Eilinen päivä oli paha päivä. Pahin. 😢
Käytiin Friidan kanssa Eläinklinikka Avecissa laajassa ultraäänikuvauksessa. Syynä edelleen kohonneet maksa-arvot. Anjalan lääkäri oli aika vakava kehoittaessaan hakeutumaan hyvän ultraajan luo. Avecissa onkin sisätauteihin erikoistunut lääkäri ja hyvä ultra. Tulos oli karu.
" Ultraäänitutkimuksessa todetut muutokset viittaavat ensisijaisesti kasvainsairauteen ( massamainen muutos ja huomattavasti muuttunut alueellinen imusolmuke). " Mitään ei ole tehtävissä tämän asian korjaamiseksi, joten Friidan päivät ovat luetut. Mitään ohutneulanäytteitä tai koepaloja en halunnut otettavaksi ja lääkäri sanoi, ettei hänkään omalle koiralleen niitä tekisi. Tulos oli niin selvä.
Lääkärin mukaan maksasairauksien syytä ei tiedetä. Ne ovat koirilla yleisiä. Vaikeaksi asian tekee se, etteivät ne oireile millään lailla. Kun alkavat oireilla, ei voida tehdä mitään. Friidan oireet olivat aamuruoan syömättömyys vaihtelevasti ja yksi oksennus. Sitten jo mentiin lääkäriin - ja maksa-arvot olivat korkealla. Tälläkin hetkellä koira on ihan normaali, ei kipuile ja on iloinen. Ehkä vähän väsyneempi, mutta ei mitään muuta.
Kysyin, onko Friidalla kipuja ( ei ainakaan näytä). Lääkärin mielestä ei, mutta pahoinvointia sille voi alkaa tulla. Sen yhden oksennuksen jälkeen ei ole oksentanut kertaakaan ja maksaruoka on herkullista. Siltä seisomalta päätin, että kun Friida ensimmäisen kerran oksentaa, on sen aika päästä pois.
Niin sydäntä särkee. Minun rakas harrastuskaveri ja maailman suloisin ja kiltein Friida. Niin väärin.
12.4.2018
17.3.2018
Toiveikkuutta
Friidan sappikoetulokset kertoivat maksan vajaatoiminnasta. Mitään lääkettä ei saatu, vaan Friida rupeaa syömään maksavaivaisten nappulaa ja Saagankin syömää Epato- lisäravinnetta, joka tukee maksan toimintaa. Marianne- eläintehoitaja, tuttu toko-treenikaveri, toi minulle ekan ruokapussin ja Zooplussaan pistin tilauksen Royal Caninin maksa-ruoasta. Marianne sanoi, että lääkäri oli sanonut, ettei harrastuksia tarvitse lopettaa, jos koira vain jaksaa tehdä. Eihän Friidalla ole lääkitystä - ainakaan vielä. Friida on oikein virkeä ja pirteä, joten nyt alkoi toivo elää, että josko näillä eväillä maksa rauhoittuisi ja kuntoutuisi. Josko tämä olisi vain joku tilapäinen juttu. Saaganhan maksa-arvot olivat koholla ( tosin matalammat kuin Friidan) ja Epatolla tilanne rauhoittui. Mutta sillähän on Addison, joka vaikuttaa muuallekin elimistöön, ja Friidan verikoetuloslappu oli kyllä maksajuttuihin vahvasti viittaava eikä Addisoniin. Koira ei kuitenkaan ole ollut mitenkään huonokuntoinen, juonut hirveästi tai mitään dramaattisia oireita osoittanut, joten päätän olla yltiöoptimisti ja uskoa parempaan. Sitten jos Friidasta löytyy se Addison, niin se muuttaa harrastusrintamalla kaiken.
Vaan katsotaan. Ensi viikon tiistaina tehdään se rasitustesti ja keskiviikkona tiedetään jo varsin paljon. Friidan vointia tullaan seuraamaan verikokein. Senkin varmaan kuulen tiistaina, milloin seuraavan kerran mennään.
Toivottavasti Greetta edes pysyy kaikin puolin terveenä tyttelinä.

15.3.2018
Voi huoli ja murhe
Edellisessä postauksessa kirjoitin Friidan ruokahaluttomuudesta. Kun se sitten tiistaina jätti aamuruoan syömättä ja iltaruoan oksensi pois, niin eilen soitin eläinlääkärille ja tänään käytiin sitten Anjalassa. Ruokaa ei tarjottu, hiukan törkeetä, sanoi Friida, jolle aamupala olisi kyllä maistunut.
Verikokeen tulos oli ikävä. Maksa-arvo oli koholla. Ei sillälailla tuhatluvuissa, niinkuin käy, jos on tosi paha tilanne, mutta koholla kuitenkin. Myös löytyi alalaidasta plus-merkki, joka kertoi, että jotain häikkää oli maksan toiminnassa. Siksipä koiralle tehtiin sappikoe, eli se sai ruokaa ja kahden tunnin päästä ekasta näytteestä otettiin uusi verikoe. Nämä näytteet lähtivät Movetille ja huomenna pitäisi kuulua, mitä testi kertoo. Pelottaa tosi paljon, millaisia tuloksia on tulossa. Ja sen takia lähdettiin lääkäriin, että oli ruokahaluttomuutta ja yksi oksennus. Ja jonkin aikaa oli selkeä läheisyyden kaipuu ja syliin kiipeämistä myös. Portugeesit näköjään kertovat sillä, että joku on hullusti, sillä Saagakin harrasti tuota ennen Addison-diagnoosia.
Vaikka tulokset eivät samalla lailla viitanneet Addisoniin kuin Saagalla, sovittiin, että tiistaina tehdään joka tapauksessa Addison-testi. Tällä hetkellä toivon, että kyse olisi vain siitä. Se on lääkkeillä hoidettavissa ja Saagastakin näkee, miten virkeä ja reipas se on nyt, kun on lääkitys.
Mutta voi olla, että petyn pahasti.
Harrastukset loppuvat joka tapauksessa, sillä tuli lääkitys kummasta vain, kisata ei voi ja motivaatio maksullisiin treeneihin on silloin nolla. Toki voi huvitella ja tehdä kivoja asioita omineen.
Voi mun Friida-rakas 💔

12.3.2018
Kyl me tokoo treenataankin
Friidan tokoilut. Tuo kartion kierto on ollut tosi haasteellinen, joten ollaan yritetty ilon kautta ja apuvauhdituksella saada siihen sähäkkyyttä.
Greetan tokoilut. Vahvistetaan alokasluokan liikkeitä, jos sittenkin mennään vielä alokkaaseen kisaamaan. Ja vähän viritellään avoimen luokan juttujakin.
Laitetaan nyt tähän muistiin, että Friida, joka on aina ollut terve kuin pukki ja on ollut myös hyvä syömään AINA, on kronklannut aamuruoan kanssa jonkin aikaa. Se ei tule reippaasti ruokailemaan ja tänäänkin taas vain nuuhkaisi kuppia ja meni pois. Pikkuisen alkaa huolestuttaa, kun tuolla äitikoirallakin tuota tautia riittää. Vaan onneksi tänään herkut maistuivat, aamuruoka pienellä ruokalisällä meni vauhdilla Friidan kitaan ja se kolisteli ruokakuppiaan, josko lisää olisi tullut vielä. Vaan en antanut. Katsotaan, kelpaako huomenaamuna ruoka. Toki voi olla, että kun ikää tulee, kulutuskin pienenee ja pitää sitten pienentää annoksia, mutta tarkkailen tilannetta ja toivon parasta.
10.3.2018
Rallya
Johan on, kun samana päivänä tulee kaksi päivitystä. Mutta pitäähän sitä, kun ollaan rallya käyty möllikisoissa kisaamassa. Koko talvi on mennyt ilman treenaamista, joten sangen kylmiltään lähdettiin kokeilemaan Kouvolaan Koiraklubille, miten rally-toko sujuu.
Greetta oli avoimen luokan ensimmäinen. Hiki päässä sitä ohjasin, kun se koko ajan tarkkaili ympäristöään ja välillä vain minua. Kyllähän se toisella korvalla kuuntelee, mutta ei niinkuin sen pitäisi. Siksi tapahtui pientä häröilyä ja esim. ennen pujottelua sen ajautui väärään paikkaan ja siitä saatiin kymppi, kun en uusinut. Joitain muitakin pieniä virheitä oli matkan varrella ja sitten tuli ennen maalia oleva hyppy. Silloin Greetta riemastui, loikkasi jättiloikan ja syöksyi eteenpäin. Great! Uusittiin ja sama juttu. Saldona kaksi kympin virhettä. Kaiken kaikkiaan saldona oli 51/100 pistettä eli kaukana tuloksen rajasta. Minulla oli hyvin turhautunut olo radan jälkeen, mutta kun katsoin Suvin kuvaaman videon, ei se sitten niin pahalta näyttänytkään.
Sitten alkoi voittajaluokka. Olo oli hirveän paljon rennompi, kun Friida on luonteeltaan niin ihana.
Yksi uusinta ja pieniä virheitä, mutta 91/100 pistettä oli hyvä tulos ja oltiin kolmansia. Kun nyt aletaan oikeasti treenata, niin lähdetään metsästämään sitä puuttuvaa voittajatulosta ja sen jälkeen treenataan mestariluokan temppuja valmiiksi.

Maaliskuu jo
Ollaanpa saatu nauttia ihan mahtavista talvikeleistä ja auringosta pitkän aikaa. Nyt sitten aurinko katosi ja pakkaset hellittivät, mutta talvi on edelleen.
Greetta toipui leikkauksesta saman tien ja tikit poistettiin parin viikon kuluttua leikkauksesta. Neiti on nyt jo päässyt vähän agiliitelemäänkin. Kisoihin ei ole asiaa, kun on douppinkikuukausi menossa, mutta kyllä me vielä ehditään. Kylmillä pakkasilla ei ole edes halua kisata, mutta nyt kun kevättä on ilmassa, minäkin alan herätä talvihorroksesta.
Saagan kanssa käytiin alkuviikosta kontrolliverikokeessa. Niitähän on ollut kuukauden välein jo useampi. Kaliumin ja natriumin suhde oli jo 28,9 eli oikeaan suuntaan menossa. Urea oli edelleen koholla ja kortisolit matalat, joten lääkitysannosta nostettiin. Nyt Saaga saa kolme tablettia Florinefia aamuin ja illoin. Plus edelleen sen kortisonin ja tietenkin B-vitamiinipillerin. Juustoviipaleen sisällä kaikki menevät hetkessä alas. Satunnaista närästystä lukuunottamatta Saaga on hyvävointinen ja ihan iloinen heppu.
Käytiin eräänä pakkastorstaina Loviisassa. Heidi Jokipiha, nuori nainen, joka kuvaa paljon koiria, kyseli portugeeseja kuvattavaksi - ja oli jo aiemmin shelttejäkin kaipaillut. Joten kun tässä on ihan vapaa lähtemään minne vain, pistin postia ja sovittiin kuvausaika. Kierreltiin vanhan bastionin alueella. Heidillä oli oma reittinsä, missä hän kuvia otti. Greettakin rentoutui nopeasti, kun isot siskot olivat aivan innoissaan poseeraamassa. Varsinkin kun sai namia. Kun oma poseerausvuoro oli ohi ja toinen menossa samaan kohtaan, niin johan ensimmäinen tunki väkisin takaisin kuvauspaikalle namin toivossa. Greettakin meni tähän moodiin mukaan. Tunnin verran meni kuvaussessiossa ja oli tyytyväisiä koiria kotimatkalla. Viikon päästä tuli sähköpostiin runsaasti kuvia koirista. Tässäpä niistä muutama:
Saaga:
Friida:
Greetta:

18.2.2018
Greetta on leikattu
Torstaiaamuna kymmenen maissa ajeltiin Greetan kanssa Anjalan eläinlääkäriasemalle sterilointi- operaatioon. Jonkin aikaa meni, ennenkuin pikkuneiti suostui nukahtamaan ja sitten piti vielä seurata, että alkaa nukutuksessa itse hengittämään tarpeeksi usein. Sitten vasta alkoi leikkaus. Istuskelin leikkauspöydän vieressä, joten vähän näin, mitä operaatiossa tapahtui. Kaikki meni oppikirjan mukaan. Kohtu ja munasarjat olivat terveet ja haavasta tuli sievä ja pieni.
Ei järin monta tikkiä tarvittu.
Puin Greetalle Sabi-emolta lainassa olevan leikkauspuvun. Sitten sylittelin sitä, kunnes se yhtäkkiä jonkun kolauksen kuultuaan alkoi herätä. Sitten vein sen autoon boksiin vällyjen alle. Operaatio maksoi vähän päälle 300 euroa, jota en pidä kovin kalliina. Greetta sai kipulääkekuurin ja antibioottikuurin myös. Koska se ei ole ikinä syönyt antibiootteja, syötän kuurin oikein hyvin mielin ihan varmuudenkin vuoksi.
Kotona neiti oli vielä vähän pöllähtänyt. Laitoin sen olohuoneen petiin peittojen alle ja siellä se otti useamman tunnin torkut.
Aika liikuttavan näköinen pieni hörökorva.
Mutta siinä missä portugeesit saman operaation jälkeen ovat olleet koko illan pökkyrässä ja nukkuneet, Greetta sen sijaan jo neljältä alkoi olla valmis leikkimään ja ehdottomasti syömään, sillä sehän ei aamulla saanut ruokaa ollenkaan. Se söi ison kupillisen ruokaa ja illalla söi Friidankin kupistä jämiä. Neiti Greetta painoi lääkärin vaa'assa 8 kiloa, joka on puoli kiloa liikaa. Nyt kun vielä hormonitoiminta loppui, pitää ruoan määrää todella seurata ja painoa myös, ettei neiti ala pullistua liikaa. Joka tapauksessa erittäin hyvin sujunut operaatio.
Nyt sitten ollaan vietetty rauhaisaa viikonloppua.
Friidan tyylinäyte rennosta asennosta sohvalla. Sohva on kyllä kaikkien suosikki.
Saaga esitti taas nojatuolissa notkeuttaan, Etujalat ovat nojatuolin reunalla. Toinen takajalka vasemman puoleisen etujalan päällä ja oikea takajalka silmän vieressä. Siihen nähden, että tyypillä on välilevyn pullistuma hännän tyvessä, ei tunnu haittaavan vaan notkeutta riittää.
Tänään lähdettiin puolilta päivin Greetan kanssa kaveritreffeille, kun Eija-kasvattaja haki meidät Katariinan puistoon. Mukana hänellä oli Greetan pikkusisko Tanka ja isompi sheltti Haiku. Sää oli aivan taivaallinen. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja lämmitti, vaikka oli pakkasta ja pieni viimakin. Kevät on tulossa selvästikin.
Ihmisiä liikkui paljon jäällä, eikä ihme, kun oli niin upea keli.
Greetta, Haiku ja Tanka poseerasivat majakan edessä.
Sitten mentiin muistelupaikalle ottamaan valokuvia.
Haiku ja Greetta
Tanka ja Haiku
Pikku-G tyytyväisen näköisenä auringossa
Sitten mentiin vielä paikalliseen kahvilaan Hyggeen juomaan ihanat kakkukahvit. Oli mukava retki ja Greetta sai purkaa energiaansa hallitusti kaverien kanssa.
Iltapäivällä lähdettiin vielä koko porukalla jäälle Itärannasta. Siellä sitä porukkaa vasta olikin. Oli hiihtäjiä, koiran ulkoiluttajia, kävelijöitä, moottorikelkkailijoita. Jestas. Friidan päästin irti välillä ja Greetta sai olla flexissä. Saaga tallusti hihnassa.
Lumen ja taivaan raja oli olematon. Yhtä vaaleutta.
Kuvan oton jälkeen havaitsin vasta, että koirien takaa lähestyi kovaa vauhtia moottori-
kelkka. Greettaa raivoistutti moinen pörinä ja se rähjäsi kiitureille, kunnes ei enää viitsinyt.
Tällainen on parasta talvea.
Ja huomenna minä vihdoin saan uuden hampaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)