27.10.2015

Ensimmäiset treenit

Greetta pääsi eilen ensimmäisiin ohjattuihin treeneihinsä ja Friida jäi vetämään lonkkaa kotiin.
Tilanne oli aloittelijalle aika haasteellinen, kun toisella hallin puoliskolla oli yksi ryhmä treenaamassa ja meidänkin puolisko jaettiin aidoilla kahtia ja molemmilla puolilla oli eri treenit. Pikkuisen eräs neiti kävi kuumana, kun aidan takana joku meni ja haukkui mennessään. Mutta - ihan huippua - ei Greetta kuitenkaan lähtenyt seikkailemaan toiselle puolelle, vaikka aidan raosta haukkuikin.
Omissa treeneissä tehtiin hyppy-putkea. Terhi palkkasi putken jälkeen, vaikka eräs vauhtisokea ei edes huomannut ensin palkkaajaa. Se on tottunut saamaan lelupalkan minulta ja kaarsi minua kohti.
Tästä aiheesta pitää sitten tehdä paljon omatoimitreeniä. Eli etenemistä minusta pois päin esim. targetille.  Etenemistä harjoiteltiin toisellakin puolella. Kolme hyppyä onnistui, mutta paljon on siinäkin tekemistä.

Rengasta tehtiin yksittäisenä esteenä nami-palkalla. Kuivat Frolicit maistuivat, mutta ensi kerralla pitää olla jotain paljon herkullisempaa ja houkuttelevampaa.

Tuommoinen sata lasissa kierrokset katossa menevä on kyllä melkoisen haasteellinen tapaus. Huh!

Lämmittelylenkillä 7 kuukautta vanha Merli-sheltti oli Greetan mielestä huippuihana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti