16.3.2024

Rally-kisa Haminassa

Tänään oli Mollylla kisapäivä Haminassa. Vettä satoi eli oli kurja keli, mutta onneksi oli semilämmin halli suojanamme. Tuomarina oli Tiia Hämäläinen ja voittajaluokassa 12 osallistujaa. Molly kisasi kolmantena.

 


Rata ei ollut sen haasteellisempi kuin muutkaan voittajaluokan rallyradat. Viriteltiin Mollyn kanssa seuraamista odottelutilassa nameilla ja ihan hyvissä fiiliksissä se oli.Vaan radalla sitten oli taas välillä muissa maailmoissa ja teki pöhköjä virheitä. Mutta välillä sujui ihan hyvinkin.

Tässä video:


Saatiin kuitenkin tulos: 81 pistettä, johon pitää olla enemmän kuin tyytyväinen tällä suorituksella. Vantaalla viimeksi oli koiralla parempi meno. Tuomari sanoi, että pitää alkaa panostaa seuraamiseen, ja kerroin, että paraikaa osallistutaan Lystitassun seuraamisen verkkokurssiin, joka kestää 10 viikkoa ja jonka aikana toivottavasti saadaan puhtia ja iloa seuraamiseen. Kurssi on vasta mennyt yhden viikon, joten alussa ollaan. 

Tuloksellamme sijoituttiin kolmansiksi. Se oli iloinen yllätys. Niinkuin muikeasta ilmeestäni näkyy. Tukka on pörrössä. Ei kai se haittaa.


Seuraava voittajakisa on meillä Lappeenrannassa pitkäperjantaina. Sama tuomari. Saas nähdä, onnistutaanko saamaan viimeinen voittajatulos. Olisipa kiva. Sitten voidaan keskittyä mestarimuuveihin tuon seuraamisen lisäksi. Molly on jo treenannut mestariratoja. Eniten pitää treenata tempuista oikealla peruutusta ja edessä peruutusta. Mutta ei kiirettä. 

Ensi yöksi ennustetaan lumisadetta. Saas nähdä, onko aamulla hanget. Pitää mennä yhdeksäksi Haminaan toko-treeniin.


2 kommenttia:

  1. Hurjasti onnea toisesta tuloksesta! Ja tsemppiä pitkäperjantain kisoihin! Meillä on mestarin radat vielä ihan kesken, ja ei osata vasta kuin 4 / 15 mestarin kyltistä. Treenattavaa siis riittää ennen seuraavaa rally-kisaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Toivotaan, että seuraavassakin kisassa onnistaisi.
    t. Jaana ja Molly

    VastaaPoista