Assi on poissa

Tänään oli se päivä, jota olin jo etukäteen pelännyt. Assi nukkui ikiuneen. Tämä runo kertoo siitä kaiken:

"Tänään on se päivä
kun minun matkani on kuljettu loppuun.
Olen vanha ja voimani ovat ehtyneet.
Älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle,
vaan pidä minua sylissäsi
ja kerro minulle kaikista
yhteisistä vuosistamme.
Silitä turkkiani niin kauan
kunnes olen kulkenut rajan yli
ja sydämeni on sammunut.
Muistele minua, mutta älä takerru minuun,
vaan jatka eteenpäin.
Kun aika koittaa kohtaamme jälleen
emmekä eroa koskaan."

Assin pää olisi kyllä vielä vienyt vaikka kuinka, terävä ja skarppi kun oli eikä mikään vanhus, mutta vaikea nivelrikko ei armoa antanut. Vaikka Assilla oli aika iso kipulääkemäärä jo, se alkoi pienilläkin lenkeillä läähättää, ja tämän arvasin jotuvan siitä, että tekee kipeää. Siksi eilen päätin, että enää ei tarvitse Assin yhtään kärsiä ja varsin eläinlääkäriajan. Kuinka monta kertaa eilisen ja tämän aamupäivän aikana teki mieli soittaa, ettei vielä kuitenkaan, mutta tiesin, että tämä hetki oli paras hetki lähteä.Koiran mieli oli pääasiassa oikein iloinen, vaivoista huolimatta vielä Assi pinkoi kentällä ja jalat vielä kantoivat, kivuista huolimatta. Sellaisena koiran halusin jäävän muistoihini. Sydäntä kyllä särki koko illan ja aamun,  sillä luopuminen melkein kolmentoista vuoden yhteisen taipaleen jälkeen on  aivan kamalaa.

Assi nukahti ostamalleni fleecepeitolle rauhallisesti syvään kuoleman uneen. Silittelin sitä ja kerroin, miten hieno ja hyvä koira se on ollut. Niinkuin onkin. Loistava harrastuskoira, hienosti menestynyt näyttelykoira - ja ennen kaikkea rakas rakas lemmikki ja perheen jäsen, joka tuli toimeen kaikkien kanssa ja oli järkevä ja viisas koira.  Nyt Assin maallinen kuori lepää eläintuhkaamolla, josta haen ensi viikolla Assin tuhkat ja vien ne mökille samaan hautaan Elsan tuhkan kanssa. 

Minulla on sitä kova kova ikävä.

Vie Assi Elsalle terveisiä sinne pilvien päälle.