Täällä taas

Kun hautajaisista oli selvitty, tuli itselle leikkaus ja sairasloma. Vaikka ehdin puuhailla koirien kera, niin jotenkin en saanut aikaiseksi päivittää blogia. Katsotaan, miten intoa piisaa nyt.

Kun sairaslomalla ei saanut rasittaa itseään, otin asiakseni yrittää saada Greetan keppejä eteenpäin. Siinähän ei tarvitse itse liikkua, vain yrittää pitää kovilla kierroksilla oleva koira aisoissa. Jätin 2x2-projektin ja otin kuusi keppiä, ohjurit ja verkot kehiin. Tuloksia alkoi tulla.

Kepit 8.4.

Kepit 13.4.

Kepit 20.4.

Nykyään treenaamme keppejä pääasiallisesti alku- ja loppuohjurin kanssa, jotta pikku-G malttaisi tehdä loppuun asti. Ihan hirmuista vauhtia se nuo kepit oppi siihen nähden, mitkä kierrokset sillä oli koko ajan päällä. Se oikein pakottaa itsensä rauhoittumaan, että malttaisi tehdä loppuun asti ja saisi pallon.

Pikku Greetta kävi  myös lonkka-, kyynär ja selkäkuvissa tässä välissä. Lonkat tulivat takaisin A:na, polvet 0/0 eli oikein priimana eikä selässäkään ollut mitään häikkää.

Kun on kysessä reikäpäinen koira, on hyvä, että luusto on priimakunnossa. Polvikuvat pitää ottaa vähän vanhempana uudestaan, koska ne ovat tässä iässä vain kaksi vuotta voimassa. Mutta tuskinpa mitään ongelmia myöhemminkään tulee.

Greetta kävi tuossa taannoin myös Homeetalla Korialla laumalenkillä. Tämä tarkoittaa sitä, että joukossa oli kolme vielä vaiheessa olevaa korjattavaa koiraa ja joukko jo korjattuja koiria. Kun Greetalle ei ollut oman lauman tukea, jolloin se voi oikein estotta välillä sikailla ja ärjyjä muille, se oli aika tiiviisti minun luonani. Tehtiin kahden ison koiran, Marian bullterrierin ja cockerin sekä novasocitti Raidan ja bokserin kanssa melkein kahden tunnin lenkki. Greetta oli sangen nöyrää ja hiljaista tyttöä. Lopussa se vähän rohkaistui irtoamaan. Lenkki teki vallan hyvää sen päälle. Pitää tehdä toistekin.

Saagan korvatilanne on pysynyt aika samanlaisena. Se syö hypoallergiaruokaa ja satunnaisesti jotain muuta seassa. Korva erittää joka päivä vähän, mutta putsaan sen aamuisin, eikä mitään dramaattista eritteen lisääntymistä ole tapahtunut. Ei se korva aivan kunnossa ole edelleenkään, mutta ei ole mennyt huononpaankaan, joten tällaisessa kauhun tasapainossa elellään. Saaga antaa tosi nätisti putsata korvan eikä sitä mitenkään satu, kun purskutteleen korvassa putsausainetta. Siis aika hyvä tilanne kuitenkin.  Saaga on päässyt koiratanssikurssille ja rallytoko-kurssille, joten on silläkin vähän harrasteita ollut.

Friidan kanssa aloitettiin huhtikuun alussa tokon evl-kurssi Haminassa ja tosi hyvä kurssi onkin ollut. Meille hyvin tarpeellinen sillä näkökulma on vähän erilainen, kuin ollaaan totuttu. Friida on hyvä ja kunhan treenataan, niin josko kesälläkin kisoihin taas mentäisiin onneamme koittamaan. Koska en ole saanut rasittaa itseäni, niin Aapalahden Maija, joka halusi lisätreeniä jonkun koiran kanssa oman bortsunsa lisäksi,.on treenannut ja kerran kisannutkin Friidan kanssa. Olin iloisesti yllättynyt, että Friida rupesi Maijan kanssa hommiin. Sen verran mamman kulta se on. Mutta kun herkut olivat sopivat, niin johan Friida innostui.

Maijan ja Friidan eka yhteinen treeni

Toinen treeni

Maija ja Friida kisaavat 22.4.

Maija on luvannut kisata Friidan kanssa toistekin. Olen tosi iloinen siitä. Nopea ohjaaja saa Friidasta taatusti paljon enemmän irti  kuin minä ikinä.

Viime viikonloppuna Gretta kävi uimassa Manun ja Elmon kanssa Hyvinkäällä.

Tässäpä meidän kevään tapahtumia.
Tulossa on kisoja, Greetan treenejä ja ensimmäinen virallinen näyttelykin. Saas nähdä kuinka siinä käy. Koiria on ainakin ihan hirveästi. Shelttejä nimittäin.

Ryhdistäytymistä

Josko tässä palaisi sorvin ääreen ja rupeaisi päivittämään tätä blogia taas säännöllisesti.
Äidin kuolema ja siihen liittyvät asiat veivät voimat tammikuussa ja muut kiireet helmikuun aikana.
Mutta täällä taas ollaan. Kuinka aktiivisena, sen näyttää aika.

Mutta siis kuulumisiin:
Saagan Korva

Olemme käyneet ainakin kolme ellei peräti neljä kertaa alkuvuodesta eläinlääkärissä Saagan korvien takia. Tai siis korvan. En tajua, miksi aina laitan monikolla, koska vasen korva koko ajan voi hyvin ja vain oikea on vaivalloinen. Ensin käytiin kaksi kertaa Oiwallisella Eläinklinikalla saamassa lääkityksiä, antibioottia suun kautta ja korviin. Kun ei tuntunut riittävän, mentiin taas Porvoon eläinlääkäriasemalle. Saagan korva imettiin puhtaaksi ja saatiin antibioottia suoraan korvaan laitettavaksi putsausaineen mukana. Seuraavalla kerralla tutkittiin rauhoituksessa korva, sillä Saaga ei ihan vapaaehtoisesti anna korvaa katsoa. Korva oli parempi, mutta ei vielä kunnossa. Hoitoa jatkettiin ja taas kahden viikon jälkeen oli kontrolli. Korva oli edelleen parempi, mutta jotain pintarikkoa näkyi edelleen. Näytteessä todettiin lähes ainoastaan kokki-bakteereita. Siitä, mikä tilan pysymisen aiheittaa, ei ole tietoa. Saaga syö hypoallergiaruokaa  kuudetta viikkoa. Ja tykkää siitä. Maaliskuun puolella mennään seuraavan kerran.  Saaga antaa varsin nätisti kotona putsata ja laittaa tipat. Nöyrästi se marssii kylppäriin hoidettavaksi ja lähinnä yrittää kääntää päätä pois ensin, mutta ei tarvitse taistella yhtään enempää. Korvaa lukuunottamatta se on ihan reipas rouva. Minä niin toivoisin, että korva vihdoin saataisiin kuntoon. Näiden korvavaivojen seurauksena on hampaisiin tullut hammaskivet ja ne haluaisin poistattaa, mutta vasta, kun korvat ovat kunnossa.

Greetan käytöskoulu:
Tammikuun tapahtumien takia ei jääkausi ollut tehokkain mahdollinen ja hihnakoulutuskin ei parasta ykkösluokkaa, mutta kyllä pikkuneiti edistyi. Käytiin kolinapurkkikoulutuksessa Kouvolassa. Purkkia ollaan vasta nyt pidetty mukana, sillä harjoiteltiin hihnassa kulkemista ja sillä huomauttamista pitkään. Kolinapurkki on vielä vaiheessa. Mutta on ollut monia ohituksia, joissa pikkuneiti on säyseä eikä rähjää, kunhan vain minä olen tarkkana ja huomaan vastaantulijan ajoissa. Ja kun Greetta noteeraa kiellon, kehun sitä ja se selvästi vaikuttaa siihen kannustavasti. Jos korvat eivät reagoi mitenkään kiellosta, ravistan purkkia ja useimmiten  jo se saa korvat nöyremmiksi. Kyllä tätä täytyy vielä harjoitella. kovasti.

Greetta kävi hallilla silmä- ja polvitarkistuksessa. Molemmat oliva parasta A-luokkaa. Jes! Myös lonkka-, kyynär- ja selkäkuvausaika on varattu maaliskuun puoleen väliin. Sitä odotellessa olemme viime viikolla jatkaneet koko alkuvuoden tauolla olleita keppitreenejä. Kaksi keppiparia on jo sangen lähellä samaa tasoa, mutta eivät ihan. Greetan maltti on herneen kokoinen ja sillä menee kiitettävästi aikaa ränkytykseen ja huolimattomiin yritelmiin. Mutta kun seison paikoillani ja vain sanon uudestaan: Kepit, se jossain vaiheessa keskittyy, tekee oikein ja pallo lentää. Kolmannen keppiparin sanotaan olevan helpompi, joten ehkä tässä jonain päivänä osataan. Ja kun osataan kuusi keppiä, pitää ruveta siedättämään siihen, että minäkin vaikka liikun keppien aikana - ja molemmilla puolilla keppejä. Siitäpä riemu repeää, uskokaa tai älkää.

Friidan kanssa ruvettiin myös vähän aikaa sitten pitkän tauon jälkeen tokoilemaan. Ilmoitin Friidan oman seuran toko-kokeeseen, joka pidettiin tänään. Harmittavien pikkuvirheiden takia meni pisteitä niin, että jäimme neljän pisteen päähän ykköstuloksesta. Mutta se, että saimme jokaisesta liikkeestä pisteitä, oli kyllä huippujuttu. Nimittäin uusi toko-liike, jossa ensin koira käy kiertämässä 20 metrin päässä olevan kartion, pysäytetään kierron jälkeen, lähetetään joko oikealla tai vasemmalla olevalle kapulalle, jonka se ottaa ja hyppää edessä olevan hyppyesteen palauttaen kapulan ohjaajalle, onnistui edes jollain lailla. Tähän mennessä, jos hypyt ovat olleet reitillä, Friida on mennyt jommalle kummalle hypylle suoraan. Nyt se ohitti hypyt, mutta suuntasi kapulalle, jolloin stoppasin sen ja lähetin uudestaan kiertoon. JA SE KIERSI!!! Loppu sujui hienosti. Vaikkei ollutkaan tyylipuhdas suoritus, oli ensimmäinen koko suoritus ikinä, ja vielä kokeessa. Ihan tässä syttyi suuri innostus treenaamiseen ja ilmoitin Friidan myös oman seuran maaliskuun kokeeseenkin saman tien. Kokeen olemassa olo saa aikaa tehokkuutta treeneissä.

Yhdet agilitytreenit Friida on tehnyt tänä vuonna ja hyvin meni. Ainakin omiin kisoihin varmaan mennään maaliskuussa, vaikkei kisamotivaatio niin suuri olekaan näin talvella.

Helmikuun alussa käytiin Hyvinkään Uimalassa Friidan, Manun ja Elmon kanssa.

Ja Greetan kanssa ollan treenattu kapulan nostoa. Sekin pitkäpiimäistä puuhaa pikkusähkikäisen kanssa. Pidon pituutta harjoitellaan. Huokaus.

Tässäpä alkuvuoden kuulumiset noin pähkinänkuoressa.

Talvi on tullut

Elämässä käy asioita, joita ei voi ennustaa, ja blogi on nyt ollut hetken tauolla. Mutta eiköhän tässä vielä tormistauduta. Koirat nauttivat tänään lumesta ja talvesta kuitenkin.

Hirveä pakkanen - ja hihnatunti

Paukku paukkuu pakkanen ja koirat alkavat nostella koipiaan heti, jos pysähtyvät pidemmäksi aikaa. Kun ei ole noilla mitään tossuja, niin lenkit ovat lyhyemmän kaavan mukaisia.
Tänään ajettiin Friidan ja Greetan kanssa Mariaa tapaamaan. Johtuen pakkasesta hihnaopastusta sain vain Friidan kanssa. Ja lisäksi materiaalia toimintatavoista sähköpostiin. Neideillä on nyt käytössä ketjukaulaimet lenkillä. Hihnan pitää pysyä löysällä ja jos koira haluaa haistella, niin taluttaja antaa lisää löysää, sillä haistelu on hyvä asia. Mutta jos hihna kiristyy, tehdään pieni nopean nyppäisy yhtäaikaisen ei-sanan ja koiran tuijotuksen kanssa ja saman tien löysälle hihna. Ei ole tarkoitus satuttaa, mutta huomauttaa koiralle, että kiristyminen on epäsopivaa. Minulle näytettiin, miten se tehdään ja kuinka minun välittömästi pitää olla rento ja koiraan katsomaton. Koska näitä valvottavia oppilaita on kaksi, on minun sitten jaettava kahteen porukkaan nämä ulkoilutettavat. Muuten on liikaa liikkuvia osia.
Illalla käytin Friidan ensin ulkona pienellä lenkillä. Oli kuin olisi höyhentä talutellut, sillä koiralla ei ollut aikomustakaan kiskaista. Pari kertaa huomautin siitä, että Friida lähti vaihtamaan puolta takaa. Se on ihan älyttömän ärsyttävää porukkalenkillä, kun hihna hankaa pohkeita ja pitää vaihdella hihnaa kädestä toiseen. Muuten meni vallan kauniisti se lenkki.

Toisen porukan muodostivat Saaga ja Greetta. Greetta tiedosti, että kaulassa on jotain. Se kun kulkee valjaissa aina. Hihna ei mennessä kiristynyt ollenkaan. Sen verran kaulain tuntui oudolta. Yhtään koiraa ei tullut vastaan, joten siihen en päässyt puuttumaan. Silloinkin saan huomauttaa vain silloin, jos hihna kiristyy. Mutta avot, kun mentiin vilkkaamman ajotien läheisyyteen ja muutama auto kulki ohi. Vähän piti syöksähtää. Huomautin. Kolmannenkin kerran auto meni ja pieni yritelmä autoa kohti, mutta ei kirstykseen asti. Greetta tietää niin hyvin, ettei syöksähtely ole sallittua. Se yleensä pakittaa minun taakseni, ettei näkisi kiusausta, mutta sitten kuitenkaan ei voi vastustaa. Tässäpä meillä on haastetta kerrakseen. Kotiin päin mennessä oli siinä ja siinä, oliko hihna tiukalla vai ei. Ja häntä pystyssä. Eli ei metallikaulain neitiä mitenkään lannistanut.

Ulkoilu on kyllä ohjelmanumero, kun ensin pitää odottaa, että koirat ovat rentoja eivätkä kyttäile ulos menoa. Sitten voin heidät kutsua paikalle. Näillä keleillä puetaan loimet ensin, sitten hihnat. Sitten koirat istumaan oven eteen ja ovi raolleen. Sitten niitä pitää silittää dominoivasti 8 pitkää sivelyä selkään - ja alusta uudestaan, jos ei pysy paikallaan. Sitten yksi kerrallaan saa tulla ovesta ulos, vanhimmasta nuorimpaan. Tämä alkaa jo sujua. Vielä talon ulko-oven luona istutan ja päästän yksi kerrallaan pihalle ja sitten lenkille. Pitää laittaa herätyskello soimaan aikaisemmin, että nämä kuviot ehtii kaikki tehdä - ja muutkin aamuvalmistelut.

Huomenna työ kutsuu pitkän loman jälkeen. Onneksi on lyhyt viikko.

Lopuksi kuvia läheltä Myllykoskea. Mennessä nämä maisemat olivat vielä huikeammat, mutta kun oli aikataulu, ei ehtinyt jäädä kuvaamaan, mikä nyt kyllä harmittaa. Mutta oli paluumatkallakin kaunista. Kymijoki.

Neljäs päivä

Koirilla oli tänään tylsä kotipäivä, sillä piipahdin Helsingissä Ateneumissa katsomassa Henri Cartier-Bressonin upeaa valokuvanäyttelyä. Ja sitten vielä lounastamassa siskon perheen kanssa. Tuli kahdeksan tuntia yksin oloa pitkän loman lopuksi.
Mentiinkin sitten rivakkaa tahtia kotiin tultuani lenkille, kunhan ensin vällyjä oli puettu koirien niskaan.  Pakkanen paukkuu näilläkin nurkilla oikein toden teolla. Lenkillä Greetta hyökki hihnassa ohi ajavia autoja kohti, mutta se plussa oli, että kauempana lenkkeilevää koiraa se vain tuijotteli, muttei rähissyt tällä kertaa.
Huomenna toivottavasti saadaan hihnahommiin apuja.

Kolmas päivä

Sisärutiinit ovat jo varsin hyvässä kuosissa. Greetta välillä yrittää lähestyä, mutta örähdys saa kääntymään. Friida yllätti tulemalla jalkoihin makaamaan, enkä heti tajunnut, mutta sitten taas örähdys ja koira siirtyi kauemmas. Pääsääntöisesti tyypit makoilevat kuka missäkin. Greetalle iskee välillä leikkimisen tarve ja se yrittää houkutella Friidaa, mutta Friida ei nyt ole oikein suosiollisella päällä. Siispä pikkutyyppi kaivoi jostain lelun (vaikka yritin kaikki kerätä pois) ja leikki sillä. Puruluita on ollut tarjolla, jotta voi purkaa energiaa niiden kaluamiseen. Yökin sujui hyvin. Friida suuntasi illalla olohuoneeseen ja Greetta kävi hetken tarkkailtuaan makailemassa patjalla ja sitten taas suuntasi kevythäkkiin. Meillä on siis jo rutiineja.

Ulkona härpäke on hirveän tikkana tarkkailemassa ja välillä pöhisee. Tänään ollaan säästytty räksytyskohtaukselta, vaikka ollaan koiria kauempaa nähtykin. Luojan kiitos keskiviikkona on hihnatunti Marialla, jotta voidaan tarttua siinä asiassa toimeen. Ulos menossa istutetaan koirat oven eteen ja saavat vanhemmuusjärjestyksessä tulla ulos yksi kerrallaan. Neiti Greettaa syö olla pienin, kun pitää odottaa kaikkein kauimmin. Ja mikä pahinta, meillä on myös toinen ulko-ovi käytävästä pihalle. Taas pitää odottaa. Vaikeaa pikku Geelle.

Ruokailussa Greetta joutuu myös odottamaan. Se mielellään tulee katsomaan, mitä ruokaa Saagalle tarjotaan - ja saa rähähdyksen, sillä tunkeilua ei suvaita. Mutta ei tyyppi lannistu, sillä kun Friida odottaa kuppiaan ja lupaa, eräs pikkumusta hilluu lähellä - ja taas täti murahtaa ja pikkukoira kääntyy pois.

Oman ruokansa se odottaa tosi nätisti.

Toinen päivä huomioimattomuutta

Eilinen ilta kotona meni vallan mainiosti. Koirat olivat rauhallisia. Greetta yritti välillä lähestyä, mutta totteli murahdusta. Minäkin onnistuin olemaan varsin hyvin kuin olisin yksin, enkä tuijotellut koiria kuin silmäkulmasta korkeintaan.

Iltalenkillä tuli sitten vastaan joku pikkukoira, joka jäi tuijottelemaan ja Greetta rupesi taas rähisemään. Kyllä hävettää sen käytös. Vaikken olisi saanut puuttua, niin puutuin silti. Aamulenkillä sama juttu. Näin viikonloppuna on koiria paljon liikkeellä. Kaikille koirille ei ruveta ärhentelemään, mutta joillekin neiti Ärjylä ärjyy. Ja minua sieppaa ihan hirveästi. Joten laitoin Marialle viestiä, että voitaisiinko jo loppaisena pitää hihnatunti, jotta pääsen oikeaoppisesti puuttumaan tuohon sikailuun. Muuten olisi seuraava tapaaminen ollut vasta lauantaina.

Muutenkin pikkukoiralla oli aamupäivällä energiat korkeavireiset. Isot makailivat kauempana rauhassa ja odottelivat, kun taas Greetta vaelteli edestakaisin. Se tiesi, että aamulenkki oli tulossa, mutta minun taas piti odottaa, että sen mielentila olisi rauhallinen, ennenkuin alkaisin lenkkiä puuhata. Siinä meni oma aikansa. Mutta kun koira oli siirtynyt pois näköpiiristä toiseen huoneeseen, niin sitten alkoi ulos lähtö. Kun palattiin ulkoilusta, alkoi sitten ruoan odottaminen. Minä laittelin Saagan korviin tipat ja keittelin kahvia ja ärähdin ipanan pois jaloista pyörimästä. Vasta kun se oli siirtynyt muualle ja oli paikoillaan, aloin täyttää ruokakuppeja. Sitten taas sujui hyvin. Kukin sai vuorollaan kuppinsa ja luvan kanssa niinkuin aina ennenkin. Ja minäkin pääsin kahville.

Yön sujumista vähän jännäsin. Onhan koko komppania nukkunut pääsääntöisesti sängyssä, joskin Friida on osan yötä yleensä lattialla. Kun huomioimattomuuskaudella ei samaan sänkyyn ole asiaa ja tiesin, että kun olen unten mailla, niin en pysty asiaa valvomaan, enkä kuitenkaan halunnut jättää koiria oven taakse, niin viritin kompostikehikon niin, ettei sänkyyn pääse, mutta makuuhuoneeseen kyllä. Friida aloitti yönsä olohuoneessa, kävi kurkkaamassa ovelta huomaten verkon - ja palasi loppuyöksi olkkariin. Ei ollut ongelmaa hänellä. Greetta pomppasi kerran kehikon yli sänkyyn (likalla on pomppu kunnossa näemmä), mutta ärähdyksen kera saateltiin pois verkon taakse. Siellä se pohdiskeli istuen  aikansa, kävi patjalle makaamaan, välillä taas istuskeli, meni kevythäkkiin, jossa taisi nukkua yönsä. Minä en meinannut saada unta, kun piti kytätä, ettei Greetta hyppää uudestaan. Saaga nukkui onnellisena jalkopäässä. Siitä oli yks ja hailee, missä muut olivat. No, ensi yönä nukuttaa varmaan minuakin.