Lapsikoira täyttää yhden vuoden. Aika rientää ihan vimmattua vauhtia.
Ei minulla oikein ollut aavistusta, millaisen pakkauksen saan, kun Eijalle sanoin, että voisin ottaa Sabin pennun. Minulla oli mielikuva, että sheltit ovat sangen helppoja koiria. Ja kivan kokoisia.
Joo, kotona Greetta on oikein helppo koira. Ääniherkkä, mutta helppo.
Tällä hetkellä se ei ole helppo, kun ulos astutaan, ellei kaulassa ole kauko-ohjattavaa sitruunapantaa. Näet Greetan reaktio on rähinä, jos ulkona on muita ihmisiä tai koiria tai molempia. Siis jos ei sitä pantaa ole. Sinänsä harmillista, kun Greetta kuitenkin on koirasosiaalinen yksilö - ja ihmisiinkin suhtaudutaan pienen katselun jälkeen ihan suvaitsevasti. Laitetaan siis tämä ärinä teiniangstin piikkiin ja pidetään pantaa siihen asti, että järki kasvaa pienen shelttitytön päähän.
Agilityssa sain melkoisen turbobuusterin. Kun Greetta pienenä pentuna säikähti hallissa meteliä ja sitä pelkoa siedätettiin aika pitkän aikaa, niin nykyään halliin mennään hihna tiukalla voihkien ja itkien, kun halliin on niin ihana mennä. Kiihkeys on siis pikkuneidille oikein ominainen piirre. Se näkyy sitten treeneissäkin, kun mennään eikä kuunnella. Tämä tuo meikäläiselle kovasti paljon haasteita, mutta onneksi vielä huumorintajua riittää. Synttärilahjaksi sai Greetta ainakin toistaiseksi Friidan ryhmäpaikan agilitytreeneihin, sillä meidän koutsi tietää, miten shelttejä pitää kouluttaa. Onneksi. Minä en oikein ole mukaavuusalueellani tässä suhteessa.
Mutta kotona Greetta on ihana. Se saa virtaa isoihin, varsinkin Friidaan, joka on aina valmis leikkimään. Jos menen vessaan, joku pikkutyttö haluaa tulla syliin pusuttelemaan. Kun aamulla kännykkä herättää, Greetta saa aivan superhepulit ihastuksesta, kun on taas aamu. Pieni on niin erilainen kuin isot. Jännä nähdä, mitä tulevan vuoden aikana vielä tapahtuukaan.
Piti tehdä Greetan ensimmäisen vuoden kuvista video. Kyllä se on paikkansa ottanut meidän kaikkien sydämissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti