9.4.2019

Ykkösruusuke


Shetlanninlammaskoirat ry jakaa  ykkösruusukkeita ( jotka kyllä itse pitää maksaa). Ruusukkeen voi saada samana vuonna hankituista kolmesta eri-näyttelytuloksesta ( ehkä), kolmesta nollaradasta agilitysta, kolmesta toko-ykköstuloksesta ja kolmesta yli 90 pisteen rallytuloksesta. Ruusukkeen voi saada yhdestä lajista vain kerran. Greetta sai viime vuonna kolme tosi hyvää avo-tulosta, joten  vuoden alussa sitten ruusukketta anomaan.

Tässä se on. Tupsahti kuoressa eilen ilman sen kummempia saatesanoja. Otettiin sitten tänään potrettia ruusukkeen kanssa. Olen todella ylpeä yhteisestä saavutuksestamme ja Greetasta. Ei ole ollut aina helppoa - eikä tulla  jatkossakaan  mitään ilmaiseksi saamaan. Mutta etappi tämäkin.

Käytiin aamupäivällä kaverien kanssa hallilla tokoilemassa. Greetta teki ruudun. Se meni ruutuun, pysähtyi hyvin ja kävi makaamaan. Mutta koska agipuolella oli treenaaja, ei keskittyminen maassa oloon ollut lainkaan hyvää, vaan Greetta nousi useamman kerran seisomaan. Vasta kolmannella otolla ja parilla ylimääräisellä vahvistavalla käskyllä liike meni hyvin.

Tehtiin seuruuta. Kontakti tipahtelee, mutta muuten oli kohtalaisen hyvä suoritus. Tehtiin luoksetulo. Pitkästä matkasta stoppi valui, joten otettiin uudestaan, eikä koira saanut takapalkkaa. Toisella kerralla lyhyempi matka ja käsiapu suullisen lisäksi. Stopista pääsi palkalle. Kolmannella kerralla takapalkka ja pitempi matka. Huusin vain suullisen käskyn, stoppi oli aika hyvä, mutta Greetta kääntyi jo valmiiksi sivuttain syöksyäkseen takapalkalle. Kutsuin sen sivulle ja vasta siitä vapautin palkalle.

Kaukokäskyt läheltä tehtiin liikkurin kanssa. Ei ollut huono. Eka seisominen valui, mutta muuten pysyi paikka varsin hyvin. Jes!

Illalla on toko-treeni Haminassa ja huomenna Jessican treeni Strömforssissa. Eli nyt tulee treeniä oikein kunnolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti