18.3.2014

Voi ei se osaa

Nimittäin käytiin tänään tuolla hallilla pitkästä aikaa omissa treeneissä ja sen huomasi. Friida valuu ruudussa. Perhana!!! Sen varma pysähdys onkin muuttunut käännös-askel-askel-askeleeksi, jolloin ollaan ruudun etuosassa ja maahan mennessä koivet tulevat ruudusta ulos. Ensin hermostutti, mutta eihän se auta. Siis palattiin lähelle ja targettiin. Pentukoulusta opittua targetille latomista harrastettiin.  Matkaa vähän pidennettiin ja sama uudestaan. Yhden kerran lopuksi tauon jälkeen kaukaa ja kehu heti, kun koira kääntyi. Otti yhden askeleen, mutta pysähtyi. Hupsistaheijaa. Nämä ovat niin kovin "ihania" yllätyksiä juuri toko-kokeen alla. Tällä viikolla tulee vielä käytyä hallilla muutaman kerran vahvistamassa jo opittua. Ruutuun menemisessähän ei ole ongelmatiikkaa.

Saaga meni ruutuun varmalla tyylillä, kävi maahan heti, odotti ja tuli vierelle vauhdilla. Ihan intona oli tyyppi.

Liikkeestä istuminen on myös Friidalle edelleen arpomista. Olen ottanut sille merkiksi liikkeestä rintaan taputuksen ja sanon samalla istu, ennenkuin liike alkaa. Mutta silti minulle tarjotaan seisomista välillä.

Saaga istuu tosi nopeasti ja hyvin. Se osaa. Hitto, että se on vielä sairaslomalla. Olisi niin kiva mennä sen kanssa kisaamaan. Olo olisi paljon varmempi. Tehtiin Saagan kanssa vielä yksi hyppynouto. Vain yksi, koska palautus tuli hyvällä laukalla. Hyvä palkka siitä ja kamalasti kehuja.

Friidan hyppynouto on hyvä. Piste.

Luoksetulon seisomaan pysätystä treenattiin molempien kanssa takapalkalla. Ihan kohtuulliset suoritukset. Seisominen kun on se heikompi lenkki, kun pysäytys tapahtuu kauempana.

Mitähän tästä vielä tulee?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti