Herätys kukonlaulun aikaan kuudelta tuotti vähän vaikeuksia, kun ei ole tottunut niin aikaisin kesällä heräämään. Koirien ulkoilutus ja ruokinta piti hoitaa ensin ja sitten kääntyi auton nokka kohti Helsinkiä. Tarkoitus oli mennä katselemaan Maailmannäyttelyyn portugeeseja. Kaukaa viisaasti olin päättänyt viedä auton siskon luo Käpylään ja hypätä sieltä junaan. Olihan melkoista liikennesumaa luvattu Messarin parkkipaikoille. Junamatka Pasilaan kesti kolme minuuttia. Koulutusohjaajakortilla pääsin näyttelyyn ilmaiseksi. Olipa kätevää. Portugeeseja oli ilmoitettu 75, joten olihan siellä pörröpäitä paljon ja useasta maasta. Olin ottanut kameran mukaan, mutta minun kamerani ei hirveän hyvin pelittänyt niissä valaistusolosuhteissa. Liikekuvat olivat kaikki epätarkkoja. Ehdin nähdä ystäviä ja tuttavia, mikä oli kaikkein parasta ja seurata samalla urosten kehän ja nartut nuorten luokkaan asti. Saagan velipuoli Palmeiro eli kotoisasti Rico voitti urokset, koko rodun ja oli ryhmäkisassa vielä neljäs. Eli sukuun tuli uusi maailmanvoittaja. Onnea onnea. Saagan Santos-veljellä oli epäonnea. Upea näyttelykoira, kansainvälinen valio ja kymmenissä näyttelyissä kulkenut koira sai hylätyn, koska tuomari ei löytänyt koiralta toista kivestä. Höh. Olipa kummallinen juttu. Ja harmi Maaritille, joska Santos on mielettömän hieno koira. Ja kyllä sillä ne pallit on.
Tuomari oli vanhempi herrasmies, jonka vaimo istua pönötti tuomarinsihteerien pöydän vieressä. Tuomari oli nukkunut vain kolme tuntia ja oli hirveän väsynyt. Siksi hänelle piti kertoa aina välillä, mitä luokkaa hän oli arvostelemassa. Hän puhui vain espanjaa, joten tulkkia tarvittiin tämän tästä. Tarkka hän oli hännistä. Jos oli vähän löysempi häntä, niin eh:lla joutui kehästä lähtemään. Samoin hän kaiveli pitkään jokaisen koiran hammaskaluston ja koirien ilmeet olivat aika mielenkiintoiset, kun tuomarin sormet olivat syvällä kidassa.
Nuorten luokan narttujen jälkeen oli pakko lähteä, enkä edes käynyt mitään myyntikojuja katsomassa. No, tulipa halvaksi se keikka, junamatkat ja bensat vain.
Siskolla nautittiin lounasta, mutta sitten oli lähdettävä kotiin, sillä koirat odottivat - ja agilitykisat myös. Seuran iltakisat maksikolmosille alkoivat kuudelta ja paikalla piti olla puoli kuusi. Olin kotona neljän maissa eikä siinä pitkään ehtinyt kotona puhaltaa, kun jo oli lähdettävä. Otin Saagan mukaan turistiksi.
Tuomari Anne Savioja oli tehnyt tosi kivat radat.
Ensimmäisellä agilityradalla minun piti olla keinun toisella puolella, mutta en ehtinyt vaihtaa, joten en osannut kunnolla ohjata seuraavaa hyppyä, joten tuli kielto ja aikaa. Muuten rata oli puhdas ja yliaikaakin vain vähän reilu sekunti, joten jos ei kielto olisi tullut, oltaisiin saatu nolla.
Toisella radalla lähetin Friidaa hypylle ja lähdin liian pian eteenpäin, joten Friida ei tehnyt hyppyä. Ei jääty korjaamaan vaan jatkettiin matkaa. Puomilla olin ehtinyt liian kauas koiran ollessa putkessa, joten Friida tuli puomin ohi. Paremmalla käskytyksellä olisi varmaan tehnyt puomin heti. Hylkyrata siis tämä.
Kolmannella hyppyradalla pienistä pyörimisistä huolimatta saatiin nolla ja aikakin riitti, joten pitkästä aikaa tuli merkintä kisakirjaan. Friida jaksoi yllättävän hyvin lämpimässä hallissa - ja minä ansaitsen myös ansiomitalin, sillä ennen kolmannen radan alkua polvea jomotti ja selkää särki ihan armottomasti. Mutta baanalle mentiin ihan kelpo tuloksin.
FRIIDAN RADAT
Oltiin kotona puoli kymmenen jälkeen ja olin kyllä ihan loppu.
Marikalle kiitos kuvaamisesta. :-)
Pitääpä laittaa tähän Haminan kisojen agilitykuvia, jotka otti Johanna Kiviharju. Siellä oli sen hirveänpäiväinen helle, että oksat pois. Pistävän kuuma eikä juuri tuulenvirettä saatu. Friida teki pari hylkyä ja yhden yliaikanollan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti