Oili Huotarin koulutus oli huippuhyvä. Näin, kuinka häiriötreeniä tehdään koiralle ja näin vahvistetaan sen varmuutta tekemisessä. Pitääpä kokeilla Friidan kanssa.
Friidan kanssa treenattiin merkitöntä merkkiä. Oilin mielestä ensin pitää opettaa suoraa eteneminen ja tässä olen kyllä samaa mieltä. Jos koira osaa mennä suoraan eteenpäin, se stoppaus on sitten helpompi juttu. Samaa sanoi Oili kuin Nina Mannerkin, että pitää hommata selvästi näkyviä alustoja ja lähettää koira sinne. Palkataan jo suorasta lähdöstä ja ensin vähän viritellään, että: Missä eteen, missä eteen, jolloin koira alkaa jo hakea alustaa. Kun koira lähtee, heitetään pallopalkka sen yli samalla vapauttaen se. Ensin jo lyhyestä etenemisestä ja sitten yhä pitemmästä. Lähetetään eri suuntiin, jotta koira osaa ohjaajan suunnasta päätellä, minne alustalle mennään. Samaa tehtiin kolmella lelulla. Heitin kolme lelua eri suuntiin ja Friidan piti edetä haluamaani suuntaan. Eipä onnistunut suunnan vaihdos ekalla kerralla. Sitten taas otettiin alusta. Lopulta saatiin kaikki lelut haettua.
Lisäksi tehtiin treeniä, jossa koiran taakse jätettiin targetti ja se istui targetin eteen selkä targettiin päin. Minä menin jonkun matkan päähän ja kutsuin. Koira kiersi takaa, pysäytin ja sanoin: Missä eteen. Tarkoitus oli, että kun sitten lähettäisin koiran eteen, se menisi suoraan targetille. No kaarretta tuli, mutta sentään päätyi targetille. Puoli tuntia meni iloisesti näissä treeneissä.
Illalla treenasin Greetan kanssa kapulan pitoa. Nyt se jo nappaa kapulaa hampaillaan, mutta jos päästän irti, ote on sen verran löysä. että kapula putoaa. Edistystä on kuitenkin tapahtunut. Samoin tänään treenattiin Greetan kanssa yhtä keppiväliä Jylpyn kentällä. Nyt en antanut yhtään apua, vaan tuijotin liikkumatta keppejä. Ränkyti, ränkyti, sanoi pikkuneiti ja pomppi ylös-alas. Mutta lopulta meni keppien välistä. Vaihdeltiin suuntaa ja aina lopulta saatiin oikea suoritus. Eli kyllä se tietää keppivälistä menon, mutta ei malttaisi, ei sitten millään. Huomenna otetaan uusiksi.
Tänä iltana oli Friidan agilitytreenit, mutta vein sinne Greetan. Reikäpää paineli sinne tänne ja räksytti, mutta kouluttaja sanoi, että kun koiralla välillä on oikea fokus, se menee tosi hyvin - eikä silloin hauku lainkaan. Mutta kun maltti on riisiryynin kokoinen, niin vauhdin hurma vie mukanaan. Enemmän saatiin kuitenkin tehtyä kuin arvelinkaan, joten siitä oli hyvä mieli.
Ja treenin jälkeen, kun oltiin jäähdytyslenkillä, näin upean tähdenlennon ja aavistuksen himmeistä revontulista. Oli tähtitaivas ja pikku pakkanen. Vähän talven henkeä siis. Hyvä niin, sillä joulu on jo aika lähellä.
Ai niin, tämä muisto pitää tallettaa itselle eilisillasta.
Nimittäin Greetalla oli iltalenkillä kaulassa kauko-ohjattava sitruunapanta, jotta jos joku sellainen tulee vastaan, jolle Greetan mielestä pitää rähistä, niin voi piippauksella huomauttaa, ettei ole soveliasta. No, ketään ei tullut vastaan ja käytiin vähän syrjemmällä pissat tekemässä. Ei ollut onneksi pitkä lenkki. Kotona huomasin, että panta olikin tippunut. Lähdin kännykän taskulampun kanssa etsimään reitiltä. Ei löytynyt, ei millään. Kiukkuisena palasin kotiin, kun panta sentää oli satasen maksanut vehje. Sitten muistin sen piipparin. Lähdin uudestaan reitille ja painoin kauko-ohjainta. Ei kuulunut piipitystä. Vasta ihan kauimmassa kohdassa alkoi laitteen hento piip-ääni kuulua. Mitä lähemmäs pääsin, sen selvemmin kuului. Sitten jo taskulampun kanssa oikeaan suuntaan sohimaan - ja löytyihän se panta loppujen lopuksi ruohikon keskeltä. Olin oikein onnellinen.
Jos joku läheisten kerrostalojen asukkaista oli ikkunassa, mahtoi hän ihmetellä omistuista vaeltelijaa taskulamppuineen.:-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti