24.5.2023

Puistoilut ja treenit jatkuvat

Suuntasimme taas tyttösten kanssa puistoilemaan eilen. Sapokkaan vei tiemme jälleen. Taas oli muutama uusi rhodopensas aukaissut nuppujaan. Isoimmat antavat odottaa vielä. Mutta oli lämmintä ja kaunista. Koirillakin kieli roikkui. Nämä puistoilut ovat hyvää häiriöharjoitusta molemmille, etenkin Mollylle. Se noteeraa vastaan tulevat ihmiset, mutta kun kukaan ei ole kiinnostunut siitä, se siirtää huomionsa haisteluun. Tavoitteena on, että ihmiset ovat uusi normaali, jotka ovat yhtä mielenkiinnottomia kuin liikennemerkit tai muut. Eikä tällaiset ihmisten keskellä kulkemiset, varsinkin kun päivällä ei yleensä ole ruuhkaa, tee pahaa Greetallekaan, joka näkee myös kaiken kaikkialla. 

Siis puistokuvia taas liuta.







Otinpa aika monta kuvaa tässäkin kohdassa. Mollya vähiten kiinnosti kuvaaja ja paljon enemmän ympärillä olevat tapahtumat. Mutta katsoipa muutaman kerran kameraankin.






                                                       Hiki jo vaivaa, vaikka varjossa ollaan.

                                                        Vielä enemmän hiki on auringossa.







Sapokasta lähdettiin vielä hallin metsään kävelemään. Siellä ollaan taatusti varjossa ja hajuja on riittämiin. 

Kotiin oli ihana palata, kun eilen asennettu ilmanviilennin oli päivän päällä oltuaan viilentänyt sisätilat  sopivan raikkaiksi. Uskon, että itseni lisäksi tämä laite riemastuttaa koiria myös. Ollaanhan me jo useampi kesä yhdessä läähätetty sisätilassa, kun kivitalo on lämmennyt yli kolmeenkymmeneen asteeseen hellejaksojen aikana. Nyt nautitaan!

Käytiin me eilen Mollyn kanssa vielä Jylpyn kentällä treenaamassakin. Tehtiin sosiaalisella palkalla koko setti ( paitsi paikkista). Seuruu oli sinne päin, liikkeestä maahan jäi istumaan kaksi kertaa, mutta muut liikkeet sujuivat  kelpoisasti. Kaukossa pystyy taas nousemaan istumaan, kun palasin istu-käskyyn. Mutta vähän Molly vetäisee pyllyä eteenpäin. Siksi jääkin mietintään, rupeanko opettamaan sille etujalkakaukoja. Kenelläkään koiristani ei ole sellaisia ollut ja tarvitsen kyllä neuvoja, miten ne opetetaan, mutta vahvassa harkinnassa on.  Nyt loppuviikolla ei tehdä mitään muuta tokoa kuin seuruuta ja liikkeestä maahan menoa hyvällä palkalla. Lauantai on vapaa kaikesta treenistä. Menen talkoilemaan Haminan rally-kisaan. Sunnuntaina sitten on kisa puolilta päivin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti