Greetta teki yllättävänkin hyvän suorituksen. Toki tuli voihkintaa ja ohjatussa yksi törkeä haukahdus, mutta silti. Kaukokäskyissä tuli perinteisissä kohdissa pienet liikahdukset, mutta silti sekin oli minulle loistosuoritus. Ruutu oli hieno. En tiedä, mistä meni piste. Voihkeestako. Luoksetulossa sakotettiin tuplakäskystä, kun Greetta nousi ylös. Ei ikinä ennen ole noussut. Mutta se samperin metallinouto. Aina ollut kympin liike. Sanoin Odota, ennenkuin liike alkoi. No ei odottanut. (monta kirousta tähän) Ja siihen meni meidän ykköstuloksemme. Kuuden pisteen päähän jäätiin ykkösestä. Yhyy! Mutta silti koe kertoi, että meidän ahkera harjoittelumme on tuottanut tulosta. Nyt rupean järjestelmällisesti puuttumaan sanalla Hiljaa Greetan ääniin ja keskeytän puuhat. On se kumma, jos ei tuota piippausta saa edes suureksi osaksi loppumaan. Siitä menee runsaasti pisteitä siitäkin.
Tässä meidän suorituksemme:
Koska ennen koepäivää illalla olin hallia laittamassa koekuntoon kymmeneen asti, kello soi kuuden jälkeen ja talkoilin ennen koesuoritusta sekä loppupäivän koesuorituksen jälkeen, olin aivan nääntynyt raahautuessani kokeen loputtua kotiin. Nukkumaan kävin jo ennen yhdeksää. Ei tarvinnut unta etsiä. Ihan hullun hommaa tuollainen.
Mutta olen jo katsonut Virkun koekalenteria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti