4.9.2012

Tehotreeni on alkanut

Kolmena päivänä peräkkäin ollaan käyty hallilla tokotreenaamassa. Ja tarkoitus olisi jatkaa lähes päivittäin treenaamista. Kohdeyksilö on etenkin Friida, sillä vajaan kahden viikon päästä on avo-luokan korkkaus piirimestaruuskisoissa ja liikkeiden hionta on vauhdissa.

Missä mennään tällä hetkellä?

Seuraaminen:

Paikka ja kontakti pysyvät kohtuullisen hyvin. Yritän olla tuijottamatta koiraa, mutta sen verran vilkuilen, että kehun, kun on oikea paikka ja kontakti. Välillä palkkaan pallolla vauhdista, välillä perusasennon lopuksi. Juoksu on huojuvampaa kuin kävely - siis koiralla.

Jätöt: 

Liikkeestä maahan menossa Friida menee ihan hyvin maahan. Heikko lenkki on siinä kohdassa, kun olen palannut sen viereen. Palkkaan yleensä maahan tassujen väliin namilla. Helposti namin jälkeen Friida pomppaa omaehtoisesti istumaan perusasentoon. Menossa on siedätys, jossa palkan jälkeen lähdenkin liikkeelle, otan askeleen sivulle ja palaan ynnä muuta häiriötä. Perusasentoon en koiraa meinaa treeneissä nostattaa vaan vapautan sen aina maasta.

Liikkeestä seisominen on ihan hyvässä kuosissa. Jotenkin Friida ei ole kokenut tarvetta istumiseen vierelle palaamisen ja palkkauksen jälkeen. Tästäkin vapautan ilman perusasentoa.

Luoksetulon pysäytys:

Stoppi on alkanut varmistua pikkuhiljaa vaikka vielä välillä valuukin. Tämä tietysti aiheuttaa lievää ennakointia, mutta vielä ainakin Friida lähtee hyvällä laukalla tulemaan luokse. Ei satavarma liike. Ja läpijuoksuja pitää tehdä useita.

Kaukokäskyt:

Kun en ole kovin kaukana, Friida tekee kauniit kaukot. Tällä viikolla ei ole takajalkapompahduksia eteenpäin tapahtunut. Jätettäessä Friida ei myöskään ole rötkähtänyt lonkalle vaan on jäänyt hyvään makuuasentoon.

Nouto:

Ongelmana on ollut, että pikkutyyppi vaatii kaksi käskyä läheteäkseen noutoon. Tämän olen ratkaissut pitämällä pienen tauon kapulan heiton jälkeen. Sen verran kierrokset nousevat odotellessa, että nyt on Friida ruvennut lähtemään heti ensimmäisellä käskyllä.  Jos kierrokset huipussa ja vauhti luja, kapula tapetaan etutassuilla ensin, mutta jos vähänkin rauhallisempi fiilis, Friida ottaa kapulan suoraan suuhun. Paluu on ripeällä ravillä pääsääntöisesti. Meno vauhdikasta laukkaa. Perusasentoon paluu erittäin innokas.

Hyppy

Hyppy on tällä hetkellä oikein hyvä.

Paikallamakuu.

Ryhmätreenissä ei ongemia muuta kuin että on syytä antaa käsky kisoissa nopeasti, ettei Friida ehdi reagoida naapurin käskyyn. Ohjaajan piilossa oleminen ei tuota Friidalle mitään ongelmia.

Eli parhaimmillaan voidaan saada avoimesta luokasta ykköstulos, mutta on tässä vielä herkkiä paikkoja hiottavaksi.



2 kommenttia:

  1. Oletko koskaan kokeillut tuohon ennakointiin sellaista, että jos koira omatoimisesti pysähtyy niin et teekkään yhtään mitään. Seisot niinkun puujumala paikallaan niin kauan, että se koira lähtee sieltä itse liikkeelle tajuttuaan, että et pyytänytkään sitä stoppaamaan?
    Enskan kanssa tehtiin näitä joskus ja siltä jäi tällä tavoin ennakointi kokonaan pois. Aluksi kannattaa varautua pönöttämään aika pitkäänkin, mutta kyllä ne koirat sieltä yleensä lopulta tulee. Koiraa tietty kehutaan kun se lähtee sieltä itse liikkumaan ja palkataan kun se tulee luokse.
    Se, että koiraa kutsutaan tai muutoin houkutellaa kun se tekee omatoimisia asioita, vahvistaa niitä vain entisestään.
    Samoin kun Enska teki voittajaluokassa itse liikkeestä istumisen ilman käskyä, niin avustaja kövi nappaamassa sitä pitkällä hevosraipalla jaloille, että liikkeelle siitä. Se poisti ongelman kerrasta, kun en joutunut itse sille sanomaan että tules nyt sieltä, en käskenyt vielä.
    Sehän vaan kuvitteli olevansa hyvinkin taitava, kun jouduin sitä mukaani maanittelemaan.

    VastaaPoista
  2. Mehän ollaan Friidan kanssa tässä stoppailussa vasta opiskelijoita, mutta pidän tuon vinkin kyllä mielessä, sillä kuullostaa oikein järkevältä.

    VastaaPoista