29.3.2019

Jospa sittenkin


Juuri, kun olin heittämässä hanskat tiskiin agilityn osalta, sain hyvät - ja oikeasti aika yksinkertaisetkin - neuvot Sannalta, seuramme agi-kouluttajalta. Hallille tehtiin lyhyehkö putki-hyppy-rata. Ohjeena oli näyttää koiralle vakaalla kädellä ( ei huitoen, niinkuin meikäläinen tekee) kohti putkea ja jos koira alkaa pyöriä, itse vain pysyy samassa asennossa osoittaen putkea ja toistaen käskyä. Ja kas - se toimi aika hyvin. Tätä vakaata kättä sitten testattiin heti seuraavana päivänä, kun Marikan kanssa mentiin treenaamaan. Ja Eijan kanssa sitä seuraavana päivänä. Käsi toimi sekä hypyissä, että putkessa. Greetalle on selvästi vaikeampaa irrota putkeen, kun olen kaarevan putken ulkoreunalla. Se jää helpommin pyörimää putken eteen ja haukkumaan. Mutta kun en mennyt siihen mukaan, niin lopulta se meni putkeen. Muutenkin putkirallissa kierrokset nousivat, mutta oma rauhallisuuteni ja paikallapysymiseni lopulta saivat koiran keskittymään, mitä oikein pyydetään. Hypyissä se helpommin noudatti käsky-käsi-ohjetta, kunhan en huitonut lyhyesti vaan näytin hyppyä pitempään. Ja minä kun olin luopunut kädestä kokonaan, kun tuntui, että se olisi vain haitaksi.
Alla videota treeneistä. Greetan kontaktit ovat vielä vaiheessa, kun tuo karkaa helposti kontaktilta pois, mutta se on  helpompi toistoilla vahvistaa.




Vaikka Saagan karva kasvaa hitaasti, siitä oli tullut turjake, varsinkin naamasta ja tassuista. Siksipä se pääsi Eijan luo Turrimurriin trimmattavaksi. Samana aamuna kuitenkin suoritettiin pesu ja kuivaus. Ei selvästikään ihan lempipuuhia. Onneksi meillä on Rukan hyvä kuivattelumantteli, jonka alla kuivi varsin hyvin.


Mummeli ei ollut tällä kertaa kaikissa asioissa yhteistyöhaluinen, mutta saatiin kuitenkin turkki alas ja niin tuli taas kaunis leidi taloon. 

                                                               Sohvapotretti

                               Kun oli aurinkoinen keli, lähdettiin ulkoilemaan kameran kanssa.






                            Kuule Greetta, sinullakin on kohtapuoliin pesu ja kampaus edessä.

                                                                        - Voi ei!!!


Saagalle on ensi viikoksi varattu verikoeaika. Edellisen kerran ollaan käyty kokeissa ennen joulua,
eli ekaa kertaa näin pitkä väli. Vaikka aina verikokeet jännittävätkin minua, niin jos koiran eloa ja oloa katsoo, niin ei pitäisi olla mitään hätää. Toivotaan parasta.

Jälkikirjoitus:
Ilmoitin Greetan kahdelle radalle omiin kisoihin. Voi olla, että viikon päästä kaduttaa, mutta katsotaan.

24.3.2019

Ei meistä ole

Kyllä maar aika lailla masennuin, kun käytiin eilen Koiraklubilla agimöllikisoissa Greetan kanssa. Olin ilmoittanut meidät kahdelle mölliradalle ja kahdelle kilpailevien radalle. Jo ekalla radalla alkoivat Greetan kierrokset nousta ja pysyivät korkeina joka radalla. Se karjuu putkien edessä ja karjuu hyppyjen edessä, kun ei kuuntele, mitä sille huudan. Kerran kaatua mätkähdin, kun yritin vaihtaa puolta enkä ehtinyt. Koira oli tulossa jaloille ja väistin - ja kaaduin. Onneksi mitään ei suurempaan sattunut kummallekaan. Tiedän, että itse en osaa ohjata noin  nopeaa koiraa. Hoppuilen ohjauksissa, kun minulla on kiire. Mutta ei myöskään Greetta osaa kuunnella minua, kun sen päässä soi vain ajatus kovasta vauhdista. Se vain huutaa. Sitten me steppailemme toistemme tiellä ja mistään ei tule mitään. Joskus  radat ovat sellaisia, että minä ehdin ja koira toimii paremmin, mutta vain joskus. Silloin hetkeksi herää toive, että ehkä kehitys kehittyy myös meidän kohdallamme. Mutta sitten tulee samanlainen päivä kuin eilen ja tajuaa, että mikään ei ole muuttunut.

Silti laitan itselleni tähän muistoksi 16.3. omissa möllikisoissa tehdyn radan, joka oli jo paikoittain agilityn näköistäkin. Silloin olin ilmoittanut koiran vain yhdelle radalle.


                 Kerrankin oli ihan hyvä mieli, kun lähti kisoista kotiin, vaikka hylky tulikin.

                                            Sitten vähemmän hyvän mielen video.

                    Videolla kooste eilisiltä radoilta muutamasta hyvästä putkesta ja monesta haukkuisasta.


Päätin, etten mene seuran agikisoihin. Toki Greetan kanssa treenaillaan pieniä juttuja, kun se kuitenkin niin rakastaa tehdä agilitya. Mutta jos kierrokset nousevat tuollaiselle tasolle, lopetan saman tien tekemisen.  Kokkolaan on kesäksi mökki varattu ja siellä tehdään varmaan ratoja, mutta tuskin paljon sen enempää. Ensi vuodeksi sitten hankin vain harrastelijalisenssin, jotta voin omassa hallissa Greettaa viihdyttää lajin parissa. Kunnianhimoiset treenit sitten tokossa ja rallytokossa.

17.3.2019

Jessican opissa

Käytiin Greetan kanssa perjantaina Strömforsissa Jessica Svanljungin koulutuksessa. Etukäteen mietin, missä apua tarvitaan ja kirkkaimpana probleemana nousi meillä tunnistusnouto.
Niin kauan kun kapulan piilotettiin nauhojen alle, Greetta malttoi haistella, mutta kun nyt olen laittanut kapuloita riviin esiin, kierrokset ovat olleet taivaissa, koira nyyhkii ja piippaa, ei malta kunnolla haistella, kiitää edestakaisin ja saattaa maistella kapulaa. Pääsääntöisesti se on tuonut oman lopulta, mutta hirveästi siihen menee aikaa ja energiaa.

Nyt saimme ohjeeksi seuraavaa: asetun lattialle ( esim.kotona) istumaan. Kapuloita on levitetty ihan lähelle sikin sokin ( hajuttomia tässä vaiheessa) Pihdillä laitetaan oma joukkoon. Koira makaa minun edessäni. Sen eteen laitetaan nami, jonka se saa kun on rauhallinen ja katsoo minuun. Saman tien tulee hiljainen etsi-käsky. Kun koira löytää oman ja tuo, se saa palkan ja saman tien se laitetaan taas eteen maahan. Kapula laitetaan uuteen paikkaan. Taas rauhoitetaan tilanne, laitetaan nami maahan, annetaan lupa ottaa ja lähetetään etsimään. Myös kehu on hyvin hillitty. Greetta toisti tätä monta kertaa peräkkäin ja ero aikaisempaan oli huikea. Saattoi välillä pientä ääntä kuulua, mutta paljon se teki hiljaa myös töitä. Kokeiltiin niin, että koira oli kauempana makaamassa, minä lähellä kaupuloita. Nami oli koiran edessä ja sai ottaa ja lähetä kapulalle, mutta matka toi ääntä lisää. Eli lähitreeniä tehdään vielä pitkän aikaa rauhan varmistamiseksi.

Toinen pieni ongelma on peruuttamisessa koiran meneminen hyvin takana, niin etten näe sitä. Palkan suunta pitää olla heitto eteen, jotta koiran ei kannata mennä niin pitkälle.

Kaukot saivat kehuja. Ollaan paljon edistytty. Minun täytyy muistaa palkata seisominen niin, etten yhtään vedä koiraa eteenpäin. Sen takia voi koira alas menossa helposti vähän takatassuja nykäistä, kun menee maahan. Lähietäisyydeltä alas meno yhä. Mutta Greetta osasi kuitenkin aika hienosti. Se, mikä oli hämmästyttävää, oli se, että Greetta teki yhdessä Jessicankin kanssa. Ei ole ikinä tehnyt kenenkään muun kanssa juttuja. Aika huippua, että pystyi siihen.

Hyvä treeni - ja treeni-into kasvoi edelleen.

8.3.2019

Ulkoilua ja treenailua

Tiistaina oli aivan mahtava aurinkoinen keli. Ajelin Jylpyn kentän lumitilannetta katsomaan ja luntahan siellä on reilusti. Mutta myös hankiainen ja aurinko paistoi täydeltä terältä kentälle. Tästä piti ottaa Greetan kanssa ilo irti pallon kanssa. Kamerakin oli mukana upean valon takia. Kuviin tallentui todella onnellinen koira. Lumi pöllysi ja Gee komensi tämän tästä heittämään lisää lisää lisää.























Saaga odotteli autossa. En viitsinyt sitä laskea irti, kun nenä tuntuu vievän sitä monenlaisiin paikkoihin ja kun se ei kuule kunnolla, se ei myöskään kuule kutsuhuutoja. Ja jos se olisi ollut hihnassa, olisi kuvaaminen ollut mahdotonta. Mutta lähdettiin sitten vielä kunnon hihnalenkillekin. Rouvakoira on semmoinen rauhallinen jolkuttelija, mutta mukana kyllä pysyy lenkillä ihan hyvin.


Säät ovat vaihdelleet aika lailla ja kun tuntuu, että kevät on tullut, niin seuraavana päivänä sataa jotain märkää lunta taas. Mutta varmaan kuukauden päästä on jo vähän toisen näköistä - toivottavasti.

Ollaan me treenattukin Greetan kanssa. Ollaan aloitettu  tunnariprojekti ja kaukokäskyprojekti.
Tunnarissa Greetalla on selvä taju, mitä pitää etsiä. Mutta kyllä sillä on ihan hirmuiset kierrokset siinä liikkeessä, ja se kuuluu äänenä ja siinä, että se vähän maistelee muitakin kapuloita. Mutta kyllä se oman tuo joka tapauksessa.


Kaukokäskyjen valmistumisesta on kiinni se, milloin me lähdemme kokeilemaan voittajaluokkaa. Kaikki muut liikkeet menevät vähemmällä hiomisella. Ostin mustan halvan kynnysmaton, jonka pohjapuoli on nihkeä. Leikkasin maton puoliksi ja Greetta istuu sen päällä niin, että takajalat ovat matolla. Tavoitteena on saada se tiedostamaan omat takajalkansa paremmin. Aloitettiin niin, että olin aivan sen edessä istumassa. Levottomat jalat ovat helposti ja olen yrittänyt rauhoittaa kutakin asentoa palkkailemalla useamman kerran yhdestä asennosta. Ollaan tehty pareja seiso-istu ja seiso -maahan.
Kyllä se hiljalleen edistyy, mutta kyllä varmaan menee vielä aikaa, että voi ottaa reilummin matkaa. Ei pidetä kiirettä. Läheltä ensin lähes sataprosenttinen onnistuminen pitää saada.


Joka toinen viikko ollaan käyty Taito-hallilla rally-tokoa tekemässä pienellä porukalla. Greetta on aika innoissaan ja oikealla kulkeminen sujuu jo kohtuullisesti, paitsi jos on kierroksia. Oikealla peruuttaminen on vielä ihan mahdotonta ja edessä pois päin peruuttaminen myös.  Mennään Tuovin kanssa Suvin oppiin ensi viikolla. Josko saisi tuohon ensin mainittuun vinkkejä. Ja oikealle kääntymisiin myös.


Ollaan me agsaakin tehty, mutta tosi vähän. Siitäkin on videoita, mutta laitan niitä myöhemmin. Eipä me tehdä kuin jonkun asteisia pätkiä.  Nyt ollaan alettu hinkata pelkästään puomia, että koira menisi reippaasti päästä päähän ja itsenäisesti pysähtyisi oikeaan on-off-paikkaan. Vielä se himmailee loppusiirtymässä aika lailla. Pitää vissiin testata namimaattia tai namitargetia.

Saagalle on varattu trimmi ja hieronta. Kontrolliverikokeisiin mennään vasta huhtikuussa.  On se niin söpönen mummeli.


Ai niin.....


13.2.2019

Jo on kelejä pidellyt

Olipas karmeiden kelien jakso tässä pitkän aikaa. Raskasta märkää lunta, jota satoi hurjat määrät. Tiet olivat surkeassa kunnossa, kun aurauskalustot eivät millään ehtineet joka paikkaan koko ajan. Metsään ei ollut asiaa, kun lunta oli niin paljon ja Greetan energiaa piti purkaa palloleikeillä hallin pihalla.





                                                Aina valmiina palloilemaan, tuumaa Greetta.
                                          Sisällä on niin pitkästyttävää, toteaa Greetta myös.





                                     Kyllä minulle uni maittaa vaikka kuinka, toteaa Saaga.

Mutta eilen paistoi aurinko, ja jokunen päivä sitten myös eikä tänäänkään näytä hullummalta, joten  josko pahin myräköinti olisi vähäksi aikaa ohi. Aurinko on niin mieltä lämmittävä juttu.

                                                          Häikäistyneiden poseeraus.

                                                         Loik loik pallon perään.




                                                  Syöksylaskua vallilta alas - ilman palloa.


Näet heitin pallon liian pitkälle ja se putosi tuonne oikealle syvälle vallin alle. Greetta komensi minua, kun minä ehdotin, että se voisi käydä palloa etsimässä. Mutta kävi se ja löysin vihreän geelipallonsa. Onneksi. Muuten olisi pallo jäänyt sinne.


Vaan ollaan me Greetan kanssa treenattukin. Käytiin Jessican toko-koulutuksessa. Greetta oli parempi kuin edellisellä kerralla. Saatiin hyviä vinkkejä treenaamiseen. Haaveena on päästä oman seuran voittaja-kokeeseen huhtikuun puolivälissä. Saa nähdä. Voi olla liian aikaista. Greetan selkeästi yksi isoja ongelmia on liikkuri, joka häiritsee sen sielunelämää. Siis tarvitaan paljon liikkurointia liikkeissä.Oli todella hyvä koulutus.

Ollaan käyty myös Marikan kanssa hallilla vähän treenaamassa. Yhtenä päivänä tehtiin kartion kiertoa niin, että oli sekä kapulat että hypyt. Aloitettiin hyppyjen tasolta. Mentiin askel askeleelta taaksepäin. Namin laitoin aina eteen ennenkuin lähti. Luvalla otti ja lähti kiertoon.
Viimeisellä kerralla kaukaa Greetta vähän koukkaili kapuloita kohti, mutta meni kuin menikin kierron.

 Eilen tehtiin eteen menoa ja ruutua. Greetta oli aivan agilitymoodissa. Siirrettiin vähän aitaa, että tulisi pitempi matka ruutuun. Aitaan jäi rako. Kun tehtiin eteen menoa, Greetta koukkasi raosta agilitypuolelle. Kun tehtiin uudestaan, Greetta lähti suoraan kohti ruutua. Kolmannella kerralla onnistui. Ruudun pitkä matka vähän hämäsi, mutta sinnekin meno ja jääminen onnistui kolmannella kerralla. Kun tein voittajakävelyn ruutua kohti ja pois, niin Greetta kaksi kertaa teki varaslähdön. Sitä pitää paljon palkata näköjään.

