2.1.2016

Huomaamattomuuskausi on alkanut

Tänä aamuna aloitettiin nollausviikko. Lelut keräsin pois puruluita lukuunottamatta. Tavoitteena on tehdä koiran elämä sen verran askeettiseksi, että omistajan kiinnostavuus nousee. Mutta iholle ei tulla eikä mitään omaa huomiohakuisuutta hyväksytä vaan ärähdetään koira pois. Vihainen ei saa olla tietenkään vaan ärähdys on merkkiääni väistymiselle. Minä en saa katsoa koiria enkä puhua niille kuin ruokailu- ja uloslähtötilanteessa. En myöskään ulkona. En myöskään saa kieltää, joten yritetään välttää tilanteita, että Greetta pääsisi ärjymään toisille koirille. Hihnalenkeillä mennään koko ajan.
Saaga on ainoa, joka on nollauksen ulkopuolella, mutta selvästi sekin jotenkin on päättänyt nollautua. Mutta sen korvia on hoidettava ja sitä voi välillä rapsutella, jos omistajalle koiranhellittelytuska tulee. Meinaan tässä opetetaan eritoten minua. Onneksi en ole ihan hirveän paha lällyttelijä ollutkaan, joten varsinkaan isot eivät ole ottaneet paineita vaan makailevat muualla ihan rennosti. Greetalla on vähän vielä vaikeaa välillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti