Oltiin tänään Porvoossa kisaamassa. Mentiin Eijan ja Sabin kanssa kimppakyydillä, joten aamupäivä sujui leppoisissa merkeissä ykkösten ratoja seuraten. Salme Mujunen, metkojen ratojen mestari, oli tuomaroimassa. Hän oli tehnyt oikein perinteiset ykkösten radat, joissa mentiin aika lailla päästä päähän ja lujaa. Muutamia käännöspaikkoja, mutta hyvin selkeitä ja vauhdikkaita ratoja joka tapauksessa. Sabille tuli agsaradalta hylky, mutta hyppyradalta se sai ensimmäisen nollansa ollen toinen. Sabi on ihanan kiihkeä ja vauhdikas nuori neiti, jonka meno lupaa kyllä hyvää tulevalle agilityuralle.
Ja söpökin se on kuin mikä.
Friida on rankasti valeraskaana. Se ei hoitele leluja, mutta se vonkuu ja inisee epämääräistä oloaan kotona ja itkee kaikkien pikkukoirien perään luullen varmaan niiden olevan sen pentuja. Luojan kiitos se ei sentään adoptoi niitä. Liekö tästä syystä sitten tarjolla vähän löysänlaista menoa radalla.
Agilityradalla ei tullut keppikieltoa, mutta neidille piti näyttää, mistä ne kepit oikein alkavat. Itsenäisesti ei enää osata mennä, vaikka ollaan tämä homma loistavasti ennen osattu. Puomille mennessä jäin varmistamaan ylösmenoa. Tyhmä! Ikinä ennen en tätä ole tehnyt, eikä olisi pitänyt tehdä nytkään. Friida meni edellä ja karkasi kontaktilta. Videosta voi nähdä, montako sekuntia kuluu, ennenkuin rata jatkuu. Nämä sekunnit sitten saivat aikaan sen, että nollaradallamme tulimme neljänneksi, puolitoista sekuntia kolmannelle hävinneinä. Ja vain kolme sai LUVAn. Siis lähellä oli meidän nousumme kolmosiin - mutta kuitenkin edelleen niin kaukana.
Hyppyradalla tämä nykyinen "en osaa mennä keppejä vaan olen epävarma ja tulen pois" -tyyli sai jatkoa. En voi ymmärtää, mikä tässä nyt mättää. Onko korvien välissä edelleen muistikuva vesihäntäaikaisista kepeistä vai mistä kiikastaa. Kun se sitten kuitenkin tekee kepit lopulta, kun korjataan. Raivostuttavaa ja tuskastuttavaa ja vaikka mitä. Hylky väärään päähän putkea menosta menee sitten ihan minun piikkiini. Minun piti viedä putkeen hypyn vasemmalta puolelta, mutta mikä mielenhäiriö sitten minuun iskenyt, kun menin ihan väärin - ja seurauksena oli hylky. On tää niin ihana ja kamala laji!
Kotiin tullessa odottivat eteisen lattialla lörökakat. Assin maha on jälleen kerran sekaisin. Mahtaako johtua eilen illalla antamastani kipunapista vai helteestä vai mistä. Maanantaina joka tapauksessa mennään lääkäriin keskustelemaan pysyvämmästä kipulääkityksestä. Pitää vissiin kysellä jotain mahansuojatroppia myös, jos neiti Passisen maha ei oikein kipulääkettä siedä.
Saaga sentään suostui syömään tänään iltaruokansa. Se eilen illalla ja tänä aamuna otti vain herkut kupista ja jätti pääruoan syömättä. No, sinänsä en ole huolissani, kun tyypillä on vararavintoa ja se juo ja on ihan ok. Mutta pieni helpotuksen huokaus kuitenkin pääsi, kun näin, että taas ruoka maistuu.
Elä nyt sitten näiden kanssa täysjärkisenä.
Friidan radat löytyvät tästä linkistä. Radat olivat profiililtaan kivoja. Joitain aika hankalia kulmia oli, mutta ei mitään älytöntä.
Ai niin, iloisia uutisia Eestin maalta.
Fanny ja Jeppe, Friidan sisarukset saivat tänään Pärnussa sertit
ja molemmista tuli Eestin valioita. Jeppe oli myös rotunsa paras
ja Saagan Gilda-äiti oli vastakkaisen sukupuolen paras.
Hyvä, kauniit sukulaiset!!!
Jälkitietoa:
Jeppe oli vielä RYP-2 ja Gilda BIS-2-veteraani. Hienoa hienoa hienoa! Ja Friida nuoli minun housun punttini läpimäräksi, kun katselin uutisia. Ei se pehmoleluja hoida. Se hoitaa MINUA! OMG!
Eihän Friidalla ollut keppiongelmaa agilityradalla. Enkä huomannut et olisit käskyttänyt hänet eri tavalla hyppyradalla. Välillä ois kivaa tietää mitä koirulit miettivät.
VastaaPoistaNo oikeasti olihan sillä. Normi-Friida olisi hakenut kepit ja lähtenyt niitä menemään, nykyinen jäi viivyttelemään ja se piti ohjata kepeille. Tällä kertaa se ei ajanut ohi, niinkuin on käynyt tai tullut pois, mutta missään nimessä eivät kepit olleet sellaiset, kuin ne ennen olivat.
VastaaPoista