Tänään ajettiin Friidan ja Greetan kanssa Mariaa tapaamaan. Johtuen pakkasesta hihnaopastusta sain vain Friidan kanssa. Ja lisäksi materiaalia toimintatavoista sähköpostiin. Neideillä on nyt käytössä ketjukaulaimet lenkillä. Hihnan pitää pysyä löysällä ja jos koira haluaa haistella, niin taluttaja antaa lisää löysää, sillä haistelu on hyvä asia. Mutta jos hihna kiristyy, tehdään pieni nopean nyppäisy yhtäaikaisen ei-sanan ja koiran tuijotuksen kanssa ja saman tien löysälle hihna. Ei ole tarkoitus satuttaa, mutta huomauttaa koiralle, että kiristyminen on epäsopivaa. Minulle näytettiin, miten se tehdään ja kuinka minun välittömästi pitää olla rento ja koiraan katsomaton. Koska näitä valvottavia oppilaita on kaksi, on minun sitten jaettava kahteen porukkaan nämä ulkoilutettavat. Muuten on liikaa liikkuvia osia.
Illalla käytin Friidan ensin ulkona pienellä lenkillä. Oli kuin olisi höyhentä talutellut, sillä koiralla ei ollut aikomustakaan kiskaista. Pari kertaa huomautin siitä, että Friida lähti vaihtamaan puolta takaa. Se on ihan älyttömän ärsyttävää porukkalenkillä, kun hihna hankaa pohkeita ja pitää vaihdella hihnaa kädestä toiseen. Muuten meni vallan kauniisti se lenkki.
Toisen porukan muodostivat Saaga ja Greetta. Greetta tiedosti, että kaulassa on jotain. Se kun kulkee valjaissa aina. Hihna ei mennessä kiristynyt ollenkaan. Sen verran kaulain tuntui oudolta. Yhtään koiraa ei tullut vastaan, joten siihen en päässyt puuttumaan. Silloinkin saan huomauttaa vain silloin, jos hihna kiristyy. Mutta avot, kun mentiin vilkkaamman ajotien läheisyyteen ja muutama auto kulki ohi. Vähän piti syöksähtää. Huomautin. Kolmannenkin kerran auto meni ja pieni yritelmä autoa kohti, mutta ei kirstykseen asti. Greetta tietää niin hyvin, ettei syöksähtely ole sallittua. Se yleensä pakittaa minun taakseni, ettei näkisi kiusausta, mutta sitten kuitenkaan ei voi vastustaa. Tässäpä meillä on haastetta kerrakseen. Kotiin päin mennessä oli siinä ja siinä, oliko hihna tiukalla vai ei. Ja häntä pystyssä. Eli ei metallikaulain neitiä mitenkään lannistanut.
Ulkoilu on kyllä ohjelmanumero, kun ensin pitää odottaa, että koirat ovat rentoja eivätkä kyttäile ulos menoa. Sitten voin heidät kutsua paikalle. Näillä keleillä puetaan loimet ensin, sitten hihnat. Sitten koirat istumaan oven eteen ja ovi raolleen. Sitten niitä pitää silittää dominoivasti 8 pitkää sivelyä selkään - ja alusta uudestaan, jos ei pysy paikallaan. Sitten yksi kerrallaan saa tulla ovesta ulos, vanhimmasta nuorimpaan. Tämä alkaa jo sujua. Vielä talon ulko-oven luona istutan ja päästän yksi kerrallaan pihalle ja sitten lenkille. Pitää laittaa herätyskello soimaan aikaisemmin, että nämä kuviot ehtii kaikki tehdä - ja muutkin aamuvalmistelut.
Huomenna työ kutsuu pitkän loman jälkeen. Onneksi on lyhyt viikko.
Lopuksi kuvia läheltä Myllykoskea. Mennessä nämä maisemat olivat vielä huikeammat, mutta kun oli aikataulu, ei ehtinyt jäädä kuvaamaan, mikä nyt kyllä harmittaa. Mutta oli paluumatkallakin kaunista. Kymijoki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti