Sairastupapäivitystä ja hyvän mielen kuvia

Onpas taas vierähtänyt tovi viime päivityksestä. Yritän reipastua tässä asiassa.
Saagan tilanteesta täytyy raportoida. Tässä välissä käytiin kolmannen kerran Saagan kanssa kontrollissa Univetissa. Saaga pistettiin taas unten maille ja korvat, nielu sekä verinäytteet tutkittiin.
Edelleen oli toisessa korvassa vähän hiivaa ja tulehduseritettä. Tärykalvon reikä oli enää millin kokoinen. Veriarvot ovat edelleen parantuneet. Nielurisat eivät ole ihan normaalin kokoisiksi palautuneet eivätkä välttämättä palaudukaan. Siispä korvalääkitys jatkuu. Saimme nyt Canofite-tippoja. Lisäksi saimme tosi hyvää puhdistusainetta, joka on sen verran lientä, että sillä on helppo saada korva täyteen ja sitten voi kunnolla purskuttaa korvaa puhtaaksi. Kontrolli määrättiin kuukauden päähän ja silloin sitten poistetaan nielurisat, jos ne eivät ole normalisoituneet. Ja mikäli Saagalla korvatulehduskierre jatkuu, niin  sitten harkitaan samanlaista zepp-leikkausta kuin muinoin Elsalla, jolla poistettiin korvien ylärustot alakäytävän tuuletuksen parantamiseksi.  Jotta tältä vältytään, sovittiin kasvattaja-Eijan kanssa säännöllinen kuukausittainen tapaminen korvakarvojen poistamiseksi. Kun karvoja on vähemmän, on helpompi korvia putsatakin ja puhdistusaine menee syvemmälle. En siihen zepp-hommaan ole kovin innostunut, koska hinta on pitkälle yli tuhat euroa. Eli kaikkemme tehdään, ettei sitä tarvita. Mutta jos on pakko se tehdä, niin sitten tehdään.

Saaga punnittiin. Muutama kilo on tullut lisää painoa, sillä en ole osannut tarpeeksi hyvin jakaa ruokia kolmeen ateriaan vaan olen antanut liikaa. Päätin palata kahteen ateriaan päivässä ja vielä annosta pienentää siinäkin. Saagan vaiva ei sitten kuitenkaan ole minusta ollut mahasta johtuva vaan korvat ovat olleet kaiken pahan alku ja juuri. Eikä koiran olossakaan ole mitään muutosta tapahtunut, vaikka ruokaa tulee vain kaksi kertaa päivässä.

Paitsi että oli Saagalla kolme päivää kestävä ripuli. Mutta se oli joku pöpö, koska Friidakin oli päivän löröllä. Arvelen, että koska Saaga on niin pitkään ollut lääkkeillä, sen suolisto on herkempi ja siksi tauti jatkui pitempään. Nyt se on onnellisesti ohi kuitenkin.

Se, mistä tietää, että Saagalla on hyvä olla, on leikkiminen. Saaga leikkii muiden kanssa ja spurttailee metsässä laukkaspurtteja. Se ei lakkaa minua ilahduttamasta.

Kuvia metsälenkiltä, jossa oltiin schappekavereiden kanssa. Saagaakin leikitytti. Saaga näyttää kuvissa entistä paksummalta, kun sen turkki on ihan ylipitkä ja vielä ruskeakin. Kun Saagan turkki pitenee, se tummenee ja on aika hassun näköinen. Ei Saaga oikeasti noin pullea ole. Friidakin on aika turjake, sillä sen villahousut ovat jo ylipitkät. Huhtikuun puolella Eija-kasvattaja lupasi ajaa molemmat koirat ja Friidallekin taitaa kesäksi tulla lyhyt tukka. Aletaan kasvattaa sille uutta turkkia sitten. Mutta nyt metsään.

Friidan kampaus länässä ja turkki täynnä metsäryönää, mutta hauskaa oli - ihan kaikilla. Kuvat saa suuremmiksi napauttamalla.

Ja vielä eilistä leikkiä Jylpyn kentällä, missä oli jo kuiva keli. Turnuturkki-Saagan ja Villahousuhipsteri-Friidan palloleikkiä. Huomatkaa Turnuturkin mielenkiintoiset korvat. :-)

Tänään sitten satoi lunta ja kenttä peittyi valkoiseen, mutta eiköhän se taas pian sula.

Vantaalla kisaamassa

Kolmen kuukauden kisatauon jälkeen tuli ilmoittauduttua Vantaalle kisaamaan, kun huomaisin JAUn sivuilta, että maksit aloittavat.  Eija ja eurasier Jymy lähtivät myös kimppakyytiin, joten matka sujui mennen tullen rattoisasti. Eija kävi mennessä yhden geokätkönkin bongaamassa. Kun pääkaupunkiseudulle suuntaa kisaamaan, tietää, että maksikoiria on paljon. Ja niin nytkin. Maksikolmoisia oli yli 85 ja Friida kisasi numerolla 83 eli aivan lopussa. Ei kiva tuollainen odottelu, mutta onneksi Vuokkoset Areena on semilämmin sisätila. Kisat alkoivat klo 8, joten herätyskello soi ennen viittä ja baanalle lähdettiin ennen kuutta. Saaga lähti mukaan turistiksi, koska oli tiedossa pitkä päivä.

Tuomarina oli Ritva Herrala ja hänen teemansa olivat kaikenlaiset takaakierrot. Friida otti erityisesti ensimmäisellä radalla teemakseen väärät päät putkea, joten hylky tuli. En viitsi jälkipolville laittaa edes videota tästä näkyviin, vaikka sellainen onkin olemassa.

Toisella radalla hylkyiltiin myös. Eka virhe tuli kepeiltä, kun Friidalla meni rytmi sekaisin ja otettiin kepit uudestaan. Hylky tuli, kun Friida hyppäsi takaisin päin yhden hypyn, vaikka yritinkin sitä pyörittää hypyn takaa. Sitten se loikkasi puomin alastulon, josta rauhoitin tilanteen ja mentiin oikeaan päähän putkea. Hyvällä säkällä olisi voinut olla nollaratakin.

Kolmannella radalla mentiin puhdasta rataa melkein loppuun. Yritin ehtiä perjättämään koiran putken jälkeen, mutta en ehtinyt, kun Friida syöksyi ohi ja väärään päähän putkea. Jälkiviisaana tietenkin tajusin, että olisi pitänyt vain jatkaa hypyn vasemmalta puolelta, kun se vei koiran aika kivasti väärän putken pään ohi. Mutta jälkiviisaus on turhaa. Hylky tuli, että hympsähti, mutta paikoin oli oikein hyvä ja vauhdikas rata joka tapauksessa. Takaakierrot kyllä Friidaa hidastavat selvästi. Ja sehän jo tiedettiin, että minä se vasta hidas olenkin.

Eli ei kauhean vakuuttava kisakorkkaus, mutta kivaa oli joka tapauksessa. Alla linkki kahteen viimeiseen rataaan asiasta kiinnostuneille.

FRIIDAN KAKSI RATAA

Treeniä kisojen jälkeen

Eilen oltiin kisaamassa kolmen kuukauden tauon jälkeen agilitya Vantaalla. Siitä kisaraporttia myöhemmin. Mutta tänä aamuna oli sitten Mannerin koulutusta ja sinne lähdettiin kahdeksan jälkeen. Vähän kisapäivä painoi väsymyksenä itsellä ja vähän koirallakin, mutta kyllä me onneksi selvittiin aika kunnialla tästäkin radasta.

Friidan alku meni tosi hienosti, kun se irtoaa kivasti. Lähetin sen putkeen ja menin putken neljä loppupäähän ohjaamaan koiran nelosputkelle. Näin säästyi askelia ohjaalta ja vauhti säilyi koiralla.  Putkesta kahdeksan piti käydä vähän koiraa hakemassa, jotta minun liikkeeni säilyi ja Friidan vauhti myös. Kymppihypyllä aloitin hyvissä ajoin valssin, että koira kääntyi kohti putken 11 oikeaa päätä. Taas pystyin Friidan lähtettämään kaukaa ja näin pääsin pinkomaan puomille. Ollaan pidetty kontaktillapysymissulkeisia eilen Vantaan kisapaikalla, kun Friida meinaa pompata perään, kun juoksen sen ohi, kun se on kontaktille pysähtynyt. Ei pompannut tänään kertaakaan. Takaakierto hypylle 14 jäi ensin lyhyeksi, mutta kun riittävästi hypyn vasemmalle siivekkeelle, ei ollut ongelmaa. Persjättö hypyn 15 jälkeen oli mulla liian hidas, mutta koira korjasi. Tehtiin myös takaa leikkausta ja sekin toimi. A:lle Friida jäi taas odottamaan, kun tein persjätön A:n jälkeen ja kutsuin putkeen. Menin vähän lähemmäs putken loppupäätä ottamaan koiraa vastaan ja niin Friida kääntyi aika tiiviisti oikeaan suuntaan. Pituuden jälkeinen takaakierto sujui hyvin ja persjättö sen jälkeen. Vedin koiran pakkovalssilla hypyn 23 yli, mutta tein sen hitaasti ja koiran vauhti hiljeni. Kokeiltiin myös japanilaista ( persjättö sekin)  ja toimi kyllä myös, ehkä tällaiselle hiturille paremmin kuin pakkovalssi. Leijeröin puomin, kun Friida meni keppejä eikä se tullut kepeiltä pois vaan teki loppuuna ja meni kaukaa ohjattuna putkeen, joten ehdin mennä putken pään oikealle puolelle ja loppuohjaus oli helppo. Siihen nähden, etten ole mikään taitava tai nopea ohjaaja, homma toimi radalla ylllättävänkin kivasti. Friida on vähän  huvittava, kun se saa pallopalkkaa. Se häviää pallon kanssa jonnekin syrjänurkkaan, ettei siltä aarretta vietäisi. Kerran se meni väliaidan taakse hallin pimeään puoliskoon. Kutsuttaessa tepsutti pallo suussa takaisin. Pallo on aarre.

                                                                          Sitten lepo.

Nainen hermoromahduksen partaalla

Lähes joka päivä töiden jälkeen suunnataan hallille, josta lähdemme metsäretkelle joko ominemme tai Marikan ja schapekoirien kanssa. Friida tietää tämän, ja alkaa jo ennen puolta matkaa jodlata ja haukahdella sekä levottomasti ravata auton paksissa edes takaisin. Minä komennan istumaan ja karjahtelen olemaan hiljaa. Tätä on kestänyt aikansa ja sitten mulle riitti. Nyt ollaan jonkin aikaa menty matka niin, että Friida on saanut lähtiessä kaulaansa sitruunapannan. Ekalla kerralla tyyppi oli matkalla hipihiljaa. Toisella kerralla oli hiukan vaimeaa uljuljuu-ulinaa. Ja sitten lujempi ääni, jolloin suihkahti. Sen jälkeen Friida on testannut, missä raja kulkee. Täysiäänistä metelöintiä ei ole kuultu, mutta selkeästi mitataan, kuinka paljon laite kestää ääntelyä.

Joka tapauksessa matka hallille on rauhallisempi, ja sehän oli tavoitteena. Paluumatka on aina hiljainen.

Hiljaiseloa ja pohdintoja

Meidän huusholliin ei mitään erityistä kuulu. Saagaa lääkitään edelleen sekä sisäisesti että ulkoisesti. Se on iloinen heppu ja lenkillä laukkailee vauhdikkaasti tämän tästä, mitä ei ole tehnyt vähään aikaan kuin satunnaisesti. Loppuviikosta ennen antibioottikuurin loppumista soitan Univetiin kertoakseni, mitä Saagalle kuuluu ja sitten sovitaan, milloin on seuraava kontrollikäynti. Veriarvoja seurataan edelleen, nielirisat ja korvat tutkitaan eli Saaga pääsee sitten taas unten maille hetkeksi. Koska koira voi hyvin ainakin nyt, kun lääkitys on päällä, olisi ehkä järkevää viivyttää kontrollikäyntiä, että saadaan selville, mikä on tilanne, kun ei ole lääkitystä.  Jotenkin itse olen alkanut kallistua siihen uskomukseen, että kaiken takana ovat nuo korvat. Viheliäisen karvaiset korvat. Ja jos ne ovat syynä, niin mitä sitten, kun kuurit ovat ohi ja karvan kasvu on edelleen hyvin runsasta siellä korvissakin? Onko tiedossa uusi kierre? Elsalla oli korvien alakäytävä hirmuisen kapea, josta sille aiheutui korvatulehduksia, kunnes loppujen lopuksi tehtiin leikkaus, jossa korvan ylärustot poistettiin ja alakäytävän tuuletus alkoi pelata. Siihen loppuivat tulehdukset. Saagan alakäytävä on tilava, mutta varmaan paljon villavampi kuin Elsan. Pitäsikö sillekin tehdä se zepp-leikkaus?  Monta kysymystä ja avointa asiaa. Saahan nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Taju kankaalla taas

Siis Saagalla tänään.
Mentiin Kouvolan Univetiin kontrollikäynnille. Ja kiireellä mentiinkin, niin että töistä tullessa nappasin molemmat koirat autoon ja eikun matkaan. Perillä haistelin, mikä kumma palaneen käry tuli auton sisään ja radiosta juuri silloin kerrottiin, että Kouvolassa paloi koulu. Paha paha haju tuo tuollainen savun haju. Kun koiria hiukan ehdin ulkoiluttaa ennen lääkäriaikaa, niin näin jonkin matkan päässä paljon palo- ja poliisiautoja.

Lääkäri kyseli Saagan kuulumisia. Kerroin, että hiukan vielä Saaga ravistelee päätään välillä ja rapsuttaa korvia. Satunnaista maiskuttelua on vielä. Muuten koira on ollut paljon reippaampi ja ulkona ottaa oikein laukkaspurttejakin. Saagan sydäntä kuunneltiin, mahaa kokeiltiin ja reiteen tuikattiin nukutuspiikki. Aika nopeasti Saaga vaipuikin unten maille.

Sillä aikaa, kun Saagaa tutkittiin, me Friidan kanssa tehtiin kävelylenkki loskaisilla kaduilla. Vajaan tunnin kuluttua menin odottelemaan sisälle Saagan tuloa. Ja kohtahan se ilmestyikin aika pöllyssä paikalle, inahteli onnellisena, kun minut löysi ja vajosi jalkoihin kuorsaamaan.  Odotellessa katselin muita ihmisiä koirineen ja kissoineen. Jonkun pariskunnan koira oli nukutettu ikiuneen, yksi koira menetti kaksivuotiaana pallinsa eturauhasvaivojen takia. Kymmenvuotias kissa kärsi nivelvaivoista. Yhteistä kaikille siellä oli suuri huoli ja välittäminen omista lemmikeistään.

Deivi-tohtori kutsui meidät kuulemaan tuloksia. Edellisellä kerralla oli Saagalla vähän anemiaa, joka oli nyt ohi ja veriarvot olivat siinä suhteessa normaalit. Muutkin vähän alhaiset veriarvot olivat lähteneet kohoamaan. Urea-arvo oli edelleen hiukan koholla, mutta sen Deivi epäili johtuvan siitä, että Saagalla on ollut niin monta lääkettä.  Korvat oli tutkittu. Vasen korva oli hyvä ja puhdas, oikeassa tärykalvossa oleva reikä oli pienetynyt parin millin kokoiseksi. Hiukan oli ollut jotain mömmöä, joka oli puhdistettu. Korvalääkettä siis jatketaan Saagan "riemuksi". Lääke on pullossa, jonka kumikorkin läpi vedän neulan kanssa lääkkeen ruiskuun. Neula pois ja ruiskulla pikasuhautus vuorotellen molempiin korviin. Ja ai että Saagaa ällöttää. Mutta onneksi se antaa tosi nöyrästi tehdä lääkityksen, joskin yrittää nykäistä päänsä pois heti, kun vain voi.

Nielurisat tutkittiin myös. Molemmat risat olivat pienentyneet selvästi ja melkein normaalin kokoiset. Vasen oli vähän isompi ja pinnalla oli pari verestävää pistettä, jotka penslattiin. Antibioottikuuri jatkuu kaksi viikkoa - ja Zitac- mahansuojalääke myös.

Kakkanäyte oli ihan oikeanlaisen näköinen. Se lähetettiin vielä labraa haimatutkimuksia varten. Edellisellä kerralla haiman toimintaa piti tutkia verinäytteestä, mutta joku reagenssiaine puuttui labralta eikä sen saamisesta ollut tietoa. Saman asian voi tutkia myös ulostenäytteestä, joten tänä aamuna ongin sellaisen pussiin, kun Saaga kakkasi. Kaikkea hauskaa sitä koiran omistaja saakaan tehdä.

Edellisellä kerralla Saagalle käskettiin antaa matokuuri, sillä hemoglobiinin alhaisuus voi johtua myös loisista - ja Saagahan tunnetusti on kakan syöjä. Ja keppien ja mullan yms. kivan. Edellisestä matokuurista oli pari vuotta. Nyt sitten pitää ensi viikolla vielä toistaa matokuuri uudestaan. Deivin mukaan pitäisi matokuuri antaa pari kertaa vuodessa. Pitää tässä suhteessa kyllä parantaa tapansa. Friida sai viime viikolla myös matokuurin.

Ennen antibioottikuurin loppumista minun pitää soittaa lääkärille ja kertoa Saagan voinnista. Sitten mietitään, milloin on taas kontrollikerta. Toivotaan, että näillä lääkityksillä Saaga tulisi täysin kuntoon. Jos ei, Saaga pitää tähystää - ja se se vasta on kallista lystiä. Pieni huoli on myös noista Saagan karvakorvista. Ne ovat nyt joitain kertoja viime vuosina vaivanneet ja sille karvoittumiselle ei voi yhtään mitään. Millaisessa rytmissä niitä pitäisi nyppiä, ettei tulehduksia tulisi. Siinäpä miettimistä. Onneksi Eija-kasvattaja on tässä asiassa korvaamattoman hyvä apu. Yksin en Saagan korvia saisi nypittyä. Sen verran se on oppinut hommaa inhoamaan.

Vaan ensin koira kuntoon ja sitten vasta murehditaan muita asioita.

Kotiin tultua Saaga oli edelleenkin vähän huojuvainen. Annoin sille vähän ruokaa päivän paaston jälkeen. Siten se kiipesi sohvalle. Pää huojui ja painui roikkumaan sohvan reunan yli. Kuului vienoa kuorsausta. Äsken iltapissalla se kävi nopeasti ja kääntyi suorastaan kiitämään kotiin päin. Sisällä se meni heti makuuhuoneen sängyn päälle. Taisi olla päässä vähän huimausta vieläkin. No, lepo on paras lääke ja huomenna taas kaikki on kunnossa.

...ja vielä iltapäivälläkin

Mannerin koulutusta nimittäin. Tällä kertaa oli tokoa ja paikalla Saaga. Olin miettinyt, mistä kysyisin neuvoa. Kaksi asiaa oli mielessä. Ensinnäkin Saagan luoksetulo. Tämän tästä se jättää ensimmäisellä käskyllä lähtemättä liikkeelle. Se menee hyvässä vireessä maahan ja vire laskee sinä aikana, kun menen kauas kutsumaan. Saaga saattaa katsoa välillä ympäröiviä ihmisiä, ja vaikka katsoisi minuakin, sen vire on niin matala, ettei se lähde liikkeelle.

Tähän saatiin neuvoksi se, että kävellessäni usein vapautan sen kesken kävelyn milloin mistäkin paikasta ja se saa minulta hyvän palkan tullessaan luokse. Se ei koskaan tiedä, milloin pitää tulla, joten vireen taso voi pysyä korkeammalla. Takapalkka sitten enemmän pysähtymisten palkitsemiseen. Jos on apuri silloin, kun tekee oikean luoksetulon, hän tarkkailee koiraa ja nostaa peukkua, kun koiran on koko ajan katsonut minua. Mikäli tekee muuta, liike keskeytetään ja aloitetan alusta.

Toinen, varmaankin vireeseen liittyvä asia on Saagan seuraamisessa. Varsinkin kisatilanteissa se rupeaa välillä tarkkailemaan ympäristöä tai haistelemaan tai jäämään muuten jälkeen. Kun tehdään käännöksiä ja muuta hauskaa, se kyllä tekee täpäkästi, mutta perusseuraaminen ei nosta riittävästi sen virettä.

Ohjeeksi annettiin, että Saagaa pitää siedättää pitempiin seuraamisiin. Esim. suoraa seuraamista useita kertoja edes takaisin välipalkalla - ja lopuksi superpalkka. Häiriötä pitäisi olla, ja joku, joka sanoo, jos koiran paikkaa pitää korjata.

Kaukot olivat edistyneet, mutta vielä vaiheessa.

Onpa mieli hyvä tämän päivän molemmista koulutuksista. Kiitos Nina.