4.1.2016

Kolmas päivä

Sisärutiinit ovat jo varsin hyvässä kuosissa. Greetta välillä yrittää lähestyä, mutta örähdys saa kääntymään. Friida yllätti tulemalla jalkoihin makaamaan, enkä heti tajunnut, mutta sitten taas örähdys ja koira siirtyi kauemmas. Pääsääntöisesti tyypit makoilevat kuka missäkin. Greetalle iskee välillä leikkimisen tarve ja se yrittää houkutella Friidaa, mutta Friida ei nyt ole oikein suosiollisella päällä. Siispä pikkutyyppi kaivoi jostain lelun (vaikka yritin kaikki kerätä pois) ja leikki sillä. Puruluita on ollut tarjolla, jotta voi purkaa energiaa niiden kaluamiseen. Yökin sujui hyvin. Friida suuntasi illalla olohuoneeseen ja Greetta kävi hetken tarkkailtuaan makailemassa patjalla ja sitten taas suuntasi kevythäkkiin. Meillä on siis jo rutiineja.

Ulkona härpäke on hirveän tikkana tarkkailemassa ja välillä pöhisee. Tänään ollaan säästytty räksytyskohtaukselta, vaikka ollaan koiria kauempaa nähtykin. Luojan kiitos keskiviikkona on hihnatunti Marialla, jotta voidaan tarttua siinä asiassa toimeen. Ulos menossa istutetaan koirat oven eteen ja saavat vanhemmuusjärjestyksessä tulla ulos yksi kerrallaan. Neiti Greettaa syö olla pienin, kun pitää odottaa kaikkein kauimmin. Ja mikä pahinta, meillä on myös toinen ulko-ovi käytävästä pihalle. Taas pitää odottaa. Vaikeaa pikku Geelle.

Ruokailussa Greetta joutuu myös odottamaan. Se mielellään tulee katsomaan, mitä ruokaa Saagalle tarjotaan - ja saa rähähdyksen, sillä tunkeilua ei suvaita. Mutta ei tyyppi lannistu, sillä kun Friida odottaa kuppiaan ja lupaa, eräs pikkumusta hilluu lähellä - ja taas täti murahtaa ja pikkukoira kääntyy pois.

Oman ruokansa se odottaa tosi nätisti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti