17.4.2013

Vihdoinkin

                                    Friida on nyt kolmasluokkalainen  - siis agilityssa.riemu

Eilen oli oman seuran iltakisat kakkosille. Tiedossa oli kolme rataa, kaksi agilityrataa ja yksi hyppis. Tuomarina toimi Pertti Siimes, jonka radoista tykkään oikein kovasti. Eikä Pertti pettänyt nytkään. Kaikilla radoilla oli mukava etenevä profiili.

Menin hyvissä ajoin näkemään, kuin Windylän Sabi teki toisen nollavoiton hyppyradalla. Siinä on sitten vauhdikas pikku pinkoja. Meidän radat alkoivat vasta hiukan ennen yhdeksää. Ekalla hyppyradalla Friida keskeytti kepit ( joku ihme koomatila kesken kaiken) ja kävi sitten nuuhkaisemassa tuomaria. Ei muuten ollut eka kerta, kun Perttiä kävi moikkaamassa. Sitten rata jatkui tosi hienosti, mutta vitonen ja yliaikaa tuli.

Toisella agilityradalla Friida ajoi keinun ohi. Käteni ei ollut ohjausasennossa, joten vaikka Friida meni keinulle, se hyppäsi heti pois. Sitten taas mentiin oikein hienosti. Vitonen ja yliaikaa.

Kolmannella radalla tehtiin nollatulos. Friida oli jo vähän hyytynyt, joten nippa nappa päästiin alle ihanneajan.
Siihen asti se oli kilpailun ensimmäinen nolla. Menin koiran kanssa lenkille jännittämään, kuinka meidän käy.
Janne Karstunen teki hienon 9 sekunnin ihanneajan alituksen, mutta me olimme Friidan kanssa kakkosia, saimme LUVAn, SERTIn ja vihdoin ja viimein nousimme kolmosiin.
                                                   999

Ensimmäinen LUVA tuli viime vuoden toukokuussa, joten on tässä pitkään tahkottukin. Huippuiloinen olo - ja väsynytkin - oli klo 22.30 kun suuntasimme hallilta palkintojen jaon jälkeen kotiin.

FRIIDAN RADAT LÖYTYVÄT TÄSTÄ.     sydansade

Sunnuntaina kisataan yksi kolmosluokan kisa Lappeenrannassa. Kolmosuran korkkaus. Hauskaa!

7 kommenttia:

  1. Vau, onpas teillä sujuvan näköistä menoa. Onnittelut sertistä! Tulihan se lopultakin :)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut teille! Tuli ihan itsellekin hyvä mieli kun pääsi seuraamaan toisten onnistumista :)

    VastaaPoista
  3. Onnea Sanna sinulle ja Bellalle sertistä myös. Toukokisoissa on paljon kakkosen kisoja ihan kotikonnuilla. Katille kiitos myös. Tulihan se. Työvoiton maku. :-)

    VastaaPoista
  4. Hurjasti onnea kolmosluokkalaisille!! Ja onnea tuleviin koitoksiin :)

    VastaaPoista
  5. Onnittelut luokkanousijoille! :)

    VastaaPoista
  6. Onnea onnea onnea vaan - vauhdikasta menoa jatketaan :D

    Hannele & lauma

    VastaaPoista
  7. Onnea, Onnea todella paljon!

    Mikäs siinä ei osunut kontaktille, kun minusta ette missään mokanneet!

    T. Erja H-H

    VastaaPoista