17.8.2012

Testing testing...puppy testing

Tänään pääsin toisen kerran elämässäni tekemään pentutestausta. Ikwilin ja Jeccun kahdeksan pentua ovat sopivassa iässä testaamista varten. Sovittiin Marikan kanssa paikaksi seuramme hallin kahvilaosasto, joka on täysin vieras paikka kaikille pennuille.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että olipas todella reipas pentue ihan kokonaisuudessaan. Kaikki lähtivät ihan rentoina minun matkaani sisätiloihin. Suurin osa tepasteli tutustumaan häntä pystyssä huonetilaan, ja varovammatkin häntä vähän alempana. Kukaan ei pyrkinyt pois tai jäänyt paikoilleen.

Kaikki olivat erittäin hyvin ihmiseen leimautuneita, sillä kun istuin lattialle, kaikki kiipesivät vuorollaan syliin, osa pussailemaankin. Taisteluleikki sujui muutamalta ihan mahdottoman hienosti. Kaikki yrittivät ainakin vähän kiskoa lelua. Yksi jopa toi lelun takaisinkin.

Kolinapurkki ja sateenvarjon avaus saivat aikaan hetken jännityksen kaikilla, mutta äärettömän nopeasti pennut toipuivat tästäkin ja useimmat menivät tutustumaan pelottelulaitteisiin heti. Pieni koulutustuokio kinkkuleikkeen avulla sujui kaikilta mallikkaasti.

Marikalle jäävä Tova pussaili lattialla olevasta peilistä näkyvää peilikuvaansa.

Vaikka eroja toki oli, niin kaikki pennut selvittivät testin ilman henkisiä vaurioita ja tepsuttelivat iloisina uusiin koitoksiin ja testin lopussa perässäni ovelle.

Mielenkiintoinen kokemus. Vaikka en ole ihan varma, annoinko pisteet aivan oikein (lomakkeen kohtia oli välillä aika haastava tulkita), niin tärkeintä tietysti oli se, että arvioin samoilla kriteereillä koko porukan. Olisi ollut kyllä tosi mielenkiintoista, jos Saagan pentuekin muinoin olisi testattu. Marian piti tulla testi tekemään, mutta hän sairastui ja niin jäi testi tekemättä. Vaikka testi onkin yhden hetken tilanne, niin kyllä se jotain tietoa antaa koiran tavasta toimia.

2 kommenttia:

  1. Isot kiitokset sulle testin tekemisestä. Lopputulos on melkein se mitä odotinkin, muutama pentu on ehkä ollut tavallista väsyneempi kaiken huutamisen jälkeen ja nälän takia. Mut pisteet antavat kuitenkin jotain osviittaa minkänlainen pentu on. Olis ollut kiinnostavaa nähdä pentujen suorituksia mut ymmärrän sen ettei kasvattaja saa olla katsomassa testiä.

    VastaaPoista
  2. Testaajan pitää olla vieras. Siksi en ole käynyt pentuja katsomassa kolmen viikon jälkeen. Paikan pitää olla vieras. Sinä olisit liian suuri tuki ja turva, jos olisit läsnä. Videokameran olisi ehkä pystynyt virittämään, näin jälkikäteen ajateltuna.

    VastaaPoista