5.1.2014

Vuoden 2014 kisakausi korkattu - ja hylkyjä ropisi

No, tämähän ei ole mitään  uutta.
Vaan eka rata oli tosi hyvä. Friida vähän karkasi A:lta lopussa, eteni hypyille, mutta kun olin niin jäljessä, Friida hyppäsi toiseksi viimeisen hypyn takaisin ja näin nollaradasta tuli hylky.

Toisen radan Friida alkoi jähmeästi ja kepeillä oli epävarma jo heti alusta ja tuli pois. Sitten taas homma pelitti. Puomilta peijakas karkasi taas. Minä toistin alas-sanaa koko ajan, mutta Friida ei malttanut odottaa, vaan valitsi lähimmän putken pään - jonne siis ei pitänyt mennä. Hylky tästäkin.

Kolmannella radalla oli myös jähmeää. Rata oli täynnä käännöksiä, mikä ei hyppyradalla ole ollenkaan kivaa menoa. Minun piti takaakierron jälkeen kääntyä vasemmalle, mutta käännyinkin oikealle, kadotin koiran, joka tuli vasemmalle puolelle, hypyn ohi, kun minä seisoin hypyn tiellä ja palasi hypyn takaisin. Loppu oli sitten ihan sössöä.

Moni asia toimi radoilla ihan hyvin. Etenkin siihen ekaan rataan olen oikein tyytyväinen.

Tässä linkki ratoihin

Saaga  on taas oma itsensä. Uuden vuoden päivän iltana se rupesi jo syömään ja sen jälkeen söi ihan reippaasti annetut ruoat kupistaan. Suolikin jo toimii normaalisti. Tylosiini sai käänteen aikaan. Ihme aine.

5 kommenttia:

  1. Teidän eka ratanne oli loistava paitsi toi yks kohta. Onneksi radat on videoitu niin näkee miten paljon hyvää mahtuu radoille. Hyl tulee pienestä virheestä. Ei muuta kuin treenaamaan vähän lisää ja kohti uusia kisoja.

    VastaaPoista
  2. Tyylikästä menoa oli niin koiralla kuin ohjaajalla, todella pienestä oli nollarata kiinni noilla ekoilla radoilla etenkin. Kisakausi on vasta alkanut, pian alkaa nollia ropista.

    Hannele

    VastaaPoista
  3. Mun silmään taas viimeinen rata oli ehkä sujuvin ja yhteistyöltään paras tuohon ohjaajan eksymiseen asti! :)

    Mutta joo, kuten Hannele sanoi, kisakausi aloillaan. Tuosta on hyvä jatkaa!! Aika konstikkaan näköiset radat ja jotenkin jänniä hyppykuvioita... Onkohan näistä piirroksia missään?

    VastaaPoista
  4. Viimeinen rata oli kuulemma piirretty valkoiselle paperille ilman välimatkoja, eikä mahtunut halliin, joten tuomarin piti tehdä muutoksia. Joten ei varmaan ole piirroksen näköinen. Oiskohan hallin seinällä? Pitää katsoa tänään, kun käy siellä.
    terveisin Jaana

    VastaaPoista
  5. Olihan siellä aikamoista vääntämistä ja vähästä kiinni. Ei kun vaan uutta kisaa peliin!
    T. Erja

    VastaaPoista