18.8.2014

Ping, sanoi pikkukoiran pää

Tässä on nyt loppukesästä treenailtu ja kisailtu aika ahkerasti ja reissailtu tietysti myös. Varsinkin tokoa ollaan tehty ahkerasti. Karkkilan kisa jo antoi suuntaa, että pikkukoiran pää on kuormittunut, mutta en ihan ollut asiaa ymmärtänyt. Eilinen Taipalsaaren toko-koe oli niin kummallinen suoritus, että tajuttava se on. Ylikuormitusta on tapahtunut ja nyt on syytä huilata.

Toko-koe alkoi paikkamakuulla. Friida sai siitä yhdeksän, koska oli haistellut ja piipannut. Meidän Friida, joka ei ikinä ole piippaillut paikkamakuussa.

Yksilösuoritus alkoi kaukokäskyillä, joista tuli 7. Yksi tuplakäsky tarvittiin ja hiukan koira eteni.
Tämä oli vielä ihan normia. Mutta sitten tulivat noudot. Ensin tehtiin metallinouto. Friida haki kapulan, ehti matkalla nuuhkaista ruohotuppaankin, palauttaessa juoksi ohi ja kehästä ulos. Ennenkuin ehdin karjaista Friida.  Nollille meni. Sitten oli hyppynouto. Sen minä nollasin itse, kun olin niin hämmentynyt Friidan metskusta. Kysyttiin, onko ohjaaja valmis, sanoin Valmis - ja heitin ilman lupaa. Kyllä hävetti. Mutta liikettä jatkettiin. Friida hyppäsi hyvällä vauhdilla hakemaan ja lähti taas kehästä ulos. Että nolla olisi tullut joka tapauksessa.   Tunnarissa Friida otti ensin väärän kapulan suuhun, tiputti, otti oikean, tiputti, otti kolmannen, tiputti, palasi oikeaan ja palautti sen.Tätä se ei ole tehnyt kun tunnarin opiskelun alkuvaiheessa. Luoksetulosta saatiin pisteitä. Liikkeestä istumisesta saatiin kymppi. Seuraamisesta seitsemän.  Että sellaiset kisat ne olivat ja olin kyllä allapäin ja pahoilla mielin sen kisan jälkeen.

Nyt sitten tämä viikko levätään. Ei treenata mitään eikä vaadita koiralta yhtään mitään. Toivottavasti arkipäivät riittävät pollan selvittämiseen, sillä lauantaina on Riihimäellä meidän ekat viralliset rally-toko-kisat. Mikäli nekin menevät Friidalta hurlumhei-linjalla ja ylikierroksilla, taidan vaihtaa seuraavan viikon toko-kokeeseen Saagan  Friidan tilalle. Piirimestaruustokojen jälkeen joka tapauksessa alkaa toko-kisoista pitkä tauko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti