18.7.2020

Ai kauhee!

Ei siis muuta kauheeta kuin se, että edellinen päivitys on ollut kesäkuun lopussa ja heinäkuu on näin pitkällä. Elossa ollaan kaikki, treenattukin ollaan. Greetta kävi Marjutin kanssa ekaa kertaa kisaamassa möllikisoissa ja toko-treeneissä ollaan ahkerasti käyty. Josko kaikesta tästä sitten lähitulevaisuudessa pitemmässä postauksessa.

Saaga aloitti munuaisia tukevan ruoan. Hyvin maittaa ruoka, mutta niinhän on kaikki ruoka maittanut Saagalle tähän asti. Muutaman hellejakson aikana, niinkuin tämän nykyisenkin, on sen maha ollut löröllä, mutta kotikonstein olen saanut tilanteen normalisoitumaan. Rankkaa on sille ulkona liikkuminen päiväsaikaan helteellä. Siksi se kuumimpaan aikaan käy vain pissalla ja aamuisin ja iltaisin sitten vähän enemmän käydään kävelyllä. Elokuussa meinaan viedä Saagan verikokeisiin, jotta tsekataan munuaisten tilanne sekä kalium/natrium-luvut myös.

Greetan kanssa koko ajan keskustellaan siitä, haukutaanko turhille asioille ja kun kierrokset nostetaan, käytetäänkö ääntä. Kuitenkin voin sanoa, että toko- ja rally-treeniessä parannusta on tapahtunut todella paljon. Ei se äänetön ole, mutta tällä hetkellä hyvältä näyttää. Arjessakin parannusta on tapahtunut ja kun olen valpas, pystyn ennakoimaan tilanteet, joissa voisi haukku päästä. Ei se ikinä ole saanut pitkään rätkyttää, mutta pienetkin turhanpäiväiset äänet ovat erittäin ärsyttäviä. Portugeesit ovat olleet hiljaista sakkia, joten olen joutunut tiukan paikan eteen neiti älämölön kanssa. Sillä on erittäin kummallisia haukahduskohteita. Esim. kun menen vessaan illalla tai aamulla pesulle, niin kun laitan hanan päälle, veden ääni nostaa kierrokset ja Greetta saattaa haukahtaa. Samoin kun rupean keittämään kahvia ja lasken vettä hanasta, Gee saattaa tulla haukahtamaan. Ja käytännössä tämä on jokapäiväinen reaktio. Tyyppi ei ole oppinut, ettei vesi tarkoita mitään sille. Samoin kun alan sammuttaa tietokonetta, niin viimeiset sammutusnaksahdukset saavat Greetan aivan kierroksille ja siltä saattaa päästä haukku. Omituinen juttu. Omituinen otus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti