11.4.2013

Pakkoliikuntaa tiedossa

Tänään suunnattiin töiden jälkeen koko rimpparemmi kohti Nurmijärveä. Oltiin siellä tuntia liian aikaisin, joten tehtiin lenkki - ja minä löysin vessan läheisestä kaupasta. :-) 

Neljältä pääsimme Saagan kanssa osteopaatti Maaria Kaiperlan vastaanotolle. Kerroin hänelle Saagan taustoja ja hän tunnusteli ja paineli Saagaa eri puolilta. Hänen mukaansa Saaga on hyvin etupainotteinen. Yläselkäjumit johtuvat siitä, että takapää on löysä ja heikkovoimaisempi. Eli Saaga joutuu tekemään etupäällä enemmän hommia. Kuitenkin Saaga todettiin terverakenteiseksi eikä mitää muuta huolestuttavaa löytynyt. Pari nikamalukkoa oli, jotka aukenivat helposti. Siispä Saagan peränpäämoottorin vahvistus alkakoon. Tyypin tuntien ei vapaaehtoisuutta reippaaseen liikuntaa tule olemaan ilmassa. Siksi huomenna pumpataan pyörän kumit täyteen ilmaa ja aletaan pakkoliikunta. Doboilua tulemme harrastamaan nyt säännöllisemmin. Vähän on koko pallo tässä välissä unohtunut.  Saimme myös ohjeen tilata homeopaattisia rakeita, joiden vaikutuksesta voisi Saagan ylenmääräinen nahka vähän supistua. Todennäköisesti yhteisvaikutuksella liikunnan kanssa.

Ennen viittä lähdimme kohti kotia ja kotona olimme puoli seitsemän maissa. Saaga ja Assi saivat ruoka-annoksensa, mutta kun tiesin, että Friidalla oli vielä  ylen määrin virtaa, lähdimme tokotreeneihin, kun kerran sinne ehdimme.  Hyvät oli treenit ja kaikkia voittaja-osoioita harjoittelimme. Lopussa alkoi jo pikkukoirankin takki olla tyhjä. Hyvä niin.

                                      Muutama päivä sitten paistoi aurinko - ja nyt tulee vettä.
                                                                       Loikka keväälle

4 kommenttia:

  1. No mutta hienoa että Saaga todettiin rakenteeltaan terveeksi eikä mitään isompaa kremppaa löytynyt. Sen tiedon turvin uskaltaa alkaa liikuttamaan ja jumppaamaan koiraa aktiivisemmin. Nyt van muskeleita keräämään takaosastolle :)

    VastaaPoista
  2. Hieno uusi kansikuva! Ihanat persoonalliset ilmeet kaikilla. Saagalla hieman itsetietoinen, Friida totinen torvensoittaja niin keskittyneenä, ja Assi hömppäilee. :D

    VastaaPoista
  3. Se löysä nahka on varmaan perinnöllinen, koska Gildalla on aina ollut "iso nahka" koiraan verrattuna. Jo ennen kuin hän alkoi paksuksi.

    VastaaPoista
  4. Saagan nahka tuli numeroa liian isoksi pentujen jälkeen. Mutta voi toki olla perimääkin.

    VastaaPoista