Illalla oli vielä toko-treeni. Omana treeninä tehtiin liikkuroitua seuruuta ja jättöjä. Lisäksi tehtiin luoksetulon stoppia, joka onnistui lyhyemmältä matkalta. Mitään takatargettia en nyt laittanut.

Ohjattuna treeninä oli ohjatun noudon suunnat. Nouto ei ole Greetalle ongelma. Ääntä tulee, kun se lähtee kauemmaksi. Harjoiteltiin noutoa lähietäisyydeltä. Silloin Gee oli hiljaa.Lisäksi sanoin aina, kun oli tulossa takaisin Sivu-käskyn, ettei koukkaa takaa vaan tulee suoraan sivulle.

Agsaa ei olla tehty. Minua ei motivoi, kun ollaan niin epäsuhta pari ja toisaalta Greetan kierrokset nousevat niin korkealle, että ei saada järkevää treeniä aikaiseksi. Ehkä keväällä sitten.


1.2.2019

Hiljaiseloa koirilla, noin suurin piirtein

Eipä tässä mitään erityisen merkityksellistä olla koirien kanssa tehty, kun lunta ja lumisadettakin tuntuu riittävän ihan yllinkyllin tehden liikkumisen hankalaksi. Toko-treeneissä ollaan käyty, kotitreeniä vähän yritelty, mutta oman aikani kotona on vienyt remontinpoikanen. Olen maalannut eteisen vähän aiemmin. Se oli karsean näköinen. Friida muinoin rei'itti seinät pureskelemalla lasikuitutapettiin aukkoja. Sitten jossain vaiheessa revin tapetit pois ja sillä tiellä on eteinen ollut. Nyt seinät on hiottu ja maalattu. Olen tyytyväinen tulokseen, vaikkei täydellinen olekaan, kun en ole mitään tällaista ikinä tehnyt. Nyt pari päivää olen makuuhuoneen kahta seinää käsitellyt. Kun kauan sitten täällä tehtiin remontti, laitatin seinään kauniin sinisen paperitapetin. Iso virhe. Kun sänky oli seinän vieressä ja koirien koivet osuivat seinään, joka kynnen veto näkyi. Sitten joku koira/jotkut koirat tekivät tapettiin isomman reiän ja jossain vaiheessa poistin siniset osuudet seinällä ja karu betonipinta on ollut näkyvillä. Nyt vihdoin kyllästyin siihen ja taas paklattiin ja hiottiin, pohjamaalattiin ja maalattiin. Ihan perusvalkoinen on, mutta siisti. Huonekalujen paikkaakin vähän vaihtelin. Nyt sitten pitäisi vielä saada sähkömies joitain töpseleitä korjaamaan ja joku poraustaitoinen laittamaan eteiseen naulakon ja makuuhuoneeseen isän ja äidin ryijyn.

Kaksi yötä nukuttiin olohuoneessa, kun maalit kuivuivat. Viime yönä sitten palattiin makuuhuoneeseen. Vähän mietitytti, miten Saaga, jolla on huonompi näkö, hahmottaisi uuden sängyn paikan. Mutta kyllä se sänkyyn löysi. Koti kuntoon ja tavaraa pois-projekti jatkuu vielä pitkään, mutta enää en pensseliin tartu - ainakaan pitkään aikaan.

Käytiin Greetan ja Saagan kanssa eläinlääkärissä. Greetan rokotukset vanhenevat helmikuun alkupuolella, joten piti ottaa uudet. Kolme vuotta ovat nyt onneksi voimassa. Greetta sai sekä nelosrokotteen että rabieksen samalla kertaa. Vein sen ensin lääkärin pakeille siltä varalta, että jotain oireita rokotuksista tulisi. Saagan vein lähinnä silmätarkkiin, sillä on vaikea sanoa, ovatko silmät normipunaiset vai kipeän punaiset. Saaga sai terveen paperit ja jatketaan lähinnä kosteutustipoilla tästä eteenpäin. Eikä Greettakaan ollut moksiskaan, kun autoon palattiin.