Iloista ja loistavavireistä tokoilua

Ihan mainiot tokotreenit olivat tänään sekä Friidalla että Saagalla.

Ensin teki Friida.
Paikallamakuu reilu kolme minuuttia ohjaaja piilossa sujui hienosti. Friida meni lonkalle, mutta pysyi siinä asennossa koko ajan. Se haisteli pari kertaa maata, mutta Saija oli vähän hiekkaa kengällä potkaissut, ja pää oli noussut. Kerran se oli laskenut päänsä maahan, mutta nostanut heti pois. Maahan meno meni hyvin eikä Friida noussut liian aikaisin ylös liikkeen lopussa.

Seuraamisessa ollaan edistytty. Käteni on liian avoimessa asennossa koiran edessä, joten sitä piti kääntää sivuttain. Kun meikäläinen alkaa keskittyä käden asentoon, niin liikkuminen hidastuu. Mutta hyvin pikkuneiti seurasi joka tapauksessa. Ja erittäin iloisella vireellä.

Tehtiin rivistössä liikkeestä maahan menoa. Friida meni molemmilla kerroilla oikein hyvin maahan. Saija käski meitä pysähtymään takaa palatessa toisella kerralla. Friida pysyi maassa  eikä hämmentynyt.

Luoksetulossa koira valui valeheiton jälkeen. Pitää siis jatkaa edelleen suoraan heittämistä, että Friida oppii pysähtymään heti. Kyllä se välillä jo sen tekee valeheitollakin. Tehtiin omineen muutama läpijuoksu. Friidan luoksetulo oli ylen hupaisan näköinen, kun se tanssahteli tullessaan kuin ennakoiden pallon kohta lentävä. Vauhti oli kyllä kova tullessa, mutta askellus mielenkiintoinen.

Liikkeestä seisomiseen oli vire liian korkealla. Ekalla kerralla seisominenvähän valui,  ja kun menin Friidan taakse, se kääntyi vinoon minut nähdäkseen. Toisella kerralla se pysähtyi heti, mutta annoin kämmenapua. Saija teetti taas pysähtymisharjoituksia tällä kertaa etupuolelta luokse tullessa ja Friida meni maahan. Kävin korjaamassa asennon ja sitten jatkettiin.

Hyppy leiskautettiin oikein hienosti. Saija kehotti palkkaamaan myös istumisesta riittävän usein.

Sitten oli vuorossa Saaga. Se oli katsellut avoimesta auton paksista Friidan touhuja. Sille ei aamulla kelvannut ruoka, joten sillä oli oikein kunnon nälkä päällä - ja hyvät kierrokset. Vilautin makkarapussia ja tehtiin saman tien hyppynouto. Jopa mentiin laukalla mennen tullen makkaran toivossa.

Paikalla istumista ollaan tehty aika vähän. Pitää miettiä, millä lailla sen käskytän. Tänään jätössä  Saaga meni maahan. Kävin korjaamassa sen istumaan ja menin piiloon. Loppu meni vallan mainiosti. Kerran Saaga oli korjannut etujalkoja hiukan.

Paikalla makuu meni aivan täydellisesti alusta loppuun.

Tehtiin ruutua. Saaga lähti hyvällä laukalla ruudulle, mutta jäi makaamaan etukartion viereen. Käskin uudestaan. Saaga meni hiukan keskemmälle, mutta vieläkin olisivat etutassut olleet ruutunauhalla, jos olisi nauha ollut. Siitä se ei meinannut liikkua minnekään, vaikka meni lähemmäs ja näyttämällä käskin ruutuun. Saija kävi lopulta vihjaamassa paikkaa takana ja kun Saaga meni keskelle, kehuin ja se sai hyvän palkan. Tavoitteena oli, että se itse miettisi, miten väärää paikkaa korjataan. Tehtiin saman tien ruutu uudestaan ja nyt Saaga meni hyvällä vauhdilla melkein keskelle ruutua. Hyvä palkka tästä. Jatkettiin liikkeenomaisesti loppuun. Saaga lähti ruudusta hyvällä vauhdilla, tuli täydellisesti sivulle ja seurasi hyvin loppuun asti. Jes!

Sillä aikaa kun kaverin koira teki ohjatusti, minä tein namipallon kanssa kaukokäskyjä. Ensin oli vähän pitempi matka, mutta Saaga eteni. Otin muutaman askeleen lähemmäs ja tein kaksi kertaa kaukokäskysarjan eri järjestyksissä. Molemmat olivat lähes täydellisiä. Etenemistä ei tapahtunut juuri lainkaan. Pyysin Saijaa vielä käskyttämään meille kaukokäskyt. Yritin hyvin rauhallisesti ja neutraalisti antaa käskyt ja selvät käsimerkit. Saaga teki taas todella hienoa työtä. Toki matka on edelleen joitain metrejä, mutta sekin on iso edistys. Nyt me höyläämme näitä tältä etäisyydeltä. Sain ohjeeksi siirtyä helpoissa käskyissä kauemmas ja vaikeammissa taas lähelle. Ynnä muistaa palkata myös pienissä pätkissä eikä tehdä aina koko sarjaa.  Kaukkareista tuli mulle niin onnellinen olo. Ehkä ne vielä ihan valmiiksi liikkeeksi saadaan.

Liikkeestä istuminen oli tosi hyvä ja nopea.

Metallinoudossa Saaga meni laukalla, mutta palasi ravilla. Metsku ei ollut oma vaan tosi iso, eikä Saaga tykännyt pitää sitä suussa. Se tiputti sen maahan, Käskin noutamaan ja otin askeleen eteenpäin. Lopulta sain sen pitämään metskua siihen asti, että sain sen otettua suusta. Mutta ei ole järkeä tehdä tuolla isolla vaan aina omalla pienemmällä, ettei sen takia liike mene reisille.

Lopuksi tehtiin tunnari, vaikka kierroksia oli yhä edelleen kiitettävästi. Tehtiin ihan liikkeenä ja oikealta etäisyydeltä. Kapulat oli laitettu kellomuotoon. Saaga lähti rauhallisella ravilla kaupoille. Ilma oli tuulinen, ja se varmaan sekoitti tuoksuja, joten Saaga teki kaksi kierrosta kapuloiden ympäri. Pari kertaa näytti, että meinasi haukata jotain kapulaa, mutta ei. Se malttoi haistella, kunnes löysi oman ja toi vai ihan hiukan pureskellun kapulan minulle. Ihan huippu suoritus kuitenkin.

Tämän jälkeen koira laitettiin kamujen luokse autoon ja Assi pääsi vielä hiemaan tokoilemaan, että sekin saisi mielen virkistystä. Se oli oikein tohkeissaan ja teki hyviä seuraamispätkiä makkarapalkalla.

Kyllä toko osaa olla sitten palkitsevaa!

Vauhti-Friida on tullut takaisin

Ihanaa! Mahtavaa! Eilen oman seuran kisoissa Friida meni taas entiseen malliin - eli lujaa.
Mikä riemu!

Tämä tarkoittaa sitä, että minä olen ongelmissa oman ohjaukseni kanssa, kun olen hidas ja minun rataantutustumiseni ei sitten yhtään pidä paikkansa, kun en ehdikään sinne, minne pitäisi.
Mutta so  what!  Tärkeintä  on, että Friidalla on radalla ihanaa.

Tulokseksi saatiin kaksi hylkyä.

Agilityradalla toisella esteellä minä huusin tänne tänne, ja koirahan tuli tänne eli hypyn ohi. Idiootti! Siis minä!
Keppien jälkeen sain pelastettu koiran menemästä hypylle ja käännettyä putkeen. Siitä onnellisena en yhtään huomioinut, että Naton ohjus tulee lujaa putkesta uloskin. Edessä oli poikittain pituus, jonne se meni, kun en mitenkään kunnolla ollut sitä jarruttamassa tai kääntämässä. Tähän olisi varmaan pelittänyt se maanantainen vartalonkääntöjuttu, mutta arvatkaa vain, muistinko mitään sellaista. Tämä on taas osoitus minun tosi huonosta radanlukutaidostani. Jätin miettimättä, mitä koira näkee putkesta tullessaan ja luotin, että kyllä se tulee, kun vähän huutelee. Pöh ja pöh! Kepit menivät tosi makeesti ja puomilta eräs tyyppi taas lähti luvatta. Mutta meni kaukana edeltä suoraan maaliin.

Rata on tässä.

Saviojan Anne, tuomarimme, totesi:" Onpas sulla makee vesiäinen." Ja olen ihan samaa mieltä.

Tältä radalta saivat Sanna ja portugeesi Siiri hienolla suorituksella viimeisen nousunollansa ollen toisia. He nousivat nyt sitten kuninkuusluokkaan - ja aivan ansiosta. Siiri menee sellaisella draivilla ja raivolla radalla, että sitä on ilo seurata. Onnea onnea!

Hyppyradalla tuli kaiken maailman tyhmiä ohjausvirheitä. Friida ei mennyt kepeille suoraan,  koska olin päättänyt takaaleikata kepeillä ja häiritsin Friidan etenemistä, koska olin liian lähellä keppejä. Hyppis jääköön omaksi opetusfilmiksi siitä, miten ei pidä tehdä.

Oli kuitenkin hauska ilta eivätkä kisatkaan venyneet yömyöhälle. Radan reunalla oli niin hurttia sakkia, että aika meni kuin siivillä heidän kanssaan naureskellessa.

Kotona Saaga-tikkuherkuttelija oli tehnyt lörökakat eteisen matolle. Mutta tällä kertaa se huomaavaisesti oli kääntänyt maton ylösalaisin, niin että muovitettu puoli oli ylöspäin ja kakannut siihen. Olipa helppo putsata. On mulla fiksu koira! :-)

Ahneella on tiedättehän millainen loppu

Eilen oli koirilla pitkä kotipäivä. Minä suuntasin aamusta Helsinkiin katsomaan Ateneumiin ihania Helene Schjerfbeckin tauluja sekä tapaamaan siskon perhettä. Lähtiessä annoin koirille ohuet purutikut, ei nahkaa vaan sellaista helpommin hajoavaa laatua. Laitoin pussin hattuhyllylle, josta se oli tipahtanut lattialle. Eli jollakulla oli herkkupäivä. Satavarmasti Saaga oli viettänyt pikku fiestan popsiessaan tikkuja olan takaa. Onneksi pussi oli jo aika vajaa, mutta olihan siellä kuitenkin useampi kourallinen tikkuja jäljellä. Pussi löytyi makuuhuoneen lattialta tyhjänä.

Aamulla kuuden maissa heräsin piippaukseen. Ensin ajattelin, että Assilla on hätä, mutta lääkityksen aloittamisen jälkeen Assi on nukkunut yönsä hyvin. Saagahan se siinä sängyn vieressä kökötti ja inusi. Arvasin, miksi. Eikun kiireesti vaatetta niskaan ja komppanian kanssa ulos. Saaga hoputti haukahtelemalla koko pukeutumisen ajan.  Tien varteen päästyämme punanenä päästi helpottuneen huokauksen ja sonti komean kasan, jonka kiikutin roskikseen saman tien.

Eikä maistunut lenkin jälkeen ruoka. Miksiköhän? :-)

Tohtorilla - ja vähän agilityakin

Assi kävi tänään sitten eläinlääkärillä. Tarkoitukseni oli saada jatkuvampi lääkitys nivelrikkoon, kun selkeästi iltaisin jalka on kipeä päivän touhujen jäljiltä ja yö levoton.

Lääkäri tutkaili molempia jalkoja. Oikea on parempi kuin vasen, molemmissa polvet ovat ok. Vasen jalka on paljon kuihtuneempi kuin oikea ja taivuttelu teki kipeää. Kiltisti Assi antoi tutkia kaiken, nöyrä potilas. Sydänkin kuunneltiin ja vahva, terve sydänhän neiti Passisella kyllä on. Cartrophen ei enää tässä vaiheessa auta, vaan Assi ryhtyy syömään kipulääkettä. Rimadylia nappi aamulla ja nappi illalla. Näin vaikuttaa lääke tasaisemmin koko päivän. Minulla oli huoli, mahtaako kipulääke alkaa kalvaa sisäelimiä. Mutta Marika-tohtori sanoi, että hyvin harvoin lääke mitään sellaista aiheuttaa. Ja kun joka tapauksessa on pakko kivut hoitaa, eihän tässä vaihtoehtoja ole. Toivotaan, että tässä vielä pitkään yhdessä porskutetaan. Hiukan oli kyllä olo, että lopun alkua tämä kuitenkin on. Talvi voi olla rankka nivelrikolle. Lämmintä pitää olla päällä. Pitää alkaa hyvissä ajoin pukea Assille fleecehaalari, kun syksykoleat iskevät ja BackOnTrack-loimi haalarin päälle, kun on vielä enemmän kylmä. Kyllähän tässä on myös henkisesti valmistauduttava siihen, että jalka huononee nopeastikin. Silloin on Assin aika lähteä - mutta sitä ei kyllä juuri nyt pysty ajattelemaan itkemättä, joten pakko olla tässä vaiheessa positiivinen. Varsinkin kun koira itse on ihan iloinen.

Assin juoksemista ei tarvitse rajoitaa. Marika-tohtorin mukaan järkevä aikuinen koira tietää, paljonko voi tehdä. Kuitenkin on tärkeää, että kaikki muut lihakset saavat liikuntaa, jotta voivat korvata heikon osan toimintaa. Eihän Assi spurttaile kuin hetken aikaa ja sitten ottaa iisimmin.

Illalla alkoivat Friidan agilitytreenit kesätauon jälkeen. Oli kiva lähteä treenaamaan, sillä oli monta tuntia istunut tietokoneella tekemässä seuramme lehteä valmiiksi, jotta sen saisi lähetettyä painoon. Iso homma.

Ensin tehtiin vasemman puoleinen treeni, jossa keppejä mentiin eri kulmista neljä kertaa per treenikierros. Joka kerta Friida haki kepit itsenäisesti ja PYSYI niillä loppuun asti. Wuhuu! Alussa vauhti oli vähän hidasta, mutta sitten alkoi tulla sähäkkää menoakin. Minä keskityin keppeihin niin, että sitten ohjasin huonosti muita esteitä, enkä kertonut koiralle, mihin mennään. Hyvä harjoitus joka tapauksessa.

Toisen treenin haastepaikka oil putken G jälkeen koiran kääntö toisen putken kauempaan päähän eikä suoraan edessä olevaan putken suuhun. Siinä auttoi se, että kun koira tuli putkesta ulos, itse oli selkä kääntyneenä putkelle H ja siten koira vedettiin putkesta sivuun ja sitten vasta käännyttiin lähettämään kauempaan päähän. Huono selitys, mutta homma toimi! Friida oli hyvissä fiiliksissä radan ajan. Ja niin oli emäntäkin. Onneksi oli hallitreenit, sillä ulkona satoi välillä kaatamalla vettä. Tämä Suomen suvi!

Friida on ilmoitettu piirimestaruuskisojen avoimeen luokkaan. Olisin ilmoittanut Saagankin, mutta kun oma seura järjestää, on minunkin pakko olla kisoissa hommissa. Kuukausi aikaa hioa avoa kuntoon.

Vanhat ja virkeät

Syyskuun puolessa välissä on E-pentueen 15-vuotis syntymäpäiväjuhla. Jäljellä Elsan sisaruksista on enää kaksi.

Evi-sisko

ja Priki-veli.

Kummallakin on kuulo alkanut heikentyä, mutta silmät ovat kirkkaat ja näkö toimii. Laihoja ja lihaksettomia ovat molemmat, mutta jalat kantavat oikein hyvin, Nämä kaksi ovat sukumme vanhimmat koirat.

Priki oli kovin ihastunut siskoonsa, mutta Evi ei ihan yhtä haltioissaan ollut,  ystävällinen kuitenkin.

Hyviä tuoksuja kantautuu Evin peräpäästä Prikin kuonoon ihan selvästi.

Sitten otettiin poseerauskuvia.

Yhtäkkiä alkoi Evin korvaa kutittaa ja se päätti ruveta piehtaroimaan. Priki oli ylen hämmästynyt tästä. 

Oho. Pyörryttääkö?

Taisi se pyörtyä?

Ei mutta sehän kierii. Pitäisiköhän tehdä samoin.

Vielä muutama poseeraus!

Ovat nuo vanhat koirat aika suloisia <3

Ai niin!

Ei Assin mahalörö tainnut johtua kipulääkkeestä, sillä vaikka taas illalla annoin sille napin, sen maha toimi aamulla aivan normaalisti. Taisi olla helteestä johtuvaa mahapöpöä. Onneksi.

Läheltä liippasi jälleen

Siis että oltaisiin päästy sertin makuun. Tällä kertaa agilityradalla. Mutta ei. Ei onnistanut.

Oltiin tänään Porvoossa kisaamassa. Mentiin Eijan ja  Sabin kanssa kimppakyydillä, joten aamupäivä sujui leppoisissa merkeissä ykkösten ratoja seuraten. Salme Mujunen, metkojen ratojen mestari, oli tuomaroimassa.  Hän oli tehnyt oikein perinteiset ykkösten radat, joissa mentiin aika lailla päästä päähän ja lujaa. Muutamia käännöspaikkoja, mutta hyvin selkeitä ja vauhdikkaita ratoja joka tapauksessa. Sabille tuli agsaradalta hylky, mutta hyppyradalta se sai ensimmäisen nollansa ollen toinen.  Sabi on ihanan kiihkeä ja vauhdikas nuori neiti, jonka meno lupaa kyllä hyvää tulevalle agilityuralle.

Ja söpökin se on kuin mikä.

Friida on rankasti valeraskaana. Se ei hoitele leluja, mutta se vonkuu ja inisee epämääräistä oloaan kotona ja itkee kaikkien pikkukoirien perään luullen varmaan niiden olevan sen pentuja. Luojan kiitos se ei sentään adoptoi niitä. Liekö tästä syystä sitten tarjolla vähän löysänlaista menoa radalla. 

Agilityradalla ei tullut keppikieltoa, mutta neidille piti näyttää, mistä ne kepit oikein alkavat. Itsenäisesti ei enää osata mennä, vaikka ollaan tämä homma loistavasti ennen osattu. Puomille mennessä jäin varmistamaan ylösmenoa. Tyhmä! Ikinä ennen en tätä ole tehnyt, eikä olisi pitänyt tehdä nytkään. Friida meni edellä ja karkasi kontaktilta. Videosta voi nähdä, montako sekuntia kuluu, ennenkuin rata jatkuu. Nämä sekunnit sitten saivat aikaan sen, että nollaradallamme tulimme neljänneksi, puolitoista sekuntia kolmannelle hävinneinä. Ja vain kolme sai  LUVAn. Siis lähellä oli meidän nousumme kolmosiin - mutta kuitenkin edelleen niin kaukana. 

Hyppyradalla tämä nykyinen "en osaa mennä keppejä vaan olen epävarma ja tulen pois" -tyyli sai jatkoa. En voi ymmärtää, mikä tässä nyt mättää. Onko korvien välissä edelleen muistikuva vesihäntäaikaisista kepeistä vai mistä kiikastaa. Kun se sitten kuitenkin tekee kepit lopulta, kun korjataan. Raivostuttavaa ja tuskastuttavaa ja vaikka mitä. Hylky väärään päähän putkea menosta menee sitten ihan minun piikkiini. Minun piti viedä putkeen hypyn vasemmalta puolelta, mutta mikä mielenhäiriö sitten minuun iskenyt, kun menin ihan väärin - ja seurauksena oli hylky. On tää niin ihana  ja kamala laji!

Kotiin tullessa odottivat eteisen lattialla lörökakat. Assin maha on jälleen kerran sekaisin. Mahtaako johtua eilen illalla antamastani kipunapista vai helteestä vai mistä. Maanantaina joka tapauksessa mennään lääkäriin keskustelemaan pysyvämmästä kipulääkityksestä. Pitää vissiin kysellä jotain mahansuojatroppia myös, jos neiti Passisen maha ei oikein kipulääkettä siedä.

Saaga sentään suostui syömään tänään iltaruokansa. Se eilen illalla ja tänä aamuna otti vain herkut kupista ja jätti pääruoan syömättä. No, sinänsä en ole huolissani, kun tyypillä on vararavintoa ja se juo ja on ihan ok. Mutta pieni helpotuksen huokaus kuitenkin pääsi, kun näin, että taas ruoka maistuu.

Elä nyt sitten näiden kanssa täysjärkisenä.

Friidan radat löytyvät tästä linkistä. Radat olivat profiililtaan kivoja. Joitain aika hankalia kulmia oli, mutta ei mitään älytöntä. 

Ai niin, iloisia uutisia Eestin maalta.

Fanny ja Jeppe, Friidan sisarukset saivat tänään Pärnussa sertit

ja molemmista tuli Eestin valioita. Jeppe oli  myös rotunsa paras

ja Saagan Gilda-äiti oli vastakkaisen sukupuolen paras.

Hyvä, kauniit sukulaiset!!!

Jälkitietoa:

Jeppe oli vielä RYP-2 ja Gilda BIS-2-veteraani. Hienoa hienoa hienoa! Ja Friida nuoli minun housun punttini läpimäräksi, kun katselin uutisia. Ei se pehmoleluja hoida. Se hoitaa MINUA! OMG!

Terveisiä mökiltä

Lähdettiin maanantaina hirmuisessa hellesäässä veden äärelle Lemin mökille. Kivijärven pintavesi oli +25 asteista eikä syvemmälläkään ollut paljon viileämpää, joten uiminen oli äärimmäisen helppoa ja virkistävää. Jopa Saagankin sain kaksi kertaa veteen niskanahkasta kiinni pitämällä ja houkuttelemalla. Ei tuo vastaan laittanut ja otti muutaman uimisvedon, ennenkuin kääntyi rantaan. Varmaan senkin olo tuntui paljon paremmalta kastautumisen jälkeen. Assi polskutteli ja Friida ui enemmänkin. Olin näet Mikkelistä ostanut frisbeen, joka kellui. Todella järkevää oli ostaa vaaleanvihreä frisbee, sillä sehän ei sitten lainkaan erottunut lumpeenlehtien keskeltä, kun vielä aurinko paistoi silmiin. Lisäksi piti muistaa heittää frisbee sillä lailla, että koverat reunat olivat ylöspäin. Se kellui silloin paremmin ja jäi pintaan. Kun heitin toisin päin. frisbee oli enemmän pinnan alla. Vaan ei hätää. Nokkela noutaja Friida, muutaman lumpeenlehden haukattuaan, eteen-ohjeita kuunnellen löysi aina frisbeen. Tein myös havainnon, että kun otin frisbeen siltä, kun se vasta oli kahlaamassa rantaan ja heitin saman tien uudestaan kauas, Friida kääntyi ja lähti hetioitis  uimaan oikealla tavalla reippaasti, eikä hakannut etutassuilla kaltevassa asennossa ensialkuun.  Hauskaa oli!

Minun rakas kolmikkoni tuumailemassa.

Tiistaiaamupäivänä helle oli hellittänyt - onneksi - ja satoi hiljalleen, joten lötköttelin sängyssä pitkään ja luin kirjaa. Puolilta päivin taivas kirkastui ja aurinko alkoi paistaa. Tyttökoiratkin jaksoivat touhuta enemmän. Käytiin lähialueella katselemassa kanttarelleja, mutta ei juuri siltä alueelta löydetty. Saagasta ja Friidasta oli tosi kivaa painella metsässä. Assin jätin suosiolla mökkiin odottelemaan. Mutta takaisin tultuamme Assikin päätti vähän riehua. Hauskat korvat tädillä, eikö?

Kyllä vanha tätikin jaksaa heilua.  

Pääsääntöisesti se onneksi oli rauhallisesti, mutta sen verran päivän touhut sen jalkaa rasittivat, että joka ilta annoin sille kipunapin, jotta yöllä olisi helpompi nukkua. 

Saagakin oli oikein pirtsakalla päällä.

Tyttären kyykytys on oikein virkistävää. :-)

Ei se haittaa. Mä oon niin tottunut.

Etupöntön tinttivanhemmat eivät häiriintyneet koirien riekusta, sillä niillä oli todella kiire. Äänestä päätellen jo sangen suuret poikaset vaativat koko ajan lisää ruokaa, joten vanhemmat pitivät kovaa vauhtia yllä.

Iltatunnelmointia

Sorsa ei paljon näistä tunnelmoitsijoista piitannut.

Vielä on kesä, vaikka kanervat jo alkavatkin kukkia.

Keskiviikkoaamuna alkoi sataa enemmänkin. Pakkasin tavarat, siivosin mökin ja laitoin paikat valmiiksi seuraavalle mökkiläiselle.  Mukavaa oli meillä kaikilla.