18.2.2014

Hiljaiseloa ja pohdintoja

Meidän huusholliin ei mitään erityistä kuulu. Saagaa lääkitään edelleen sekä sisäisesti että ulkoisesti. Se on iloinen heppu ja lenkillä laukkailee vauhdikkaasti tämän tästä, mitä ei ole tehnyt vähään aikaan kuin satunnaisesti. Loppuviikosta ennen antibioottikuurin loppumista soitan Univetiin kertoakseni, mitä Saagalle kuuluu ja sitten sovitaan, milloin on seuraava kontrollikäynti. Veriarvoja seurataan edelleen, nielirisat ja korvat tutkitaan eli Saaga pääsee sitten taas unten maille hetkeksi. Koska koira voi hyvin ainakin nyt, kun lääkitys on päällä, olisi ehkä järkevää viivyttää kontrollikäyntiä, että saadaan selville, mikä on tilanne, kun ei ole lääkitystä.  Jotenkin itse olen alkanut kallistua siihen uskomukseen, että kaiken takana ovat nuo korvat. Viheliäisen karvaiset korvat. Ja jos ne ovat syynä, niin mitä sitten, kun kuurit ovat ohi ja karvan kasvu on edelleen hyvin runsasta siellä korvissakin? Onko tiedossa uusi kierre? Elsalla oli korvien alakäytävä hirmuisen kapea, josta sille aiheutui korvatulehduksia, kunnes loppujen lopuksi tehtiin leikkaus, jossa korvan ylärustot poistettiin ja alakäytävän tuuletus alkoi pelata. Siihen loppuivat tulehdukset. Saagan alakäytävä on tilava, mutta varmaan paljon villavampi kuin Elsan. Pitäsikö sillekin tehdä se zepp-leikkaus?  Monta kysymystä ja avointa asiaa. Saahan nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

3 kommenttia:

  1. Heippa! Löysin zepp-leikkausta googlailemalla tämän blogikirjoituksesi. Eli jollekin koirallesi ilmeisesti on tehty zepp? Mistä syystä tähän ratkaisuun päädyttiin? Mitkä oli odotukset leikkaukselta, ja miten ne toteutuivat? Muuttuiko koiran käytös leikkauksen myötä? Minkälainen oli toipilasaika?

    Täällä eletään kaksivuotiaan walesinspringerspanieli nartun kanssa kolmatta päivää leikkauksen jälkeen. Molemmat korvat operoitiin. Syy miksi tähän päädyttiin, oli jatkuvat korvatulehdukset. Aiemmin neidillä oli suht usein yksittäisiä korvatulehduksia, kunnes ne sitten muhi oikein kunnon kierteeksi, mikä lähti viime maaliskuussa. Koiralla on paha homeallergia, ja ainoa suht oireeton kausi viimeisen reilun puolen vuoden aikana oli heinäkuu. Korvakäytävät olivat tulehdusten myötä ahtautuneet (synnynäisestikin sattuivat jo hieman normaalia ahtaammat olemaan), ja ylipäätään ulkoisesti korvan sisäpuolelta näki kun iho punoitti kokoajan ja oli semmoisella rypylällä.

    Puolessa vuodessa kokeiltiin kaikennäköistä lääkitystä, viimeisimpänä Atopicaa. Kuulin "huhuja" tämmöisestä leikkauksesta, ja kun silloisen eläinlääkärin kanssa ei oikein edennyt asia mihinkään vaihdoin lääkäriä ja kysyin että onko tällainen mahdollinen, ja olisiko siitä hyötyä. Eläinlääkärin mukaan ainakin helpottaisi tilannetta, juurikin koska korvat tuulettuisivat paremmin ja olisi helpompi pitää puhtaana. Varsinaisestihan se ei allergiaan vaikuttaisi, eli sen puolesta korvat voivat vielä jatkossakin oireilla. Mutta optimistisella mielellä lääkäri oli, että varmasti lievittää sitäkin.

    Tuttavan samanrotuiselle koiralle vuosia sitten tehtiin zepp toiseen korvaan tulehduskierteen vuoksi. Helpotti tulehduksiin, koska käsittääkseni niitä ei leikkauksen jälkeen koiralle kertaakan tullut. Mutta itsessään koira kuulemma muuttui hieman varautuneemmaksi toisia tuntemattomia koiria kohtaan.

    VastaaPoista
  2. Hei. Hyvä, kun tuli ilmoitus s-postiin. Muuten en olisi huomannutkaan kommenttiasi.
    Joo, vanhin portugeesini Elsa ( joka on jo useita vuosia ollut sateenkaarisillalla) sai vanhemmilla päivillään useita korvatulehduksia. Portugeeseillahan on karvaiset korvat ja steriloinnin jälkeen varmaan vielä karvaisemmat. Lisäksi Elsalla oli se korvan alaosassa oleva korvakanava tosi ahdas, joten se ei päässyt tuulettumaan. Kun kävi niin, että Canofite sai aikaan koiran totaalikuuroutumisen, piti alkaa miettiä muita toimenpiteitä. Toki kuulo palautui, mutta Elsalla oli huonompi kuulo loppuvuosinaan ja viimeisinä aikoina se oli melkein kuuro. Uskon osittain johtuvan noista tulehduksista. Elsalle siis tehtiin Zepp-leikkaus Kouvolassa. Se VIHASI niitä paria päivää, kun päässä oli side, mutta sen jälkeen se oli hyvin pirteä ja reipas itsensä. Kaulurin kanssa mentiin pitkään, mutta muuten ei ollut mitään erityistä hankaluutta. Tulehdukset loppuivat siihen paikkaan eikä enää loppuelämässä ollut yhtään korvatulehdusta. Eli leikkaus toimi. Koiran luonne ei muuttunut mitenkään leikkauksesta.
    Nykyisella vanhimmalla portugeesillani Saagalla (7v) on kyllä väljemmät korvat, mutta ne ovat steriloinnin jälkeen ihan superkarvaiset. Kasvattaja nyppi ne kerran kuukaudessa ja minä yritän viikoittain muistaa korvia putsata. Tällä konstilla ollaan saatu ehkäistyä korvatulehdusten uusiminen, sillä Saagalla oli viime vuoden vaihteessa tosi pahat korvatulehdukset. Aikaisemmin ei ole ollut kuin muutaman kerran. MIetin vain, että jos korvatulehduskierre alkaa, harkitsen kyllä Saagallekin zeppiä. Mutta toistaiseksi ei ole tarvinnut - onneksi.
    Tsemppiä teille. Korvatulehdukset ja allergiat ovat inhottavia.
    Jaana

    VastaaPoista
  3. Mukava kuulla että teillä on kokemukset olleet positiivisia. Ja ylipäätään mukava, että kuulee näitä kokemuksia. Tähän saakka siis 2/2 kuulemani kokemukset ovat olleet hyviä, niin itse leikkauksen kuin lopputuloksenkin suhteen! Itse toki edelleen jännään enkä uskalla ihan liikoja toivoa tuon allergian takia, mutta parempaa kuitenkin. :)

    VastaaPoista