Aamupäivällä lähdettiin upeassa aurinkoisessa säässä Haminan halliin tokoilemaan.
Tässä itselle muistiin, missä mennään avo-jutuissa ja tunnarissa.
Aloitettiin tunnarilla. Ekalla kerralla oma löytyi heti ja koira lähti sitä tuomaan. Mutta koska joku pöljä ei ollut laittanut kameraa päälle, niin pöljä päätti ottaa toisen tunnarikierroksen. Mikä oli hyvä, sillä näköjään tällainen ympyrämuoto olikin Mollylle vaikea. Se iloisesti ohitti oman ja lopulta valitsi väärän, kun ei omaa löytänyt. Kun teki uuden kierroksen niin kas, löytyi oitis. Lisää treeniä tämän kanssa.
Tehtiin pieni seuruu. Kohtalaisen hyvä se oli. Juoksuosuus oli oikeinkin hyvä. Peruutus lähtee vinoon, mutta sen treeni on työn alla. Lisää treeniä tähänkin osuuteen.
Liikkeestä seisominen on jo melko varma.
Liikkeestä istuminen vaatii käsiavun onnistuakseen. Pelkällä sit-sanalla ei onnistu, vaan koira tarjoaa muuta. Alunperin minulla oli sana Istu, mutta vaihdoin sen sanaksi Sit, koska tekniikka tässä liikkeessä on eri kuin paikalla istumaan noustessa.
Kaukokäskyissä oli takana metrin päässä namikuppi. Menin ihan reilun matkan päähän ja Molly tekin kaukot oikein nätisti ja ongelmana ollut istumaan nousussa tapahtuva eteneminen jäi tapahtumatta.
Kartion kierrossa ei mitään moitittavaa.
Hyppynouto sujui ihan ok, ja kapulan sivulle tuonti sujui melko mukavasti. Se on ollut vaikeaa. Ei näy valitettavasti videolla.
Ruudussa meillä on ollut targetti, mutta nyt se oli poissa ja se aiheuttaa koiralle epävarmuutta. Tässä viimeisessä kävin näyttämässä paikan, mutta silti vähän arpomista.
Luoksetulo hyvä, paitsi sivulle tuloa pitää treenata, että tulee ihan suoraan.
Ei täydellistä, mutta homma etenee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti