7.9.2021

Elämää kierroskoiran ja pennun kanssa osa 100

 Meillä on ulosmenoon traditio. Molemmat makaavat matoillaan ( Mollya pitää välillä palautella) ja sieltä kutsutaan hihnan laittoon. Ennen oven avaamista molempien pitää istua. Molly on siinä hyvä ja Greetta testaa, mutta istuu. Kun ollaan käytävässä, taas pitää istua. Molly istuu ja Greetta viiveellä, kun on jo kierroksia. Mennään portaat alas ja ennen ulko-ovea pitää istua jälleen. Sitten vasta mennään ulos. Mollysta on tämän proseduurin myötä tullut hyvä ja nopea istahtaja. Kun palataan sisälle, pitää istua ulko-oven edessä. Sitten mennään kotiin ja koirien pitää taas mennä taukomatoilleen odottamaan vapautusta. Tai aamupalaa, jos on sen aika. 

Tänä aamuna tiellämme oli molemmista suunnista kaukaa tulossa koirat. Ehdin sanoa jes ja palkata katsomisesta ilman, että Greetta mitään sanoi. Sitten namin kanssa seurautin sen välipolulle eikä se sielläkään sanonut toisille koirille mitään, vaikka näki niiden kauempana menevän.  Tiellä kulki kulkuneuvoja. Nekin ennakoin ja koirat odottivat rauhallisena. Kunnes tultiin omalle pihalle, jossa oli naapurin koira Jasmi emäntänsä sylissä. Greetta sai ihan hirveän haukkukohtauksen. Molly ottaa ikävästi tästä oppia. Sain Greetan käskettyä maahan roskakatoksen viereen. En ollut huomaavinani Jasmia vaan pidin Greetan maassa käskyllä ja kielsin joka haukahduksen. Se ei ollut enää niin hysteerinen. Mollykin istui maahan ihmettelemään. Kun Greetta hiljeni, lähdettiin Jasmi ja emäntänsä ohi namiseuruulla. Molly tepsutteli mukana. On tuo sheltti niin tuskastuttavan kumma otus. Oman pihan väki saa aina haukahduksen ja oman pihan koirat saavat aikaa tuollaisen raivokohtauksen. Eikä ole mitään syytä.Kivoja koiria. 

Nykyään mennään metsälenkeillä Greetan ja Mollynkin kanssa hihnassa. Jos Greetta on irti, sen kierrokset ovat korkealla ja se kyttää minua ja maailmaa koko ajan. Mutta kun se on hihnassa, se on alkanut haistella maata ja varpuja ihan kunnolla. Mollyhan on nenä maassa lähes koko ajan. Haistelu on niin hyvää päälle ja rauhoittaa koiraa selvästikin. Kehun kovasti haistelusta. Mielentila on paljon rennompi ja rauhallisempi. Kun päästää hallin pihaan, heittelen vuorollaan koirille palloa. Molly harjoittelee pallon tuomista käteen. Greetta joutuu tekemään perusasennon, käsikosketuksen ja kontaktin, ennenkuin pallo lentää. Paluu perusasentoon. Näin kierrokset pysyvät maltillisempina. 

Vaikka tuntuu, että edetään näissä mielentilajutuissa hyvin pienin askelin, on jotain täytynyt tapahtua. Saija kävi hieromassa Greetan ja minut. Greetta oli kropaltaan paremmassa kunnossa kuin aikohin. Keskiselän jumi on perinteinen jumipaikka, mutta muuten koira makasi silmät kiinni tai raollaan ja nautiskeli. Kun ei koko ajan kehitä kierroksia, pysyy koiran kroppakin rennompana. 

Greetta saa purkaa energiaa Marjutin kanssa agilitytreeneissä. Yhteistyö on hienoa ja näkee, miten koira nauttii koko sydämestään saadessaan painaa täysiä rataa. Tässä viime viikon torstain nollarata.


Greetta ja Marjut menevät omiin kisoihin lauantaina kilpailemaan kolmella radalla. Jännää ja hienoa.

Mollykin on alkanut treenata rally-tokon alkeita. Ollaan Greetan kasvattajan kanssa yhdessä treenanneet alokasluokan juttuja. Minä olen koutsina, sillä Eijalle ei laji ole ennestään tuttu. Maanantaina olin kerännyt oikean alokasluokan kisaradan ja tehtiin sitä. Molly ei ole montaakaan liikettä treenannut, joten soitellen sotaan mentiin. Mutta yllättävän hyviä seuraamispätkiä ja kontaktin pitoa se näytti, vaikkei sille asiasta ole sen kummemmin puhuttu. 

Tässä video aiheesta. Ohjaaja on mahdoton höpöttäjä, mutta se kuuluu lajiin. On se taitava pieni.

Molly on myös erittäin taitava löytämään lattialta yhtä ja toista. Eilen illalla ihmettelin, mitä se oikein mutustaa patjalla aika vinkeä ilme naamallaan. Kysyin:- Molly, mitä syöt? Saman tien mutustelu loppui, suu vetäytyi viivaksi ja Molly katsoa napotti takaisin sen näköisenä, ettei mitään ollut suussa. Menin katsomaan ja suusta löytyi hakaneula, joka oli auki. Ai herran jestas! Ihme, ettei ollut pistänyt. Ja onneksi ei ollut niellaissut sitä. Ei mitään käsitystä, mistä se oli hakaneulan löytänyt. Nyt täytyy tutkailla lattiat tarkasti, ettei siellä ole mitään muuta yhtä vaarallista. 

Semmoista elämää meillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti