30.8.2016

Mökkeilyä ja sukulaisia

Viikonloppuna mentiin moikkaamaan isää Lappeenrantaan. Isä oli jo aiemmin esittänyt toiveen, että pääsisi mökille marjoja ja sieniä keräämään. Hän kun on ennen vanhaan ollut innokas marjastaja ja sienestäjä. Autossa hän haaveili, että ainakin litran keräisi. No, ei siitä litraa tullut, mutta joitain desilitroja kuitenkin ja isä onnellisena vaelteli mökkitontilla poimurin kanssa, vaikka tasapaino onkin haasteellisessa maastossa vaikea säilyttää. Ja löytyi tontilta kanttarellejakin.

Koirilla oli kivaa, koska vaikka oli kovin tuulinen sää, oli ilma ihan lämmin.

                                                            Kanttarelleja, nam.

                                               Vielä kukkivat siskon istuttamat kukat.

                                                                   Luontoretkeläiset






                                        Mulautin Greetan uimaan laiturilta. Hyvin polskutti.


                                                        Saaga herkutteli rantaheinällä.

                                                            Friidakin kävi uimassa.




                                   Veteen oli jo tippunut kuivuneita lehtiä. Henkäys syksyä.

Sunnuntaiaamuna tavattiin Friidan veli Franklin ja melkein Greetan ikäinen Meega-portugeesi.
Käytiin vähän juoksentelemassa. Greetta ensin hengaili, mutta lopulta alkoi vähän leikkiäkin Meegan kanssa.

                                                          Meegaa vähän jännittää Friida.

                                                               Meega ja Franklin



 
Marita jakoi välillä herkkuja ja kenenhän koirat ne siellä nokka pystyssä kerjäävät. Saaga oli kaikkein sinnikkäin jalkojen juuressa istuja ja tuijottaja. Kun yhden kerran annettiin, kannatti pysytellä hoodeilla, josko vaikka saisi pian uudestaan herkkua.

                                                                  Meega ja varjo  

                                       Meegan leikkiin kutsu ensin vähän jännittää Greettaa.

                                                   Mutta sitten se lähtee leikkiin mukaan.

                                                                  Ja Saagakin!!!

                                                            Ryhmäposeeraus

Tänään Greetta kävi fysioterapeutilla saamassa ohjeita selkälihasten vahvistamiseen. Vappu Alatalo hyppytekniikkakurssilla sanoi, että selkälihakset ovat liian heikot, jotta kannattaisivat koiraa hypyn ajan, vaikka pomppu hyvä onkin. Siispä Greetta sai käsittelyä. Keskiselässä oli pikkujumia. Liekö rönynnyt jossain. Aika hyvin antoi Greetta käsitellä itseään, joskin se pomppaili pystyyn, kun huoneen ulkopuolelta kuului äkillisiä ääniä. Saatiin jumppaohjeita, joita ryhdytään tekemään. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti