tehdä.
Tänään Mollylla on taas vesijuoksua. Viime kerralla se jaksoi koko ajan pienen hengähdystauon kera painella ja maton nopeutta nostettiin kahdesti. Se ei ole hihnassa vaan se painaa menemään itsekseen saaden silloin tällöin palkkanamin. Välillä se nousee reunaa vasten, mutta minä kiellän ja kun menee alas ja jatkaa kävelyä, minä palkkailen. Varaan vuoron kerrallaan, sillä juoksu voi tulla milloin vain. Saisi tulla sekin nopeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti