9.9.2019

Uusi vanha aluevaltaus

Tänään mentiin illan suussa Strömforsiin nose-workia tekemään. Ryhmä tulee jatkumaan maanantaisin ja olen ihan innoissani siitä.

Tehtiin ulkoetsintä ( kerran tehty) ja autoetsintä ( ihan uutta) sisäetsintä (uutta myös tuollaisena sokkona) ja laatikkoetsintä, joka on tutuin.

Ulkoetsinnässä haju oli laitettu pylvään päähän, joten Greetta ei sinne ylettynyt eikä sitä ole opetettu nousemaan mitään vasten hajua näyttääkseen. Mutta alkuhämmennyksen jälkeen se alkoi etsiä aluetta ja lopulta löysi myös sen oikean pylvään. Kun kouluttajan kehotuksesta nostin Greettaa, että se näyttäisi paremmin, se ei ymmärtänyt yhtään, mitä pitää tehdä. Mutta hyvä alku.

Seuraavaksi marssittiin autolle. Pikkuisen piti kannustaa Greettaa haistelemaan autoa, kun ei se sitäkään ikinä tee. Mutta lähti menemään ja työnsi kuononsa pontevasti yhteen renkassa olevaan koloon. Minäkin olin näistä etsinnöistä niin hämmentynyt, että kouluttajan piti sanoa, että koira on oikeassa paikassa.

Sitten oli tauko. Sen jälkeen siirryttiin sisätiloihin. Ensin oli laatikkoetsintä. Huoneessa oli lattia täynnä laatikoita, mutta Greetta rupesi reippaasti haistelemaan, koska laatikkoetsintä on tuttua. Ok, haisteli se myös huoneessa olevaa nojatuolia, mutta siirtyi pian takaisin laatikkoihin ja selvästi pysähtyi oikean laatikon kohdalle.

Lopuksi mentiin varastotilaan, josta yksi nurkka oli rajattu etsintään. Pienen pyöriskelyn jälkeen Greetta ryhtyi haisteluhommiin ja lopulta haisteli lapiota siihen malliin, että kysyin, onko se oikea paikka ja olihan se. Sisäetsinnät kestivät 26 sekuntia ja 27 sekuntia eli nopeaa toimintaa pikku-Geeltä.

Nyt vain pitäisi saada aikaan sellainen ilmaisu, että minä ymmärrän koiran ilmoittavan löydöstä. Hilkka-kouluttaja suositteli nenäkosketusta. Sellainen siis pitäisi vissiin opettaa.

Ensi viikolla ei päästä noseen, mutta sitten taas. Olisiko parin viikon tauolla nenäkosketuksen opiskeluaika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti