21.4.2013

Kolmosen korkkaus

Oltiin viikonloppua viettämässä Lappeenrannassa. Käytiin myös moikkaamassa velipoika Franklinia, josta eilen tuli näyttelyssä Suomen muotovalio ja lisäksi se oli ryhmäkisan toisiksi paras.  Koirat saivat touhuta läheisellä kentällä, mutta siitä tulee kuvia vasta myöhemmin. Muutama otos perjantaista, jolloin Frankliin valmistautui vasta koitokseen.

Franklin ennen näyttelyä bjuutiparlorissa kasvattajan luona - pinnipää.
 Sitten poseeraus valmiina kehiin.

Onnea Franklin ja perhe.

Tänään sitten oli Friidan vuoro esiintyä kehässä. Nimittäin agilitykehässä. Imatran Kennelkerho järjesti Lappeenrannan hallissa agilitykisat. Ykkösille ja kakkosille oli vain yksi kisa ja kolmosille kaksi. Koska olimme ilmoittautuneet silloin, kun oltiin kakkosissa, saimme kisata vain yhden kolmosen kisan. Mutta ei se harmittanut. Tuomari oli taas Pertti Siimes, joka oli tehnyt oikein kivan agilityradan. Niin kivan, että saatiin siitä nolla. Eka merkintä kisakirjaan kolmosissa. Jee! Meidän ajalla ei sijoitus ollut kummoinen, kun nollia tuli paljon, mutta eihän se haittaa.


  Omituisesti Friida yhtäkkiä puomilla pysähtyi. Liekö jotenkin nitkauttanut itsensä. Sitten porhalsi loppuun ja karkasi kontaktilta. Onneksi teki sekä ylös- että alasmenon. Tästä on hyvä jatkaa rennoin mielin.

- Olenkos vähän hieno liitokoira.

Kotona Karhulassa ehdittiin olla tunnin verran ja sitten olikin toko-treenin aika. Koska Saaga edelleen ontuu varsinkin sen jälkeen, kun se on rasittanut jalkaansa, jätin sen kotiin ja otin tilalle Friidan, jolta ei energia lopu. T
Tehtiin paikallamakuu, jossa oli hiukan haistellut. Pieni paikallaistuminen tehtiin myös. Hienosti meni, mutta koska sitä ollaan tehty vähän, en mennyt piiloon.  Hallin toiseen päähän oli viritetty ruutu. Marssittiin sinne suoraan ja kysyin Friidalta, missä ruutu oli. Se katsoi oikeaan suuntaan. Lähetin ruudulle. Aivan täysiä ei Friida sinne mennyt, mutta vauhdilla kuitenkin ja pysähtyi seisomaan käskystä oikeaan paikkaan. Hieno suoritus. Tehtiin kerran targettinamia käyttäen koko liike  ja kerran tyhjällä targetilla seisomaan jääminen. Hienosti sujui. On se niin hyvä.

Seuraaminen käskytettynä sujui mainiosti. Lähtöpomput ovat unohtuneet ja Friida lähtee oikein asiallisesti liikkeelle. Sivuaskelissa se alkaa pomppelehtimisen, kun oikealle astuessa oikea jalka lähtee liikkeelle. Mutta kun heiluttelen jalkaa enkä astu, ennenkuin Friida istuu ihan paikallaan, se tekee siirtymän ilman pomppua. Sen täytyy oppia, ettei ennen liikuta, ennenkuin koiran puoleinen jalka lähtee liikkeelle.

Noudon palautukset sujuivat laukalla sekä metallissa että hyppynoudossa. Hyvä!

Kaukokäskyissä on meidän välissä jo ehkä puolitoista metriä matkaan. Homma siis etenee.

Liikkeestä istumiset sujuivat yhtä kertaa lukuunottamatta. 

Tunnari oli hieno.

Luoksetulossa neiti yllättäen tarjosi seisomisen sijasta maahan menoa, nopeaa sellaista. Ehkä alkoi pieni pää olla jo vähän väsy. Ja niin taisi olla emäntäkin. Mutta mukavasti voittaja-luokan liikkeet etenevät.

1 kommentti:

  1. Hienoa homma! Näin se meno rentoutuu, kun ei ole sitä pakkonollaa tekemässä ja tosi iloista tekemistä teiltä.

    VastaaPoista