Vuoden alussa uusin meiningein

Tänään käytiin ensimmäisessä tapaamisessa Homeetan koirakouluttaja Maria Seppäsen luona. Maria on vanha tuttu, sillä Saaga ja Friida oppivat agilityn alkeet Homeetassa ja olen käynyt useammassakin koulutuksessa siellä. Maria on myös pevi-ongelmakoirakouluttaja. Vaikkei meillä suuria probleemeja ole, olen ollut aika neuvoton, miten Greetan ärinähyökkäilyihin pitäisi puuttua. Epävarmuuttahan se on, ei mitään aggrea, ja toki joo olen puuttunut asiaan ja kieltänyt, mutta halusin saada enemmän asiaan perspektiiviä. Pevissähän yksi tärkeä pointti on vaikuttaa ihmisen toimintaan, jotta koiralla olisi selkeää ja täysi luotto, että ihminen hoitaa hommat, eikä koiran tarvitse. Täytin etukäteen lomakkeen, jossa kyseltiin kaikista koirista. Ja tänään oli ensimmäinen käynti, jossa olivat kaikki koirat mukana. Maria halusi nähdä, miten koirat tulevat ulos autosta, kulkevat laumana hihnassa jne. Sain ohjeeksi vahvistaa Saagan asemaa lauman johtajana lenkeillä niin, että Saagan haistelut ja muut odotetaan, muitten ei niinkään. Friida vähän säätää sähläilyllään lenkeillä ja varmaan vaikuttaa myös Greettaan.
Ensiksi tehtiinkin Friidalle pienimuotoinen luonnetesti. Rämisevä ämpäri, haalari ja kelkka. Minä olen ajatellut, että Friida on niin pehmeä, etten sitä uskalla luonnetestiin viedä, kun sille voisi jäädä traumoja. Ämpärin tiputuksessa vähän pomppasi ja häntä laski hetkellisesti. Tehtiin toinen kierros ämpärille, ja neiti lähti rehvakkaasti kohti, mutta vähän väisti. Ekalla kerralla lähti liikkeelle haistellen, mutta toisella jo haki jo katseella tukea minusta. Mutta toipui saman tien, mistä olin ylen yllättynyt. Sitten mentiin haalarille. Koira pomppasi taaksepäin eikä tullut lähelle, vaikka otin askeleen haalarin viereen. Vasta kun painoin haalarin maahan, tuli reippaasti haistelemaan. Eikä toisella kierroksella ollut moksiskaan. Kelkkaa haukkui koko ajan selkäni takana ja murisi ja yritti päästä pakoon. Kelkka tuli loppuun asti ja sitäkin pystyi haistelemaan, kun tervehdin kelkkahahmoa hihasta. Parasta oli se, että koira toipui tosi nopeasti näistä kaikista. Mutta kiire oli autoon. Greetalle ei tehty kelkkatestiä, mutta ämpäri ja haalari kyllä. Ämpäri säikytti, muttei toimintakyky mennyt vaan pystyi ohittamaan paikan toisella kierroksella. Haalarille sai houkutella vähän aikaa, vaikka painoin sen Marian ohjeiden mukaan heti alas. Toisella kierroksella Greetta halusi ehtiä haalarille ennen minua. Ihme juttu. Ja toinen hämmästyttävä juttu oli, ettei se haukkunut kertaakaan. Sen verran paineessa se kuitenkin oli, että kun Marian borderterrieri otettiin pihalle, pääsi Greetalta vain pieni pöhähdys eikä mitään rähinöitä. Se tutustui varovasti Mackeniin, joka teki selväksi, ettei se halua mitään pahaa.
Marian diagnoosi on, että minun pitäisi olla selkeämpi, koirien mielestä luotettavampi ja koirilla selkeämmät toimintaohjeet ja vaatimukset, joista pidetään kiinni. Nyt ei koirilla ole tarvetta ihan niin justiinsa kaikessa totella. Tai jotain sellaista. Kun minä muutun, Greetta ei tunne tarvetta pöhistä eikä Friida hössöttää.
Näin aluksi Friidalla ja Greetalla alkaa jääkausi. Mutta vasta uuden vuoden vaihtumisen jälkeen, kun en tiedä, miten Greetta paukkuihin suhtautuu eikä olisi reilua koiralle sellaiseen aikaan alkaa sitä ignooraamaan. Mutta uuden vuoden jälkeen huomaamattomuutta ja iholle tulemattomuutta nuorisolle. Saavat touhuta keskenään, mitä haluavat ja ekalla jaksolla hihnalenkeillä olla halutessaan kuin  ellunkanat. Huomiota ei heru kuin ruokaa annettaessa ja lenkille lähtiessä. Paitsi Saagaa saa paijailla. Sitä ei jääkausi koske. Viikon sisään menemme uudestaan Marialle opettelemaan hihnakäytöksen taitoja. Ja sen jälkeen ei hihnassa sikailu tai vetäminen ole sallittua.