Vauhti-Friida on tullut takaisin

Ihanaa! Mahtavaa! Eilen oman seuran kisoissa Friida meni taas entiseen malliin - eli lujaa.
Mikä riemu!

Tämä tarkoittaa sitä, että minä olen ongelmissa oman ohjaukseni kanssa, kun olen hidas ja minun rataantutustumiseni ei sitten yhtään pidä paikkansa, kun en ehdikään sinne, minne pitäisi.
Mutta so  what!  Tärkeintä  on, että Friidalla on radalla ihanaa.

Tulokseksi saatiin kaksi hylkyä.

Agilityradalla toisella esteellä minä huusin tänne tänne, ja koirahan tuli tänne eli hypyn ohi. Idiootti! Siis minä!
Keppien jälkeen sain pelastettu koiran menemästä hypylle ja käännettyä putkeen. Siitä onnellisena en yhtään huomioinut, että Naton ohjus tulee lujaa putkesta uloskin. Edessä oli poikittain pituus, jonne se meni, kun en mitenkään kunnolla ollut sitä jarruttamassa tai kääntämässä. Tähän olisi varmaan pelittänyt se maanantainen vartalonkääntöjuttu, mutta arvatkaa vain, muistinko mitään sellaista. Tämä on taas osoitus minun tosi huonosta radanlukutaidostani. Jätin miettimättä, mitä koira näkee putkesta tullessaan ja luotin, että kyllä se tulee, kun vähän huutelee. Pöh ja pöh! Kepit menivät tosi makeesti ja puomilta eräs tyyppi taas lähti luvatta. Mutta meni kaukana edeltä suoraan maaliin.

Rata on tässä.

Saviojan Anne, tuomarimme, totesi:" Onpas sulla makee vesiäinen." Ja olen ihan samaa mieltä.

Tältä radalta saivat Sanna ja portugeesi Siiri hienolla suorituksella viimeisen nousunollansa ollen toisia. He nousivat nyt sitten kuninkuusluokkaan - ja aivan ansiosta. Siiri menee sellaisella draivilla ja raivolla radalla, että sitä on ilo seurata. Onnea onnea!

Hyppyradalla tuli kaiken maailman tyhmiä ohjausvirheitä. Friida ei mennyt kepeille suoraan,  koska olin päättänyt takaaleikata kepeillä ja häiritsin Friidan etenemistä, koska olin liian lähellä keppejä. Hyppis jääköön omaksi opetusfilmiksi siitä, miten ei pidä tehdä.

Oli kuitenkin hauska ilta eivätkä kisatkaan venyneet yömyöhälle. Radan reunalla oli niin hurttia sakkia, että aika meni kuin siivillä heidän kanssaan naureskellessa.

Kotona Saaga-tikkuherkuttelija oli tehnyt lörökakat eteisen matolle. Mutta tällä kertaa se huomaavaisesti oli kääntänyt maton ylösalaisin, niin että muovitettu puoli oli ylöspäin ja kakannut siihen. Olipa helppo putsata. On mulla fiksu koira! :-)