3.8.2014

Voi perrrrr---honen

Kaksi toko-kisaa oli tälle viikonlopulle ahkeralla yövalvomisella ja perään kyselyllä buukattu aikatauluun. Molemmat tuomarit oli mietitty tarkasti. Mutta hirveä helle teki koirille jotain, joka sai niiden suoritukset menemään ihan  pieleen.  Eivätkä olleet ainoita.

Eilen oltiin Saijan ja bullmastiffi Lystin kanssa Tuusulassa. Mukana minulla oli Saaga. Tuomarina toimi Salme Mujunen ja siksi olin ajatellut Saagalle Salmea. että Salme todennäköisesti tekisi liikkeet ainakin kahdessa osassa, jolloin pääsisi antamaan välipalkkauksen. Näin hän toimikin.

Saagan suorituksesta puuttui totaalisesti vauhti. Vaikka sitä kastelin ja se oli märässä froteeviitassa, ei se jaksanut kuumalla hellekentällä ponnistella. Paikallamakuusta tuli kahdeksan, kun Saaga ei noussut ekalla käskyllä istumaan. Seuraamisesta saatiin kahdeksan ja istumisesta kymppi. Ruutuunkin Saaga meni hirmuisen hidasta vauhtia ja tuli sieltä pois yhtä hitaasti. Luoksetulo meni lönkyttelyvauhtia. Saaga lähti ensimmäisellä käskyllä, mutta seisomisesta lähtemiseen vaadittiin kaksi käskyä.

Noudot menivät ihan penkin alle. Saaga haki laiskasti kapulan, mutta palauttaessa alkoi kävellä, pysähtyi hypyn taakse, kiersi sen ja toi sen minun eteeni. Sama tahti metallinoudossa. Saaga haki kapulan, käveli takaisin päin ja jäi seisomaan ja vasta kahden lisäkäskyn jälkeen toi kapulan suurin piirtein sivulle.

Tunnarin se löysi, mutta oli hyvin verkkainen edelleen. Kaukokäskyissä tarvittiin yksi ylimääräinen käsky, mutta yllättävän hyvät kaket Saaga teki.

Tuloksena oli kolmostulos. Ja harmitus päällä, kun koira ei pystynyt tekemään parastaan. Oliko siinä vähän mukana keskisormen vilauttelua, mene tiedä.

Saaga ja Lysti huilaavat autossa varjossa kylmäpyyhkeiden ja jäävesipullojen kera. Lysti olisi halunnut maata ihan Saagan vieressä, mutta Saaga oli sitä mieltä, ettei passaa iholle tulla. Tytöt matkustivat ensimmäistä kertaa yhdessä.

Tänään sitten lähdettiin muuten samalla sakilla, mutta Saagan tilalla oli  Friida, aina Karkkilaan asti.  Edelleen kunnon helle oli päällä, mutta minulla oli luottamus, että Friidassa sentään on helteellä enemmän virtaa. Tuomariksi oli valittu Marita Packalen, joka on lempeä tuomari. Josko ykköstulos vihdoin irtoaisi.

No ei irronnut ei. Paikkamakuussa oli Friida noussut istumaan ja sitten laskeutunut taas maahan. Saatiin siitä kuutonen. Saijan kanssa juteltiin, että kun torstaitreeneissä oltiin - tyhmä minä - treenattu paikalla istumista ja Saija oli käynyt sitä korjaamassa, kun olin piilossa,  niin Friidalle oli saattanut kesken paikkamakuun tulla se istuminen mieleen. Ei siis KOSKAAN treenata ennen kisoja mitään muuta kuin sen luokan liikkeitä, missä kisataan.

Seuraamisessa oli juoksuja ja käännöksiä juoksussa. Friida välillä vähän jätätteli. Liikkeestä istumisessa sanoin painokkaan ISTU ja se liike onnistui hyvin. Luoksetulon Friida teki pienellä hölkällä maata nuuskien. Ei YHTÄÄN keskittynyt. Teki se pysähdykset, mutta ei voi kehua. Viimeisessä luoksetulossa meinasi mennä työntekijää moikkaamaan eikä tullut sivulle heti.
Ruudun Friida teki hyvin aina siihen asti, kun sen piti juosta rinnalle. Sehän porhalsi ohi taas, ties minne oli menossa. Hyppynoudossa haki ihan ok, mutta taas palautuksessa lähti jonnekin minun taakseni huitelemaan ja se piti käskeä sivulle. Metallinoudossa meni hakemaan kapulaa, otti suuhun, tiputti ja meni haistelemaan jotain länttiä maasta eikä tullut takaisin.  Laitoin koiran hakemaan sen kapulan uudestaan ja sitten toi nätisti sivulle. Ihan älyttömiä juttuja siis. Ei mitään järkeä.
Tunnarissa löysi melkein heti oman, mutta piti haistella muutkin varan vuoksi. Sitten palasi suoraan sivulle. Sen verran metskusulkeisista oli apua.  Kaukokäskyt teki parilla lisäkäskyllä ja hyvin pienellä etenemisellä nätisti.

Saatiin kakkostulos jaetulla kolmannella sijalla. Kahdellakymmenellä lisäpisteellä, esim. normi paikkamakuulla ja normimetallinoudolla olisi ollut kepeästi ykköstulos. Kyllä otti päähän aika rankasti. Useampi koirakko keskeytti voittajan, kun heidänkään koiransa eivät oikein olleet tässä maailmassa.

Friida on ilmoitettu Taipalsaarelle 16.8 Toivottavasti silloin ei ole näin kuuma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti