It's time to do some serious toko

Meidän sunnuntainen toko-treenivuoromme oli maailmanvoittajanäyttelyn takia siirtynyt lauantai-iltaan. Kaikkia ei viesti ollut tavoittanut, joten minä olin siellä yksin koirien kanssa. Ja se olikin laatuaikaa.

Aloitetaan Saagasta. Saagallahan on ollut noudon palautus pääsääntöisesti löysää ravia. Minä olin jo menettänyt toivoni, että ikinä siitä mitään muuta tulisikaan. Mutta nyt ryhdyttiin Saijan ohjeilla hommiin. Tehtiin ihan avo-luokan noutoa, sillä otettiin hihna avuksi ja se olisi voinut juuttua hyppyyn. Kun ei ollut liinaa, laitettiin kaksi talutushihnaa peräkkäin. Saija otti hihnan haltuunsa. Tarkoituksena oli, että hihnapakotteella saadaan Saaga laukkaamaan. No, Saija totesi muutaman yrityksen jälkeen, että Saaga on pirun nopea ravaaja. Vaikka Saija lähti juoksemaan, Saaga ravasi vauhdilla perässä. Minun tehtäväni oli olla aika passiiivinen ja paluussa heittää herkkupussi taakseni. Otettiin hihna pois. Saijallakin oli namipulla, jolla hän härnäsi Saagaa. Kun heitin kapula ja käskin Saagan hakea sen, Saija lähti juoksemaan Saagan kanssa kohti kapulaa. Saaga menikin reippaalla laukalla. Kun kapula oli haettu, Saija lähti juoksemaan takaisin päin, ja IHME, Saaga laukkasi lujaa vierellä ja minä heitin herkkupussin, joka aukesi ja pikku broileriherkut vierivät maahan. Otettiin useampi toisto tätä ja joka kerta Saaga intoutui laukkaamaan takaisin. Metskulla sama homma ja hienosti sujui.  Sen verran työmoraalia Saaga osoitti, että pari kertaa herkut syötyään nappasi kapulan ja toi  minulle. Että homma loppuun asti hoidetaan, oli Saagan mielipide.

Tänään käytiin kentällä ja tein koeheiton metallilla. Kukaan ei juossut vierellä, mutta niin vain Saaga laukkasi kapulalle ja laukkasi takaisinkin ja sai vauhdissa pussin palkaksi. OMG. Tämä oli todella iloinen yllätys.

Friidan kanssa aloitettiin seuraamisesta. Sen seuraaminenhan on ollut välillä hyvää ja välillä kontakti tippuu ja paikka heiluu, kun neiti ei oikein viitsi keskittyä töihin. Nyt sitten otetaankin pitkäksi aikaa hihna avuksi - ja metallipanta, jotta voin pienellä nyppäisyllä puuttua sikailuun. Eilen ei ollut kuin oma panta ja hihna, mutta hyvin sujui silläkin. Meinaan ei tarvinnut kuin muutama kerta huomauttaa, kun neidin asenne muuttui paljon paremmaksi. Se teki töitä kontaktin ja paikan pitämisessä ihan toisella tavalla kuin aikaisemmin. Käännöksissäkin alkoi  kontakti pysyä paremmin. Palkka ei tullut heti, kehuja kyllä välillä, mutta myös vaadittiin pidempää seuruupätkää, ennenkuin palkka tuli.
Hyvin Friida kesti korjaamiset ja vain paransi suoritustaan.

Sitten tehtiin istuminen. Siinäkin Friida ekalla kerralla jäi seisomaan, mutta toisella kerralla oli seuraamisasenne parempi ja silloinhan se myös istuu nopeasti ja hyvin eli seuraamisen paraneminen parantaa myös istumisliikettä.

Kaukoissa iski draama queen toden teolla Friidaan. Kotitreeneissähän lyhyemmällä matkalla kotilattialla ruokakuppi takana neiti keskittyy ja tekee ihan hyvää työtä kaukoissa. Mutta kun mennään kentälle, niin sitten ei niin hyvin sujukaan. Jo avo-luokan istu-maahan-vaihdossa Friida alkoi vetää itseään hiukan eteenpäin. Joten sitten hinkattiin sitä. Tarkoituksena oli heti mennä työntämään koiraa taaksepäin, kun se liikkuu maahan menossa, mutta kun aloin lähestyä, Friida heitti selälleen. Käskin sivulle, mutta Saijan mielestä Friida sai mielestään palkan siitä makaamisesta, kun pääsi sivulle. Eli seuraavalla kerralla minun piti yrittään kääntää Friida oikeaan asentoon siitä selin makuulta. Koira oli löysää makaroonia ja kiljahteli, kun häntä yritettiin kääntää. Hiki päässä kuitenkin sain vihdoin tyypin jotensakin mahalleen. Ja sitten jatkettiin. En ollut hermostunut enkä vihainen vaan heti iloisesti kehuin ekasta hyvästä vaihdosta ja annoin pallopalkan. Johan muuttui tahti paremmaksi ja saatiin eri matkoilta monia onnistuneita suorituksia. Koira nollasi tilanteen nopeasti.

Sen verran se kuitenkin jäi muistiin, että kun tänään tehtiin kentällä istu-seiso, eikä neiti taas ollut kuulevinaan, minä polkaisin jalkaa - ja kas, taas kävi kuin Niilo Ylivainion herästyskokouksessa, että selällään oli Friida. Päätin, etten rupea kääntämisoperaatioon, vaan menin Saagan luo ja rupesin sen kanssa leikkimään pallolla. Kun Friida yritti mukaan, käskin sen pois. Muutaman palloheiton jälkeen Saaga meni huilaamaan ja Friida uudestaan hommiin. Aika pitkälle onnistui, mutta sitten taas korvat katosivat ja minä ärähdin: Ei. Hupsista keikkaa, kun koira taas kellahti selälleen heiluttelemaan häntää. Taas poistuin paikalta ja Saaga sai kaiken huomioni joksikin aikaa ja Friida oli kuin ilmaa.
Sitten taas ruvettiin hommiin ja päätin palkata heti, jos eka liike menee nappiin. Ja kun meni, Friida sai pallopalkan ja sitten jatkettiin aika hyvissä merkeissä.

Istuminen tehtiin kaksi kertaa. Ekalla kerralla ennen aloitusta taas meinasi katse harhailla kaikkialla muulla paitsi  kontaktissa. Nyppäsin vähän tukasta, en lujaa, mutta kuitenkin että vähän tuntui, ja johan kiinnostui koira minustakin ja teki upean istumisen, josta heti sai palkan. Sitten tehtiin koko liike hienolla asenteella eikä tarvinnut huomautella.

Vaatimustasoa on siis nostettu molemmilla koirilla. Jos kerta osataan, ei leikitä vaan tehdään kunnolla. Nih!