Ojangossa - ja taas läheltä liippasi

Kuukauden tauon  ja  yhden hallilla käynnin jälkeen aloitettiin taas kisaaminen Friidan kanssa. Ilmoitin koiran Vantaan Ojankoon kahdelle agilityradalle. Kun tarjolla oli sekä ykkösille että kakkosille kolme rataa, aikataulut venyivät ja meidän ensimmäinen ratamme alkoi vasta seitsemän jälkeen illalla ja toinen vasta yhdeksän jälkeen. Hiukan ryydytti! Odotuksia ei ollut, sillä yhtään en osannut aavistaa, millaisessa mielentilassa pikkuneiti ratoja menisi.

Kummallakin radalla Friida aloitti varsin rauhallisella vauhdilla. Vasta matkan varrella vauhti kasvoi. Kun tutkailin vanhaa blogia, samalla lailla tapahtui edellistenkin juoksujen jälkeen ja sitä kesti jonkin aikaa, kunnes vauhti taas palautui. Mutta erittäin tyytyväinen olin koiraan joka tapauksessa, sillä korvat toimivat, ja jos ohjaaja muisti ajoissa ohjata, niin koira toimi sen mukaan.

Ekalla radalla tuomaroi Pertti Siimes. Pahus vieköön Martti Salosen, joka makseilla päätti ruveta kontaktituomariksi. Pahus vieköön siksi, että hän antoi Friidalle puomin ylösnoususta vitosen. Ei Friida loikkaa, mutta jos ei osu, niin ei osu. Muuten puhdas rata tuli ja nollalla oltaisiin oltu neljänsiä ja saatu se viimeinen LUVAkin.

Tässä rata:

Toinen rata oli sitten setä-Salosen. Rata oli oikein lupsakka profiililtaan ja nollia tuli useita. Kolmanneksi viimeinen este oli putki, josta tultiin viistosti renkaalle. En riittävästi vetänyt koiraa vaan Friida juoksi renkaan ohi ja hyppäsi viimeisen hypyn. Eli hylky tuli. Vaan ei meidän aikamme olisi riittänyt viiden parhaan joukkoon, vaikka nolla olisi tullutkin. Nopeita bortsuja oli jo tehnyt hienoja aikoja radalla, joten meillä ei olisi ollut radalla mitään saumaa sijoittua - ei ainakaan tällä vauhdilla, millä Friida radan aloitti.

Tässä toinen rata:

Joka tapauksessa olin ratoihin tosi tyytyväinen. Eiköhän se vauhti sieltä löydy. Seuraavan kerran kisaamme näillä näkymin helmikuun alussa. Tammikuussa ei lähinurkilla kisoja näytä olevan.