8.7.2012

Tyttötokoa

Kun aamupäivän lämpötila keikkui "vain" +20 asteessa, päätin viedä koirat tokoilemaan. Oikeaa hyvän mielen tokoa se olikin.

Saagan kanssa aloitin oitis tunnarilla. Kuusi kapulaa riviin, oma kolmas oikealta.  Saaga on todella ymmärtänyt tämän homman kaiken tuskailun jälkeen. Se lähti rivin keskeltä haistelemaan vasemmalle, palasi takaisin riviä, hoksasi omansa, pudotti ja haisteli muut. Sitten se nappasi oman ja palautti. Lievää pureksimista, mutta ei ihan kamalaa rutinaa. Tehtiin vielä palautuksia. Annoin kapulan Saagalle suuhun ja kutsuin sivulle. Kierroksia on ja hiukan jäystämistä, mutta muuten meni oikein hyvin.

Sitten tehtiin ruutua, jossa siis ei enää ole targetia. Saaga meni ruutuun kaikilla kolmella kerralla hyvällä vauhdilla. Keskimmäisellä kerralla se jäi makaamaan nurkkatörpön viereen, juuri ja juuri ruudussa. Muilla kerroilla se oli paremmin ruudussa.  Olen enemmän kuin tyytyväinen tämän liikkeen kehittymiseen.

Hyppynoudossa minulla oli pallo, jonka sisälle laitoin Saagan nähden frolicnappulan. Kun Saaga lähti palauttamaan kapulaa, helistelin palloa ja heitin sen vasemmalta puolelta taakseni. Saagalla oli hyvä laukka päällä tullessaan ohitseni ja tiputtaessaan kapulan pallon ottaakseen. Tätä namipalloapua käytämme vielä jonkin aikaa.

Kaukokäskyissä laitoin hyppyriman takajalkojen varpaitten eteen. Erittäin ällöä Saagan mielestä. Mutta rima kyllä auttoi varpaiden paikallaan pysymisessä. Eli Saagan vastustuksesta huolimatta rimakoulutus jatkuu.

Oma metskukapula on jossain hukassa eikä kontissa ollut kuin iso rämä metsku. Saaga oli vähän sitä mieltä, ettei sellaista voi noutaa, mutta kyllä se kerran sen kuitenkin toi. Pitää etsiä oma pikimmiten.

Friidan kanssa tehtiin avo-hyppyä. Mentiin hypyn eteen ja minä näytin,että edessä on hyppy. Friida katsoi hyppyyn päin. Mitä tekee koira, kun käsken sen hypätä? No tietenkin menee maahan. Useamman kerran. Käsiavulla hyppäsi ihan ok ja sitten ihan käskystäkin. Istuminen ja palaaminen sujuivat oikein hyvin. Kun siirryimme hypyn toiselle puolelle, taas minulle ensin tarjottiin makuulle menoa. Omituinen otus!

Ruutu tehtiin kolme kertaa. Target oli ekalla ja kolmannella kerralla. Keskimmäisellä kerralla ei ollut edes levyä. Yllättävän hyvin Friida teki kaikki kolme kertaa. Ekalla ja tokalla kerralla käskin maahan ja kolmannella Friida jäi seisomaan. Lisäksi treenattiin kävelykuvion alkua niin, että Friida makasi ruudussa ja minä tein kieppejä ja kävin välillä palkkaamassa.

Nouto sujuu jo aika kivasti. Ei mitään tappoesityksiä tällä kertaa. Tein yhden pitkän heiton ja kutsuin sivulle, kun Friida palautti kapulaa. Hyvin tuli sivulle ja malttoi pitää kapulan suussa loppuun asti.

Seuraamisessa yritin naksutella oikeaa paikkaa ja kontaktia. On se paikka vielä vähän hakusessa ja kontaktikin välillä tippuu, mutta treenataan edelleen. Enää ei Friida töki kättä, niinkuin toko-uransa alussa. Siinä on auttanut suusta palkkaaminen. Frolicia on vain tosi ällö pitää huulien välissä ja samalla yrittää käskyttää. Mutta Friidan kopit sujuvat jo mainiosti :-)

Kaukokäskyt menivät tänään kohtuullisen matkan päästä aivan täydellisesti. Vähän nopeammin voisi Friida nousta istumaan, mutta tekniikka on täydellisen oikea. Jes!

Assi sai tehdä vähän seuraamista, ruutua ja kaukokäskyjä.

Koko komppania oli enemmän kuin innoissaan koko treenin ajan. Josko huomenna uudestaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti