1.2.2015

Arkieloa koirien kanssa

Mitään erityistä ei olla koirien kanssa tehty näinä viikkoina. Toki ollaan käyty Friidan kanssa toko-treenaamassa, kun tuli hetken mielenhäiriössä ilmoitettua sen helmikuun lopun oman seuran kisoihin korkkaamaan erikoisvoittajaluokka. Liikkeet ovat kesken ja voi olla, että pieleen menee, mutta kun on koe tulossa, toivottavasti tulee treenattua vähän ahkerammin. Saaga on ollut siinä suhteessa ihan hunningolla, sillä nyt olen panostanut vain Friidaan.

Saagan korvatulehdus meni ohi ja jälkitarkistuksessa se sai terveen paperit. Ensi viikolla onneksi Eija nyppii korvat ja samalla trimmaa sen, sillä Saaga on taas aikamoinen turjake. Greetan kanssa ei olla tokoa tehty. Ainoa temppu, mitä ollaan harjoiteltu on se, että ennen ruokakupin saantia pitää istua ja odottaa, että kuppi laskeutuu maahan. Onpa ollut vaikeaa, mutta alkaa onnistua. Vaikeinta on odottaa paikallaan. Istuminen sujuu jo varsin mallikkaasti. Pitäisi ruveta treenailemaan pikku tuokioita pikkutytönkin kanssa.

                                                 Greetta hoitaa hampaitaan dentastixilla.




                                                       Sitten voi huilata kaverin vieressä.
Yhteiselo kaverusten välillä on sujunut aivan superhienosti. Isot ovat niin kivoja Greetalle ja Greetta on tosi reipas niiden kanssa. Asia, johon pitää puuttua, on se, että pikkuneiti repii välillä Friidaa turkista. Kun turkkia on kasvatettu urakalla, en halua, että siitä lähtee paloja pois erään riiviön hampaisiin. Eli siitä pitää yrittä ehtiä ajoissa kieltämään.

                     Sitten joukko videoita, joita on tullut otettua kännykameralla sohvalla istuessa. 

                                                        Ensin Greetan omat kivat leikit.


                                                     Sitten Greetta leikkii Friidan kanssa.


                                                          Greetta noutaa lelua.


                                               Ollaan vähän harjoiteltu taisteluleikkiäkin.


             Kerran kun Friida leikki lampaan kanssa, Greetta löysi uuden lelun, Friidan hännän.


                                              
                                                          Greetta, Friida ja lelu




                                                   Saaga "syö" Greetan pään. Hellä hetki.


                                               On ne aika ihana jengi, nuo kolme.

Yöt Greetta nukkuu minun sängyssäni meidän muiden kanssa. Eikä mitään hätiä tule sinne vaan se pystyy pidättämään koko yön. Aamulla sitten lähdetään reippaasti aamupisulle. Vielä tulee hätiä sisällekin, mutta enemmän siksi, että en ole niin usein sitä kantanut pihalle. Mutta vauvahan se on vielä ja kunhan rakko kasvaa, niin tuokin menee ohi itsestään. Onneksi lätäköt ovat pieniä.

Tänään käytiin hallilla. Kun pikkukoira on niin reipas, odotin siltä liikaa. Eija ja Sabi olivat mukana. Kun Sabi meni putkeen, Greetta säikähti ihan kamalasti. Koitettiin tehdä lyhyttä putkea Greetan kanssa ja kävi se siellä, mutta enemmän oli peloissaan kuin iloissaan. Sitten istuttiinkin sylikkäin pitkän aikaa rauhoittumassa, kun Eija ja Sabi tekivät agilitya. Olinpa tyhmä, kun en käynyt ensin siedättämässä tyhjässä hallissa vaan aloitin liian raflaavasti. Lopuksi Greetta jo hihnassa kuljeskeli haistelemassa hallia, mutta häntä ei noussut. Ulkona sitten oltiin taas ihan reippaita. Pitää mennä pian uudestaan tyhjään halliin leikkimään ja hyvät herkut otetaan mukaan. Voisin potkia itseäni päähän, tyhmä minä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti