10.10.2019

Jäljessä päivityksissä, mutta nyt pläjähtää

Minä olen niin jäljessä päivityksissä, että hohhoijaa sentään. Mutta laitetaan jotain tähän nyt kuitenkin.

Smart Dog-testi
Greetta kävi 13.9. Katriina Tiiran tekemässä SmartDog-testissä, joka oli laajin kolmiosainen Kognitio-niminen testistö. SmartDOG KOGNITIO sisältää osat ELEET, MUISTI ja ONGELMA ja kesti noin puolitoista tuntia.  Greetta jaksoi koko testin yllättävän hyvin.

Tällaisen kokonaisarvion se sai, tämä minun taitava koiratypykkäni

KOKONAISARVIO TESTIN PERUSTEELLA
Greetta on aluksi pelokas vierasta testaajaa kohtaan, eikä ole suuremmin halukas tutustumaan uuteen tilaan. Aluksi myös testivälineet hieman pelottivat, mutta sitten Greetta pääsee vauhtiin, eikä pelko enää estä työskentelyä. Greetalla on loistava työskentely motivaatio, ja erinomainen keskittymiskyky. Sylinteritestissä Greetta osoittaa hyvää itsehillintää, mutta muistitehtävässä Greetta kiihtyy todella paljon, ja sen on vaikea odottaa. Sanoisin että aluksi pelokkuus jarrutti kiihtymistä, ja lopussa kun pelko ei enää ole läsnä, näkyy Greetalla kiihtymistaipumusta. Greetta lukee täysin virheettömästi ihmisen eleitä, mikä on todella harvinainen suoritus. Koira ei ole niillä kuitenkaan johdettavissa harhaan (huijaus -osio), mikä sekin, yhdistettynä hyvään eleiden lukuun, on harvinaista – Greetta käyttää koko ajan aivojaan. Greetta ratkaisi tilaan liittyvän ongelman pienen miettimisen jälkeen – kuten myös loogisen päättelyn tehtävän, joka on testin vaikein. Greetta on mahdottomassa tehtävässä enemmän ihmiseen tukeutuva ongelmanratkaisija, mutta sillä on käytössä myös itsenäinen ongelmanratkaisustrategia. Greetta pystyy myös selkeästi matkimaan ihmisen toimintoa sosiaalisen oppimisen tehtävässä, vaikka laite ihan vähän onkin jännittävä. Greetalla on selkeästi lähes kaikissa osiossa keskiarvoa parempi suoritus – ainoastaan Muisti tehtävässä kiihtyminen heikentää muistia, ja se saa vain keskiarvoisen tuloksen 2 oikein. Mainio, erinomaisella työhalulla varustettu koira, jolla on myös jonkin verran pelokkuutta sekä voimakasta kiihtymistaipumusta – tämä on aika harvinainen yhdistelmä.

Jokaisesta osiosta oli myös erillinen arvio. 
Osa Itsehillintä
KOIRASI KÄYTTÄYTYMINEN OSIOSSA: Greetalla on hyvä itsehillintä ja impulssikontrolli sylinteritestissä. Sylinteritestissä koira toimii suurelta osin siten, kuin se juuri oppi edellisessä osiossa, (nami otetaan avoimesta päästä) eikä palkkio näköärsykkeenä häiritse koiraa ensimmäisen yrityksen jälkeen. Aikaisemmissa tutkimuksissa koirilla sylinteritestin onnistumisprosentti on ollut keskimäärin 79% ja susilla 77% - Greetalla tämä oli 80%.

Osa ELEET
KOIRASI KÄYTTÄYTYMINEN OSIOSSA: Greetta lukee ihmisen kommunikointia erinomaisesti saaden 100% ELEET osuudesta oikein! Hyvin harva yltää täysin virheettömään suoritukseen tässä osuudessa. Testi vaatii myös hyvää keskittymiskykyä, ja koirallasi on myös tämä ominaisuus vahvana. Tähän saakka vain 26 on tehnyt vastaavan suorituksen!

Osa ONGELMANRATKAISU V-aita
KOIRASI KÄYTTÄYTYMINEN OSIOSSA: Tehtävä tuotti hieman vaikeuksia Greetalle, mutta koira ratkaisi sen 3 min määräajan puitteissa (85 sekunnissa). Koira pyytää apua ihmiseltä, mutta ratkaisee tehtävän lopulta itse.

