23.7.2012

Hyppy ilon kautta

Friidan hyppyongelma taitaa olla ohi. Siis toko-hyppyongelma. Niinkuin aiemmassa videossa näkyi, se ei meinannut lähteä ollenkaan hyppäämään. Se tarjosi maahan menoa ja yhtä ja toista muuta, mutta ei hyppyä, vaikka alo-luokan hyppy oli sille ihan piis of kakku ennen vanhaan.

Kokeilin ensin sitä, että jos se ei ekalla käskyllä lähde, niin vein sen autoon. Vähän ajan päästä otettiin  sitten uusi yritys. Tämä ei toiminut ollenkaan. Hannele sitten ehdotti ylenmääräistä koiran innostamista. Mentiin kaukaa kaartaen hirmuisella innolla ja riemulla kohti hyppyä, minä hoin sanaa Hyppy ja nostin kierroksia koiralla. Se hädin tuskin malttoi nahoissaan pysyä. Ensin lähetin vain hyppäämään käden huitaisua apuna käyttäen. Tarjosin ylenpalttista kehua ja välittömän pallopalkan, kun yli mentiin. Tätä toistettiin ja lopulta sitten tehtiin liikkeenä. Hyvin meni silloin. Tänään otettiin homma uudestaan. Jälleen kierroksia  ylös ja ensin pelkkää hyppyä. Ei tarvittu käsiapua, kun neiti leiskautteli menemään. Pallopalkka välittömästi ja runsaasti riemua. Sitten useampi kisanomainen avo-hyppy ja hienosti meni.  Eli voidaan päätellä, että joku epävarmuusjumi oli, mutta se on nyt selätetty.

Friidalla on vähän sama tilanne ruudussa. Yksin lähteminen, kun minä jään paikalleni, vaatii rohkaisua. Tänään ruudut menivät hienosti, mutta joka kerta Friida nykäisi, katsoi minua ja kun sanoin: mene mene, niin starttasi täysiä ruutua kohti.

Eli varmaan ilon kautta tähänkin liikkeeseen pitää tehdä startti.

3 kommenttia:

  1. Voin lämpimästi suositella tätä ilon kautta-meininkiä... ;)

    VastaaPoista
  2. Onpa hyvä että pulma ratkesi näin pian! :)

    VastaaPoista