Lähes joka päivä töiden jälkeen suunnataan hallille, josta lähdemme metsäretkelle joko ominemme tai Marikan ja schapekoirien kanssa. Friida tietää tämän, ja alkaa jo ennen puolta matkaa jodlata ja haukahdella sekä levottomasti ravata auton paksissa edes takaisin. Minä komennan istumaan ja karjahtelen olemaan hiljaa. Tätä on kestänyt aikansa ja sitten mulle riitti. Nyt ollaan jonkin aikaa menty matka niin, että Friida on saanut lähtiessä kaulaansa sitruunapannan. Ekalla kerralla tyyppi oli matkalla hipihiljaa. Toisella kerralla oli hiukan vaimeaa uljuljuu-ulinaa. Ja sitten lujempi ääni, jolloin suihkahti. Sen jälkeen Friida on testannut, missä raja kulkee. Täysiäänistä metelöintiä ei ole kuultu, mutta selkeästi mitataan, kuinka paljon laite kestää ääntelyä.
Joka tapauksessa matka hallille on rauhallisempi, ja sehän oli tavoitteena. Paluumatka on aina hiljainen.
Meidän autossa toi jodlaaminen alkaa kun käännymme Sutelantieltä....toistaiseksi olen antanut niitten huutaa...
VastaaPoistaAi jaa, ei siis mikään ihme et Friida on niin tyytyväinen kun hän saa tulla autosta. Suoraan Tovan kimppuun sillä hänhän on sitruunapannan takana....Huomenna sitten taas riekutaan...ilman sitruunaa...