Osa ONGELMANRATKAISU Mahdoton tehtävä
KOIRASI KÄYTTÄYTYMINEN OSIOSSA: Greetta pyrkii ratkaisemaan mahdottoman tehtävän enimmäkseen ihmisiltä apua pyytäen (61%). Koiralla on kuitenkin molemmat ongelmanratkaisustrategiat käytössä, sillä se pyrkii myös ensin itsenäiseen ratkaisuun (35%). 4 % koira tekee muuta

Osa MUISTI JA LOOGINEN PÄÄTTELY
KOIRASI KÄYTTÄYTYMINEN OSIOSSA: Greetta muisti oikein kaksi (lyhintä) aikaa neljästä (1min, 1min30s, 2min ja 2min 30s) mikä on suunnilleen keskimääräinen suoritus tässä tehtävässä. Testi vaatii paitsi hyvää muistia myös kykyä keskittyä ja kykyä odottaa – Greetta kiihtyi jo harjoitteluosiossa, ja on todella kiihtynyt ja innokas. Odotus on hieman levoton ja myös ääntä (vinkuu) kuuluu hieman.

Osa SOSIAALINEN OPPIMINEN
KOIRASI KÄYTTÄYTYMINEN OSIOSSA: Greetta koskettaa oikeaa nappulaa selkeästi ihmiseltä mallista katsoen.

Tämä testikin kertoi Greetan hyvät puolet ja heikkoudet. Hyviä puolia nopea oppiminen ja pitkäjänteisyys. Huonona puolena pelokkuus ja kierrokset, jotka purkautuvat äänenä.

Ja nämä jälkimmäiset näkyivät viime viikonlopun toko-kokeessa että rally-kisassa. Aivan hirveästi ääntä molemmissa sekä keskittymättömyyttä, kun pitää hallita koko tila vaarojen varalta.



Tässä toko-koe ensin. Ei me oltaisi edes kolmostulosta ansaittu, mutta tuomari oli erittäin kiltti pisteissään. Tosin toisenlaisena päivänä Greetta olisi kyllä saanut jopa kakkostuloksenkin.



Rally-kisa oli Koiraklubilla Kouvolassa. Käytiin ensin vähän tutustumassa odotustilaan ja koiralla oli oikein hyvä moodi. Tehtiin muutamat temput ja vein koiran autoon.  Kun alkoi oma vuoro lähetä, mentiin odottelemaan ja silloin alkoi Greetan kierrosluku nousta. Se tajusi, että kohta mennään. Käytännössä koko rata oli voihketta ja valitusta ynnä keskittymättömyyttä minuun. Greetta ylitti takana kehänauhan ja siitä tuli hylky, mutta ei me pisteille oltaisi päästy kuitenkaan, kun virheitä tuli niin paljon. Mikä harmittaa ihan hirveästi, kun rata oli kiva ja Greetta kyllä hallitsee temput.

Tänään sitten käytiin Kyllin ja villapoikien kanssa Haminan hallilla treenaamassa rallya. Olli on vasta alo-luokkalainen tässä lajissa ja mekin teimme alo-rataa. Ajatuksena mielentila. Käytännössä en puhunut koiralle ollenkaan. Metelin määrä oli varsin pieni.  Virheistä ei välitetty vaan mentiin eteenpäin.





Saagakin sai tehdä vähän hyvän mielen rallya. Mummokulta tykkäsi. 💓



Päätin, etten ilmoita Greettaa oman seuran toko-kokeeseen vaan nyt keskitymme mielenrauhaan ja hiljaisuuteen. Siihen eväitä toivottavasti saamme ensi viikolla, kun mennään Nurmijärvelle Jari Kantoluodon yksityiskoulutukseen.

2 kommenttia:

  1. voi noita ääniä mitä hän innokkaana päästelee :(
    Toivottavasti Jarilta saatte apua ja vinkkiä <3

    VastaaPoista
  2. Tätä toivotaan. Ääniongelma on pahentumaan päin, joten jotain tarvitsee ehdottomasti tehdä.

    VastaaPoista